Johannes Salisburylainen

Wikipedia

Johannes Salisburylainen (n. 1115 - 25. lokakuuta 1180) oli englantilainen skolastinen filosofi, kirjailija, diplomaatti ja Chartresin piispa.

[muokkaa] Elämä

Johannes syntyi Salisburyssä, Englannissa vuosien 1115 ja 1120 välillä. Hänen varhaisesta elämästään ei tiedetä juurikaan mitään, lukuun ottamatta sitä, että hän oli sukujuuriltaan saksi eikä normanni ja käytti cognomenia Parvus, "lyhyt" tai "pieni". Hänen omista kirjoituksistaan voi päätellä, että hän siirtyi Ranskaan noin vuonna 1136 ja opiskeli Pariisissa Pierre Abélardin alaisuudessa. Abélard oli tuolloin avannut joksikin aikaa kuulun Mont St. Genevieven koulunsa.

Abélardin jäätyä eläkkeelle Johannes jatkoi opintojaan Alberich Reimsiläisen ja Robertus Melunilaisen alaisuudessa. Vuosien 1138 ja 1140 välillä hän opiskeli grammatiikkaa ja klassista kirjallisuutta Willelmus Concheslaisen ja Richard l'Evêquen, Bernardus Chartreslaisen oppilaiden, alaisuudessa mahdollisesti Chartresissa.

Bernarduksen opetukselle olivat ominaista toisaalta platonilaiset vaikutteet, toisaalta latinalaisten klassisten kirjoittajien teosten opiskelun painottaminen. Varsinkin jälkimmäinen seikka on havaittavissa Johanneksen töissä.

Noin vuonna 1140 Johannes oli Pariisissa opiskelemassa teologiaa Gilbertus Porretanuksen alaisuudessa ja tämän jälkeen Robertus Pulluksen ja Simon Poissylaisen alaisuudessa. Vuonna 1148 hän oli Moutiers la Cellessa, Troyesin hiippakunnassa, ystävänsä Petrus Cellelaisen kanssa. Hän osallistui Reimsin kirkolliskokoukseen, jonka puheenjohtajana toimi paavi Eugenius III. Bernard Clairvauxlainen todennäköisesti esitteli hänet Theobaldille, Canterburyn arkkipiispalle, jonka rahoittamana hän palasi Englantiin noin vuonna 1150.

Theobald nimitti Johanneksen lähettilääkseen, ja hän sai tehdä usein matkoja paavin edustajana. Tänä aikana hän kirjoitti suurimmat teoksensa, Policraticus, sive de nugis curialium et de vestigiis philosophorum ja Metalogicon, jotka julkaistiin mitä todennäköisimmin vuonna 1159. Theobaldin kuoltua vuonna 1161 Johannes jatkoit Thomas Becketin avustajana ja otti aktiivisesti osaa Becketin ja Henrik II:n välisiin kiistoihin.

Hänen kirjeensä valaisevat tuohon aikaan Englannissa vallinnutta perustuslaillista taistelua. Kuninkaan ollessa tyytymättömimmillään Becket ja Johannes vetäytyivät Ranskaan. He palasivat vuonna 1170. Johannes oli Canterburyssa kun Becket salamurhattiin. Seuraavina vuosina hän pysyi Canterburyssä ja kirjoitti Becketin elämäkerran.

Vuonna 1176 Johanneksesta tehtiin Chartresin piispa. Hän vietti kaupungissa lopun elämästään. Vuonna 1179 hän otti osaa Kolmanteen lateraanikokoukseen. Hän kuoli Chartresissa tai sen läheisyydessä 25. lokakuuta 1180.

[muokkaa] Teokset

Johanneksen tunnetuimmat teokset Policraticus, sive de nugis curialium et de vestigiis philosophorum (1159) ja Metalogicon ovat arvokkaita tiedonlähteitä skolastiseen koulutukseen ja huomattavia kultivoituneen tyylinsä ja humanistisen luonteensa ansiosta. Ne antavat meille paremman mahdollisuuden ymmärtää 1100-luvun kirjallisuuden ja tieteen tilaa. Hänen näkemyksenä osoittavat kultivoitunutta älyä ja käytännönläheisyyttä. Hän vastusti sekä nominalismin että realismin ääripäitä. Hänen oppinsa oli eräänlaista utilitarianismia, jossa oli vahva taipumus Cicerolle tyypilliseen kirjalliseen skeptisismiin. Ciceroa Johannes ihaili ja perusti siksi oman kirjoitustyylinsä hänen latinaansa.

Kreikkalaisista kirjoittajista hänellä ei vaikuta olleen juurikaan ensikäden tietoa, ja hyvin vähän tietoja käännöksinäkään. Hän tunsi Kalkidioksen Platonin Timaioksesta tekemän latinankielisen käännöksen samoin kuin hänen edeltäjänsä ja aikalaisensa, ja hänellä oli todennäköisesti pääsy myös Faidonin ja Menonin käännöksiin. Aristoteleen teoksista hänellä oli hallussaan Organonin kokonainen latinankielinen käännös, ja hän onkin ensimmäinen keskiajan merkittävistä kristityistä kirjoittajista, joka tunsi Organonin kokonaisuudessaan.