Jumala on kuollut

Wikipedia

"Jumala on kuollut" (saks. "Gott ist tot") on Friedrich Nietzschen (1844-1900) laajalti lainattu lausahdus. Se löytyy ensimmäisen kerran hänen teoksestaan Iloinen tiede, sekä osasta 108 (Uusia taisteluja) että osasta 125 (Hullu ihminen). Se esiintyy myös Nietzschen teoksessa Näin puhui Zarathustra, joka on eniten vastuussa lausahduksen saattamisessa suuren yleisön tietoisuuteen.

Alkuperäiset tekstit kuuluvat näin:

"Buddhan kuoltua näytettiin vielä vuosisatojen kuluessa hänen varjoaan eräässä luolassa — suunnatonta kaameaa varjoa. Jumala on kuollut: mutta koska ihmiset ovat sellaisia kuin he ovat, voi olla vielä vuosituhansien aikana luolia, joissa näytetään hänen varjoansa. — Ja me — meidän täytyy voittaa vielä hänen varjonsakin!" (Iloinen tiede 108).

"Emmekö vielä kuule hälinää, joka syntyy, kun haudankaivajat hautaavat Jumalan? Emmekö vielä tunne mätänevän Jumalan hajua? — jumalatkin mätänevät! Jumala on kuollut! Jumala pysyy kuolleena! Ja me olemme hänet surmanneet! Kuinka me lohduttaudumme, me kaikkien murhaajien murhaajat? Pyhin ja mahtavin, mitä maailma on tähän saakka omistanut, on vuodattanut verensä kuiviin meidän veitsiemme alla, — kuka pyyhkii meistä tämän veren?" (Iloinen tiede 125).

Lausahdus on ehkä yksi 1800-luvun kirjallisuuden väärinymmärretyimpiä. Sitä ei tulisi ottaa kirjaimellisesti, kuten "Jumala on nyt fyysisesti kuollut", tai "Jeesus, paitsi Jumalan poikana myös itse Jumalana, kuoli ristillä". Sen sijaan se on Nietzschen kiistanalainen tapa sanoa, että Jumala on lakannut olemasta merkityksellinen voima ihmisten elämässä, havaitsivat he sitä itse tai eivät. Nietzsche tunnettiin sanaleikittelevästä kirjoitustyylistään, jota voidaan pitää hämäränä. Nietzschen mukaan on aika ylittää sekä Jumalan käsite että uskonnoille tyypillinen "hyvän ja pahan" dikotomia. Lausahdus ymmärretään myös usein väärin riemunkiljahduksena, vaikka kontekstista on selvää, että kyseessä on valitus.

Yleisesti uskotaan, että Nietzsche itse julisti Jumalan kuolemaa, mutta on huomioitava, että Iloisessa tieteessä hän laittaa nämä sanat "hullun ihmisen" suuhun. Mies juoksee pitkin toria huutamassa "Minne Jumala on joutunut? Me olemme tappaneet hänet — te ja minä! Jumala on kuollut!" Häneen kiinnitetään jonkin verran huomiota, mutta kukaan ei ota häntä vakavasti. Hullu turhautuu ja viskaa lyhtynsä maahan, valittaen tulleensa liian aikaisin: ihmiset eivät ole vielä tajunneet tappaneensa Jumalan.

Jumalan kuoltua ihmiset eivät kykene Nietzschen mukaan enää uskomaan kosmiseen järjestykseen ja suunnitelmaan. Jumalan kuolema johtaa paitsi tällaisten järjestysten myös ehdottomien arvojen hylkäämiseen — ihmiset hylkäävät uskon kaikkiin objektiivisiin ja yleispäteviin moraalisääntöihin. Tämä johtaa nihilismiin, jota Nietzsche pohti löytääkseen uudet perustukset inhimillisille arvoille. Nietzschen mukaan tämä tarkoitti menemistä vielä kristinuskon arvoja syvemmälle.

Nietsche oli sitä mieltä, että ihmisten tulee etsiä moraalin luonnollista perustaa välttääkseen Jumalan kuoleman aiheuttaman onnettomuuden. Hän uskoi, että suurin osa ihmisistä ei ymmärtänyt (tai kieltäytyi hyväksymästä) kuolemaa pelkästään syväänjuurtuneesta pelosta. Siksi, kun kuolema alkaisi tulla laajalti hyväksytyksi, ihmiset joutuisivat epätoivoon ja nihilismi olisi valtoimenaan, ja moraalissa kaikki tulee sallituksi. Tämän vuoksi Nietzsche näki kristinuskon nihilistisenä. Tämä painajaismainen tulevaisuus voitaisiin välttää vain perustamalla inhimilliset arvot uudelle, luonnonmukaiselle perustukselle.

Nietzsche katsoi, että ihmisillä olisi uusia myönteisiä mahdollisuuksia ilman Jumalaa. Jumalauskon hylkääminen avaa ihmisten luoville kyvyille täydet mahdollisuudet kehittyä. Kristillinen Jumala, satunnaisine käskyineen ja kieltoineen, ei seisoisi enää tiellä, joten ihmiset lakkaisivat kääntämästä silmänsä kohti yliluonnollista maailmaa ja alkaisivat arvostaa tätä maailmaa. Jumalan kuoleman hylkääminen avaa kuin tyhjän, valkean kankaan, johon voi maalata mitä tahansa uutta, erilaista, luovaa — vapaus olla jotain ilman menneisyyden painolastia. Tämä voi olla avoimen meren tavoin sekä kutsuva että kauhistava tulevaisuus. Siihen sisältyy valtava vastuu, ja Nietzsche arveli, etteivät kaikki kykenisi siihen. Suurin osa ihmisistä on riippuvaisia säännöistä ja auktoriteeteista, jotka kertovat heille, mitä heidän tulee tehdä ja arvostaa, ja kuinka heidän tulee elää. Ne ihmiset, jotka oppivat lopulta luomaan uudet elämät itselleen, edustavat uutta tasoa inhimillisessä kehityksessä. He voivat kasvavassa määrin kasvattaa inhimillisä kykyjä ja pyrkiä kohti kaikkien asioiden hallitsemista ja hienostumista.

Ensimmäisenä kuuluisista filosofeista Jumalan kuolemasta puhui Hegel. Heinrich Heine puhui "kuolevasta Jumalasta" kommentoidessaan Kantin ensimmäistä Kritiikkiä. Nietzsche sai vaikutteita Heineltä. Heinen ja Nietzschen jälkeen lauseesta on tullut yleisesti tunnettu.

[muokkaa] Kirjallisuutta suomeksi

• Nietzsche, Friedrich: Iloinen tiede. Suomentanut J. A. Hollo. Otava, 1997.

[muokkaa] Lähteitä

• Kaufmann, Walter. Nietzsche: Philosopher, Psychologist, Antichrist. Princeton: Princeton University Press, 1974
• Roberts, Tyler T. Contesting Spirit: Nietzsche, Affirmation, Religion Princeton University Press, 1998