Jukka Tarkka
Wikipedia
Jukka Tarkka (s. 7. syyskuuta 1942, Tampere) on suomalainen valtiotieteen tohtori ja entinen kansanedustaja (Nuorsuomalaiset)
Jukka Tarkka kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1961 Kallion yhteiskoulusta. Tohtoriksi hän väitteli vuonna 1977 aiheenaan Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynti.
Tarkka toimi Elinkeinoelämän valtuuskunnan, EVA:n, johtajana vuosina 1980–1984, Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjallisena johtajana 1985–1988 ja Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n varatoimitusjohtajana vuosina 1988–1995. Näiden lisäksi hän on toiminut mm. tiedottamistehtävissä eri yhtiöissä.
Tarkka valittiin eduskuntaan vuoden 1995 vaaleissa Nuorsuomalaisten listoilta. Hän oli Risto E. J. Penttilän ohella toinen puolueen kahdesta kansanedustajasta. Puolue ei selvinnyt enää vuoden 1999 eduskuntavaalien yli. Kansanedustajana hän keskittyi erityisesti EU-asioihin ja yrittäjyyden edistämiseen.
Tarkka toimii nykyään vapaana kolumnistina ja kommentaattorina. Hän on julkaissut tähän mennessä 16 kirjaa. Tarkka on esittänyt monia puheenvuoroja kannattamastaan Suomen NATO-jäsenyydestä.
Jukka Tarkka on kirjallisuuskriitikko Pekka Tarkan veli.