Jehovan todistajat ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö
Wikipedia
Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi. | |
Syy: Otsikko sopii esseehen mutta ei tietosanakirja-artikkelin otsikoksi. Muotoiltava paremmin. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Tämän artikkelin tai osion neutraalista näkökulmasta keskustellaan. | |
Voit kirjoittaa oman mielipiteesi asiasta artikkelin keskustelusivulle. |
Jehovan todistajia on syytetty heidän yhteisössään tapahtuvan lasten seksuaalisen hyväksikäytön peittelystä. Jehovan todistajien yhteisö joutui tarkastelun kohteeksi 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa, samaan aikaan kun katolista kirkkoa syytettiin systemaattisesta hyväksikäytön peittelystä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Taustaa
Vuoden 2001 helmikuussa Christianity Today kirjoitti artikkelin jossa väitettiin, että Jehovan todistajien sisäinen toimintatapa teki liikkeen jäsenille vaikeaksi ilmoittaa viranomaisille seksuaalisesta hyväksikäytöstä eikä noudattanut lakia koskien ilmoitusvelvollisuutta. Pian sen jälkeen, vuonna 2002, Erica Rodriguez nosti kanteen Washingtonin osavaltiossa sijaitsevassa oikeusistuimessa. Manuel Beliz tuomittiin hyväksikäytöstä yhdeksitoista vuodeksi vankilaan. Rodriguez haki kanteessa Beliziltä ja Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuralta määrittelemättömiä vahingonkorvauksia hyväksikäytöstään. Vuonna 2003 Heidi Meyer väitti, että avunpyyntönsä hyväksikäyttöasiassa sivuutettiin ja että kysessä on yhteisössä laajalle levinnyt ongelma.[1]
Vastaukseksi Jehovan todistajat esittivät vastustavansa kaikkia lasten hyväksikäytön muotoja. He rohkaisevat vanhempia - etenkin isiä - ottamaan aktiivisen roolin lapsiensa opastamiseksi ja suojaamiseksi pedofiileilta. Jehovan todistajat vahvistavat, että paikallisseurakunnan vanhimpien odotetaan tutkivan kaikki hyväksikäyttösyytökset. Jehovan todistajat kertovat, että jos hyväksikäytön voidaan heidän tutkimusmenetelmillään todistaa tapahtuneen (mikä vaatii tapahtumalle kaksi todistajaa kuten he tulkitsevat 5. Mooseksen kirjan 19:15 ja Matteuksen 18:15-17 edellyttävän, tai vapaaehtoisen tunnustuksen) ja jos henkilö ei kadu tekoaan, hänet erotetaan seurakunnasta.[2] Jotkut kritisoivat näitä vaatimuksia, sillä lasten seksuaaliselle hyväksikäytölle ei yleensä ole silminnäkijöitä. Jos lapsi itse tulee puhumaan seurakunnan vanhimmille, häntä pidetään vain yhtenä tapauksen todistajana. Koska kahta todistajaa ei ole, vanhimmat eivät voi viedä asiaa eteenpäin. Jos kaksi todistajaa todistavat syytettyä vastaan eri tilanteissa samantyyppisestä rikoksesta, todistus voidaan kuitenkin hyväksyä. Kriitikot myös esittävät, että Jehovan todistajien tulkintaa 1. Korinttilaiskirjeen 6. luvusta, jossa paheksutaan uskovien keskinäistä oikeudenkäyntiä maallisissa oikeusistuimissa, on sovellettu hyväksikäytön uhreja vastaan tilanteissa, joissa vanhimmisto on tutkimuksissaan todennut syytetyn syyttömäksi ja uhri haluaisi viedä asian viranomaisille.
