Eino Pekkala
Wikipedia
Eino Oskari Pekkala (29. marraskuuta 1887, Seinäjoki – 30. syyskuuta 1956, Helsinki) oli suomalainen vasemmistopoliitikko. Pekkala toimi kansanedustajana Sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden (1927–1930) sekä Suomen kansan demokraattisen liiton (1945–1948) eduskuntaryhmissä. Hän toimi myös opetus- (1945–1946) ja oikeusministerinä (1946–1948) sekä Työväen urheiluliiton (1919–1927) puheenjohtajana.
Pekkala aloitti poliittisen toimintansa Suomen sosialidemokraattisen puolueen riveissä, mutta sisällissodan jälkeen hän oli yksi niistä, jotka vähemmistöön jäätyään irtautuivat ja perustivat Suomen sosialistisen työväenpuolueen. SSTP:n johtajiin lukeutunut Pekkala pidätettiin jo perustavassa kokouksessa ja hänet asetettiin syytteeseen.[1] Pekkala valittiin ensi kertaa eduskuntaan vaaleissa 1927 Uudenmaan läänin vaalipiiristä Sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden vaaliliitosta. Hän uusi paikkansa 1929, mutta 1930 Pekkala vangittiin yhdessä muiden ryhmänsä edustajien kanssa.
Sotien jälkeen Pekkala liittyi SKDL:ään ja hänet valittiin liiton listoilta eduskuntaan. Arvostettu Pekkala nostettiin myös ministeriksi Paasikiven III hallitukseen ja tätä seuranneeseen veljensä Mauno Pekkalan johtamaan hallitukseen. Pekkala kuului monien muiden SKDL:n sosialistien tavoin, vuonna 1946 perustettuun, Sosialistiseen yhtenäisyyspuolueeseen.
Nuoruudessaan Eino Pekkala oli ollut 1907-1911 Suomen parhaita 10-ottelijoita seuranaan Tampereen Pyrintö. Vuonna 1917 Pekkala liittyi mukaan Helsingin Jyryn toimintaan. Vuoden 1918 tapahtumien seurauksena mm. Jyry erotettiin SVUL:stä ja erotetut seurat perustivat oman keskusjärjestönsä Työväen Urheiluliiton (TUL), jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi hänet valittiin. Puheenjohtajuus kesti vuoteen 1927.
Urheiluansioistaan Eino Pekkala sai vuonna 1949 Urheilun suuren ansioristin.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Ilkka Hakalehto: SKP ja sen vaikutus poliittiseen ja ammatilliseen työväenliikkeeseen 1918-1928 (WSOY 1966), s. 160.
