Giovanni Pico della Mirandola
Wikipedia
Giovanni Pico della Mirandola (1463-1494) oli firenzeläinen humanisti ja filosofi, Leonardo Da Vincin, Raphaellon, Michaelangelon sekä lukuisten muiden suurten taiteilijoiden ja tiedemiesten aikalainen.
Hän julkaisi vuonna 1488 teoksensa Oratio de Hominis Dignitate (Ihmisen arvokkuudesta), jota on kutsuttu renessanssin manifestiksi. Se käsittelee sitä miten Jumala loi ensimmäisen ihmisen. Tämän pohjalta Pico pohtii ihmisen elämän lähtökohtia. Picon maailmankuvaa kutsutaan ihmiskeskiseksi eli antroposentriseksi. Picon filosofian lähtökohtana on, että ihminen eroaa muista luojanluomista olennoista siinä, että ihmisellä on vapaa tahto ja omatunto. Teoksessa Ihmisen arvokkuudesta valetaan Platoniin ja Aristoteleeseen tukeutuen uskoa siihen, että ihmiset kykenevät käsittämään kaiken mahdollisen tiedon.
Pico esitteli teoksessa tutkimustensa syitä ja lähtökohtia, 27 vuoden iässä, Vatikaanin päättäjille, ja asetti tutkimustensa tuloksina syntyneet n. 800 teesiä kirkon arvosteltavaksi. Kirkko tuomitsi Picon kerettiläiseksi ja määräsi 800 teesiä poltettaviksi. Pico pettyi syvästi ja koki elämäntyönsä olleen turhaa. Nuori mies menehtyi syvän masennuksen seurauksena 31-vuotiaana.