Jehovan todistajat puolustautuvat esittämällä, että he noudattavat kaikkia lakiin pohjautuvia vaatimuksia, jotka koskevat hyväksikäyttötapauksista ilmoittamista viranomaisille ja että he rankaisevat ja erottavat pedofiilit seurakunnasta. Vartiotornissa 1.1.1997 sanotaan, että hyväksikäyttäjäksi tiedettyä ei nimitettäisi seurakunnassa vastuuasemaan.[3] Hallintoelimen avustajana työskennellyt Barbara Anderson kertoo kuitenkin, että pian tuon Vartiotornin kirjoituksen jälkeen seurakuntien vanhimmistoille lähetettiin kirje, jossa "hyväksikäyttäjäksi tiedetty" määritellään siten, että seurakunta ja yhteisö tietävät henkilön hyväksikäyttäjäksi. Andersonin tulkinnan mukaan ongelmaksi jää tällöin, että seurakunnan sisällä yksityisesti käsitelty hyväksikäyttötapaus jää määritelmän ulkopuolelle.[4]Jehovan todistajat myös sanovat, että menettelytapoja on pikkuhiljaa parannettu.[5] Jehovan todistajat kiistävät tarmokkaasti kaikki lausunnot, jotka voisivat antaa liikkeestä kielteisen kuvan.
[muokkaa] Silent Lambs ja William H. Bowen
Vuonna 2001 perustetun järjestön SilentLambs tarkoituksena on tarjota ääni Jehovan todistajien liikkeessä seksuaalisesti hyväksikäytetyille.[6] Yksi perustajajäsenistä on entinen amerikkalainen seurakunnanvanhin William H. Bowen, joka esiintyi NBC:n Dateline-dokumentissa.
[muokkaa] Barbara Anderson
Barbara Anderson (s. 1940) on entinen Jehovan todistaja, joka työskenteli Jehovan todistajien maailmankeskuksessa New Yorkissa Yhdysvalloissa. Hallintoelimen kirjoitusosaston avustajana hän teki tutkimustyötä useita Jehovan todistajien julkaisemassa kirjallisuudessa olevia artikkeleita varten ja myös kirjoitti muutamia Herätkää! -lehdessä julkaistuja kirjoituksia 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa.[7]
Anderson perehtyi työssään myös siihen, kuinka hyväksikäyttötapauksia hoidetaan seurakunnissa. Hän kertoo artikkelissa Barbara Andersonin löytöjä - Entinen Jehovan todistaja, joka oli petoksen silminnäkijä, että yritti saada muutoksia aikaan menettelytavoissa, jotka mahdollistivat hyväksikäytön jatkumisen seurakunnissa. Hänet erotettiin seurakunnasta toukokuussa 2002 noin puolitoista viikkoa ennen kuin NBC-televisioyhtiö lähetti Dateline-ohjelman, jossa Jehovan todistajien yhteisön hyväksikäyttöongelmaa käsiteltiin.[8]
[muokkaa] Ongelman käsittely mediassa
Vuonna 2002 Britannian yleisradioyhtiö BBC televisioi dokumentin Suffer the little children, jossa Jehovan todistajien järjestöä Vartiotorni-seuraa syytettiin lasten hyväksikäyttötapausten peittelystä ja salaamisesta seurakunnissa. Dokumentissa esitettiin muun muassa, että Jehovan todistajien New Yorkin maailmankeskuksessa säilytetään salaista tietokantaa, jossa on yli 20 000 :n pedofiliasta epäillyn tai siihen syyllistyneen Jehovan todistajan nimet. Lyhyesti haastateltu Jehovan todistajien hallintoelimen edustaja Theodore Jaracz ei dokumentissa kiellä tietokannan olemassaoloa.
Muita aiheesta televisioituja dokumentteja:
- Ruotsissa Uppdrag Granskning, Jehovas vittnen skyddar pedofiler, SVT, 8.4.2003
- Yhdysvalloissa Dateline, NBC ohjelman käsikirjoitus 28.5.2002
- Kanadassa Fifth Estate, Spritual Shepherds, CBC 29.1.2003
- Australiassa Sunday, Silent Witnesses , 22.09.2002 ja jatko-osa 29.5.2005 Sunday, Silent lambs
- Suomessa Silminnäkijä, Kärsi pieni lapsi, TV2, 12.12.2002.
Yleisradion TV2:n Silminnäkijä-ohjelma esitti BBC:n Panorama -dokumentin nimellä Kärsi pieni lapsi. Lisäksi ohjelmassa haastateltiin Jehovan todistajien Suomen tiedottaja Veikko Leinosta, jonka mielestä ongelmaa on liioiteltu. Veikko Leinonen myös kiisti, että Suomesta lähetettäisiin pedofiliasta epäiltyjen tai siihen syyllistyneiden tietoja Yhdysvaltoihin Jehovan todistajien päätoimistoon.
