NATO

Wikipedia

Tämä artikkeli käsittelee sotilasliittoa. Nato on myös sukulaisuussuhdetta ilmaiseva sana, joka merkitsee aviomiehen sisarta tai joskus kälyn synonyymia.

**Pohjois-Atlantin sotilasliitto**
**North Atlantic Treaty Organisation**
**Organisation du Traité de l'Atlantique Nord**
Naton lippu

Päämaja	Bryssel
Jäsenvaltioiden määrä	26 jäsenmaata
Viralliset kielet	englanti, ranska
Pääsihteeri	Jaap de Hoop Scheffer
Perustettu	4. huhtikuuta, 1949
Kotisivut	http://www.nato.int/

Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö (engl. the North Atlantic Treaty Organisation, myös Pohjois-Atlantin liitto) on kansainvälinen sotilasliitto, joka perustettiin 4. huhtikuuta 1949 Yhdysvalloissa, Washingtonissa. NATOn päämaja sijaitsee Brysselissä, Belgiassa. Belgiassa on käytössä NATOn hollanninkielinen lyhenne NAVO. NATOn toinen virallinen nimi on ranskankielinen l'Organisation du Traité de l'Atlantique Nord eli OTAN.

[muokkaa] Toiminta

NATOn keskeisin tehtävä on määritelty sopimuksen artiklassa viisi, jossa osallistujat sitoutuvat siihen, että hyökkäys jotain jäsenmaata vastaan, Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa, tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan. Jos tällainen hyökkäys tapahtuu, jokaisen jäsenmaan on YK:n peruskirjan 51. artiklan sallimin oikeuksin puolustautua yksikseen tai liitossa, puolustettava hyökkäyksen kohteeksi joutunutta omakohtaisesti ja muiden jäsenmaiden kanssa, tarvittavin keinoin, mukaan lukien asevoimia käyttäen, palauttaakseen ja pitääkseen yllä turvallisuutta Pohjois-Atlantin alueella.

Sopimuksen kohta oli määritelty niin, että jos Neuvostoliitto hyökkäisi Yhdysvaltain eurooppalaisia liittolaisia vastaan, se tulkittaisiin hyökkäyksenä USA:ta vastaan. Kylmän sodan aikana artiklaa ei käytetty kertaakaan, vaan ensimmäisen kerran siihen turvauduttiin 12. syyskuuta 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen vastauksena hyökkäykselle Yhdysvaltoja vastaan.

Neuvostoliiton ja Varsovan liiton romahtamisen jälkeen lukuisat Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleet maat liittyvät vastaavasti NATO:on. Perinteisesti puolueettomat Euroopan maat Ruotsi, Suomi, Irlanti, Sveitsi ja Itävalta ovat jättäytyneet liiton ulkopuolelle, samoin Venäjä. Osa näistäkin maista tekee yhteistyötä NATOn kanssa.

[muokkaa] Jäsenvaltiot

Naton laajeneminen Euroopassa.

NATOn jäsenvaltiot sen perustamisvuodesta 1949 lähtien (liittymisvuosi suluissa, jos ei perustajavaltio):

[muokkaa] Historia

Vuonna 1948 Brysselissä allekirjoitettiin Britannian, Belgian, Alankomaiden, Luxemburgin ja Ranskan välillä puolutussopimus. Vuonna 1949 Washington D.C.:ssä allekirjoitettiin Yhdysvaltain, Kanadan, Portugalin, Italian, Norjan, Tanskan ja Islannin välille puolustussopimus. Vuotta 1949 pidetään Naton perustamisvuotena, olkoonkin että liiton organisaatio syntyi suureksi osaksi vasta 1950-luvun puolella.

Kreikka ja Turkki liittyivät helmikuussa 1952. Saksan liittotasavalta liittyi 1955 ja Saksan yhdistyessä 1990 jäsenyys laajeni käsittämään uudet itäiset osavaltiot (ent. Itä-Saksan alueen). Espanja liittyi 30. toukokuuta 1982.

