Elias Simojoki

Wikipedia

Lauri Elias Simojoki (aik. Simelius, 1899, Rautio – 25. tammikuuta 1940 Impilahti)^[1] oli suomalainen kansallismielinen luterilainen pappi, Sinimustat-järjestön puheenjohtaja, Isänmaallisen Kansanliikkeen kansanedustaja ja Akateemisen Karjala-seuran perustajajäsen ^[2].

Simojoki oli ristiriitainen henkilö. Hän oli samaan aikaan huumorintajuinen ja pidetty Kiuruveden seurakunnan pappi, mutta myös kiihkeä aatteenmies, joka osallistui sekä Suomen sisällissotaan, Aunuksen retkeen, Karjalan vapaustaisteluun 1921 ^[3] että suomalaisten vasemmistolaisten ja Viron presidentin Konstantin Pätsin^lähde? kyydityksiin. Inkerin, Vienan ja Aunuksen kansojen kohtalot 1920- ja 1930-luvun Neuvostoliitossa olivat hänen kirkossa pitämiensä rukoustensa toistuvana aiheena. Suur-Suomi oli hänen poliittisen toimintansa johtotähti. Simojoki syytti Mannerheimia tämän Vienan kansalle antaman lupauksen (ns. Miekkavala) pettämisestä. Simojoki kirjoitti Mannerheimille:

"Sen testamentin vaatimukset olisitte voineet silloin kirjoittaa meidän pistimiemme kärjillä ja silloin ne olisivat voineet toteutua. Mutta Te ette tehneet sitä sillä Te.olitte ritari joka pistitte aikanaan miekkanne tuppeen jättäen hallitusvallan tehtäväksi Vapaussodan kentällä sanellun testamentin täyttämisen. Me kaikki liiankin katkerasti tiedämme kuinka siinä kävi."

Simojoki osallistui Viron äärioikeiston vapsien vallankaappausyritykseen Viron diktaattoria Konstantin Pätsiä vastaan, minkä jälkeen Simojoki joutui eroamaan pappisvirastaan. On huomattava että vallankaappausyritys ei kohdistunut demokraattista hallitusta vastaan, vaan liittyi tilanteeseen jossa vapsi-puolueen vaaleissa mitattu kannatus oli voimakkaassa nousussa ja Päts lakkautti puoluelaitoksen ja peruutti vaalit.

Tehtyjen kotietsintöjen yhteydessä tuli esille Simojoen Virkkuselle 15.6.1935 kirjoittama kirje. Kirje koski Sinimusta-lehden saamaa painokannetta lehden herjattua Neuvostoliiton ulkoministeria Litvinovia. Kirjeessä todettiin::

"Oikeusministerin ruotsalaispiiska on sivaltanut vasten kasvojani, mutta hänen paikkansa on oleva Petsamon Heinäsaarien keskitysleirillä, jossa hän kerran Sasun, Eeron ja muiden matelijoiden kanssa viettää loppuikänsä linnunsontaa keräten ja vapisten kuunnellen Sinimustien tahdikkaita askelia vartiotulien ääreltä."

Kun talvisota syttyi, Elias Simojoki ilmoittautui vapaaehtoisena rintamalle. Hän kaatui Impilahden Konnunsaarella Koiriojan jäällä^[4] ollessaan lopettamassa haavoittunutta hevosta, joka makasi rintamalinjojen välissä: venäläisten eikä suomalaisten puolelta ei onnistuttu lopettamaan hevosen kärsimyksiä jolloin Simojoki hiihti hevosen viereen, lopetti hevosen pistoolilla ja joutui venäläisten konekiväärin ampumaksi.

[muokkaa] Kirjallisuutta

Virkkunen, Sakari: Elias Simojoki: Legenda jo eläessään. WSOY, Porvoo, 1975
Uola, Mikko: Sinimusta veljeskunta: Isänmaallinen Kansanliike. Otava, Keuruu, 1982
Elias Simojoki: Palava pensas. WSOY, Porvoo, 1942