Jehovan todistajien Vartiotorni-lehdessä puolustaudutaan: Useissa maissa media on väittänyt, että todistajat ovat kieltäytyneet antamasta lapsilleen lääkärinhoitoa ja myös tieten tahtoen katsoneet läpi sormien uskonveljiensä vakavia syntejä. - - Vilpittömät ihmiset, jotka tuntevat meidät, tajuavat kuitenkin nämä syytökset vääriksi. [9]
Jehovan todistajat ovat erottaneet seurakunnistaan henkilöitä, jotka ovat kertoneet mediassa näkemyksiään lasten hyväksikäyttöongelmasta Jehovan todistajien yhteisössä. Tunnettuja asian takia erotettuja Jehovan todistajia ovat NBC:n Dateline-ohjelmassa esiintyneet entinen amerikkalainen seurakunnanvanhin William H. Bowen ja hallintoelintä Brooklynissa tapausten selvittelyssä avustanut Barbara Anderson.[10]
[muokkaa] Viimeaikaisia tapauksia
- Syyskuu, 2006 - Seurakunnanvanhin tunnustaa syyllisyytensä.[11]
- Kesäkuu, 2006 - Betel-vanhin haastettu.[12]
- Marraskuu 17, 2005 - Entinen vanhin erotettu seurakunnasta, tuomittu seksirikoksista.[13]
[muokkaa] Viimeaikaisia oikeustoimia
[muokkaa] Kalifornia, Napan piirikunta
Oikeusprosessi on aloitettu 13.8.2003 ja jatkuu edelleen. Tapaus koskee Vartiotorni-seuran nimittämää seurakunnanvanhinta Edward Villegasia, joka käytti vuonna 1972 seksuaalisesti hyväkseen 3–4-vuotiasta tyttöä ja jatkoi sitä seuraavat 12–13 vuotta. Vuonna 1978 Villegas alkoi käyttää seksuaalisesti hyväkseen toista nuorta 7-vuotiasta tyttöä, mutta tyttö kertoi isälleen, joka raportoi asian seurakunnan vanhimmille. Vartiotorni-seuran ohjeita noudattaneet vanhimmat antoivat Villegasille yksityistä ojennusta, mutta eivät ilmoittaneet hyväksikäytöstä viranomaisille eivätkä varoittaneet seurakunnan jäseniä. Seuraavien 20 vuoden aikana jatkoi Villegas sai edelleen nimityksiä Vartiotorni-seuran vastuutehtäviin.[14] Vuonna 1994 Villegas tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen useiden lasten hyväksikäyttämisestä.[15]
Lokakuussa 2006 meneillään olevassa oikeudenkäynnissä Vartiotorni-seura tuomittiin luovuttamaan oikeudelle seurakunnallisen oikeuskomitean pöytäkirjat ja muut hyväksikäyttöä koskevat tallenteet jutussa Charissa W. vs. Watchtower Bible And Tract Society Of New York.[16] Vartiotorni-seura on tähän asti usein voinut välttyä luovuttamasta seurakunnallisia asiakirjoja ja muita tallenteita oikeudelle rippisalaisuuteen vedoten. Kalifornialaiset oikeusistuimet tapauksessa Charissa W. vs. Watchtower Bible And Tract Society Of New York ovat Vartiotorni-seuran lukuisista vetoomuksista huolimatta kuitenkin todenneet, ettei rippisalaisuus päde Jehovan todistajien tapauksessa, sillä seurakunnanvanhimmat ovat joka tapauksessa velvollisia kertomaan luottamuksellisista keskusteluista New Yorkin Brooklynissä sijaitsevaan Jehovan todistajien maailmankeskukseen.
Vartiotorni-seuran puolustusasianajaja Robert J. Schnack yritti 28.6.2006 jättämällään noin 40-sivuisella vetoomuksella saada vetoomustuomioistuimen hylkäämään juttujen käsittelyn. Noin viikko sen jälkeen, 6.7.2006, kalifornialainen vetoomustuomioistuin hylkäsi Vartiotorni-seuran vetoomuksen.[17] Aikaisemmin Vartiotorni-seura oli vedonnut siihen, ettei sitä ei-kalifornialaisena organisaationa voitaisi haastaa kalifornialaisessa oikeusistuimessa. Oikeus hylkäsi myös tuon vetoomuksen osoittaen, että Vartiotorni-seura on riittävästi edustettuna Kaliforniassa voidakseen tulla haastetuksi siellä oikeuteen.