1950-luvun lopulla Ranskan presidentti Charles de Gaulle rupesi arvostelemaan USA:n ja Britannian välisiä suhteita. De Gaulle halusi luoda Ranskaan itsenäisen puolustuksen. Kun Ranska hankki itselleen atomiaseita vuonna 1959, De Gaulle määräsi ulkomaalaiset atomiaseet pois Ranskan maaperältä. Vaikka Ranska tuki NATO:n toimia Kuuban ohjuskriisin aikana vuonna 1962, De Gaulle jatkoi itsenäisen armeijan luomista. Vuonna 1966 kaikki NATO:n joukot poistuivat Ranskan maaperältä ja NATO:n päämaja siirrettiin Pariisista Brysseliin. Ranska vetäytyi NATO:n sotilaallisista rakenteista mutta pysyi NATO:n jäsenenä kunnes vuonna 1993 palasi yhteistyöhön mukaan ja salli ulkomaalaiset joukot takaisin maaperälleen. Vuoden 1974 vastakkainasettelu Kreikan ja Turkin välillä johti puolestaan Kreikan vetäytymiseen sotilaallisista rakenteista kuuden vuoden ajaksi.

Kylmän sodan päättyminen tarkoitti suurvaltapoliittisen jännitteen laantumista, mahdollistaen NATOn laajenemisen itään. Entiset Varsovan liiton maat Puola, Unkari ja Tšekki 12. maaliskuuta 1999. Itälaajeneminen jatkui 29. maaliskuuta 2004, kun Slovenia sekä entisen Varsovan liiton maat Bulgaria, Romania ja Slovakia sekä entiset neuvostotasavallat Viro, Latvia ja Liettua liittyivät puolustusliiton jäseniksi.

NATOn ensimmäinen varsinainen sotilaallinen yhteenotto oli Kosovon sodassa 24. maaliskuuta 1999, jolloin NATO pommitti 11 viikkoa silloista Jugoslaviaa.

10. helmikuuta 2003 NATO ajautui kriisiin, kun Ranska ja Belgia käyttivät veto-oikeuttaan estämään NATOn joukkojen lähetyksen Turkkiin edeltäen Irakin sotaa. Saksa ei käyttänyt veto-oikeuttaan mutta ilmaisi sille tukensa.

16. huhtikuuta 2003 NATO otti ensimmäisen kerran vastaan tehtävän maantieteellisen vastuualueensa ulkopuolella ottaessaan vastuun Afganistanin rauhaturvajoukoista. Päätös tehtiin Saksan ja Alankomaiden ehdotuksesta ja kaikki NATO-maat hyväksyivät sen yksimielisesti. Toimivalta alueella siirrettiin NATOlle 11. elokuuta.

19. kesäkuuta 2003 toteutettiin suuria muutoksia NATOn johtorakenteessa kun uusi sotilaallinen päämaja perustettiin Norfolkiin, Yhdysvaltojen Virginiaan.

[muokkaa] NATOn pääsihteerit

Lordi Ismay (Yhdistynyt kuningaskunta): 1952—1957
Paul-Henri Spaak (Belgia): 1957—1961
Dirk Stikker (Alankomaat): 1961—1964
Manlio Brosio (Italia): 1964—1971
Joseph Luns (Alankomaat): 1971—1984
Lordi Carrington (Yhdistynyt kuningaskunta): 1984—1988
Manfred Wörner (Saksan liittotasavalta): 1988—1994
Sergio Balanzino (Italia, sijaisena): 1994
Willy Claes (Belgia): 1994—1995
Sergio Balanzino (Italia, sijaisena): 1995
Javier Solana (Espanja): 1995—1999
George Robertson (Yhdistynyt kuningaskunta): 1999—2004
Jaap de Hoop Scheffer (Alankomaat): 2004-

[muokkaa] NATOn komentajat

NATOn komentajana Supreme Allied Commander, Europe (SACEUR) on yhdysvaltalainen kenraali, joka on Ridgwaystä lähtien ollut samalla myös Yhdysvaltojen Euroopan joukkojen komentaja.