Oikeuden odotetetaan määräävän varsinaisen jutun oikeudenkäyntipäivän vuodelle 2007.[1]
[muokkaa] Berryjen tapaus
Vuonna 2000 Paul Berry tuomittiin 56 vuodeksi vankeuteen lastensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hänen tyttärensä haastoivat tämän jälkeen siviilikanteella paikallisseurakunnan, Vartiotorni-seuran sekä Berryn oikeudenkäyntiin.[18] Oikeudenkäynti New Hampshiressa päättyi heinäkuussa 2005, jolloin kanteet hylättiin. Oikeuden mielestä paikallisseurakuntaa ei voinut haastaa siitä, että seurakunnan vanhimmat olivat jättäneet kertomatta viranomaisille hyväksikäytöstä, vaikkakin tyttöjen äiti oli asiasta raportoinut vanhimmille useita kertoja. Lain mukaan New Hampshiressa jokaisen täytyy kertoa epäillystä hyväksikäytöstä viranomaisille. Tästä poikkeuksena uskonnollisten johtajien kuten seurakunnan vanhimpien ei tarvitse raportoida viranomaisille silloin, kun heidän saamaansa tietoa koskee rippisalaisuus.[19]
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Barbara Andersonin löytöjä - Entinen Jehovan todistaja, joka oli petoksen silminnäkijä, suomennos
- Artikkeli Erica Rodriguezin kanteesta (englanniksi)
- Jehovan todistajien virallisten sivujen vastaus hyväksikäyttöasiaan (video) (englanniksi)
- Jehovan todistajien virallinen lastensuojelukäytäntö, viralliset sivut (englanniksi)
- Uutisartikkeleita koskien Jehovan todistajia ja lasten seksuaalista hyväksikäyttöä (englanniksi)
- Robinson, B.A. (2003), "Jehovan todistajat ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö", ReligiousTolerance.org. (englanniksi)
- Vleugel, Rado, "Jehovan todistajat ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö", watchtowerinformationservice.org. (englanniksi)
- "Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö Jehovan todistajien keskuuudessa", Investigator Magazine, Volume 93. (englanniksi)
- 2001 Christianity Today-lehden artikkeli koskien hyväksikäyttö-ongelmaa Jehovan todistajien keskuudessa (englanniksi)
[muokkaa] Lähteet
- ↑ CBS
- ↑ Jehoven todistajien tiedotustoimisto
- ↑ The Watchtower January 1, 1997
- ↑ http://www.veljesseura.org/?q=node/23
- ↑ Authorized Site of the Office of Public Information of Jehovah's Witnesses
- ↑ SilentLambs
- ↑ http://www.jehovahs-witness.com/6/98403/1.ashx
- ↑ http://www.veljesseura.org/?q=node/26
- ↑ Vartiotorni 1.9, 2004 s.16
- ↑ http://www.veljesseura.org/?q=node/23
- ↑ Wayne Cairns, seurakunnanvanhin tunnustaa syyllisyytensä säädyttömään tekoon
- ↑ Joseph Cano - Betel-vanhin jota poliisi Middletownissa syyttää yrityksestä vietellä nuoria poikia seksiin
- ↑ Ex-vanhin tuomitaan 25 vuodeksi
- ↑ http://www.jehovahs-witness.com/8/116108/1.ashx
- ↑ http://www.religionnewsblog.com/3881/woman-speaks-about-abuse-at-jehovah-witness-lawsuit-meeting
- ↑ http://www.jehovahs-witness.com/8/122529/1.ashx
- ↑ http://www.jehovahs-witness.com/8/116570/1.ashx
- ↑ http://www.christianitytoday.com/ct/2001/december3/17.23.html
- ↑ http://www.concordmonitor.com/apps/pbcs.dll/article?AID=/20050716/REPOSITORY/507160317/1013/NEWS03