Saksan kieli

Wikipedia

Saksan kieli on Euroopan unionin puhutuin kieli äidinkielisten puhujien määrällä mitattuna. 1800-luvun lopulta 1920-luvulle sitä käytettiin paljon kansainvälisessä tieteellisessä kanssakäymisessä. Saksa kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan läntiseen germaaniseen kieliryhmään. Saksaa puhuu maailmanlaajuisesti äidinkielenään yli 100 miljoonaa ihmistä, joista Saksassa asuu 82 miljoonaa.

Saksa muistuttaa kieliopillisesti monella tapaa hollantia. Kielet ovat puhuttuina kuitenkin hyvin erilaisia.

Wikikirjastossa on aihe:

Saksan kieli

[muokkaa] Nykyinen levinneisyys

Saksan levinneisyys. Tummanoranssi: äidinkieliset puhujat, vaaleanoranssi: saksa toisena/epävirallisena kielenä, oranssit neliöt: saksankielisiä vähemmistöjä

Saksa on virallinen pääkieli seuraavissa valtioissa:

• Saksa
• Itävalta
• Liechtenstein

ja sitä käytetään virastokielenä muiden kielten rinnalla seuraavissa maissa:

• Belgia
• Luxemburg
• Sveitsi (64 % väestöstä saksankielisiä)
• Italia (alueellisesti Etelä-Tirolissa)

Sekä lyhytaikaisesti

• Namibiassa 1884-1919 & 1984-1990

Monissa Itä-Euroopan maissa on saksaa puhuvia vähemmistöjä. Lisäksi siirtolaisuuden myötä esimerkiksi Etelä-Amerikassa ja Australiassa on merkittäviä saksankielisiä vähemmistöjä.

Saksankielisiä alueita oli Euroopassa enemmänkin ennen toista maailmansotaa, mutta Saksan hävittyä sodan se menetti laajoja maa-alueita mm. Puolalle, josta saksalaiset häädettiin kovakouraisesti ns. tynkä-Saksaan.

Saksan kieli eroaa maan eri osissa paljon (esim. Etelä-Saksassa puhuttu murre on pehmeää).

Sveitsinsaksa eroaa erityisesti ääntämykseltään hyvin paljon saksansaksasta. Ranskankielisiä lainasanoja esiintyy paljon, mm. jäätelö on "Glace" (Saksa: Eis), polkupyörä "Velo" (Fahrrad). Kiitettäessä Sveitsissä sanotaan "merci" (Saksassa Danke). Sveitsinsaksassa ei käytetä ollenkaan kirjainta ß, vaan se kirjoitetaan "ss".

[muokkaa] Kielioppi

[muokkaa] Sanajärjestys

Päälauseissa sanajärjestys on melko vapaa. Lauseen alkaessa objektilla predikaatti tulee aina ennen subjektia. Sanajärjestys muuttuu käänteiseksi hyvin monissa eri tapauksissa. Kysymyslause on käänteinen, paitsi jos se alkaa subjektilla. Erikoisuutena saksan kielessä verbit hyppäävät alisteisissa sivulauseissa eli alistuskonjunktioiden aloittamissa lauseissa, relatiivilauseissa tai epäsuorissa kysymyslauseissa loppuun. Esimerkiksi Fritz sagt, dass ich fröhlich bin = Fritz sanoo, että minä iloinen olen.

[muokkaa] Substantiivit

Saksan kielessä kaikki substantiivit kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Substantiiveillä on kolme sukua: maskuliini, feminiini ja neutri. Substantiiveilla on sekä määräinen että epämääräinen muoto. Kun kyseessä on määräinen muoto, nominatiivin artikkeli on feminiinissä die, neutrissa das, maskuliinissa der ja kaikkien sukujen monikossa die. Kun kyseessä on epämääräinen muoto, artikkeli on maskuliinissa ja neutrissa ein ja feminiinissä eine. Monikolla ei ole epämääräistä artikkelia. Lisäksi artikkelit taipuvat sanan sijan mukaisesti.

[muokkaa] Adjektiivit

Jos positiivissa oleva adjektiivi esiintyy lauseessa yksin eli predikatiivina, se ei koskaan taivu, ei myöskään monikossa (superlatiivi kuitenkin taipuu myös predikatiivissa). Välittömästi substantiivin edessä oleva adjektiivi eli attribuutti sen sijaan taipuu aina. Attribuuttiadjektiiveja taivutetaan kahdella tavalla. Niin sanotussa heikossa taivutuksessa sanan suku, luku tai sija näkyy substantiivia edeltävässä pronominissa tai artikkelissa, minkä vuoksi sen ei tarvitse näkyä adjektiivissa. Niin sanotussa vahvassa taivutuksessa sanan suku, luku tai sija ei näy substantiivissa, eli sen edellä ei ole artikkelia tai pronominia, minkä vuoksi suvun puolestaan täytyy näkyä adjektiivissa. Adverbit ovat saksassa samat kuin adjektiivien taipumattomat perusmuodot ja käyttäytyvät myös melkein samalla tavalla.

[muokkaa] Verbit

Verbejä voi taivuttaa kuudessa persoonassa sekä kuudessa aikamuodossa.

Saksan kielessä imperfektiä käytetään yleensä vain kirjakielessä, esimerkiksi kertomuksissa ja selonteoissa, jolloin tapahtumat käsitetään loppuunsuoritetuiksi, eikä niillä ole yhtymäkohtaa nykyhetkeen.

Puhutussa kielessä käytetään menneestä ajasta puhuttaessa useimmiten perfektiä. Se ilmaisee samalla, että jokin asia on tehty loppuun.

Eriäviksi yhdysverbeiksi kutsutaan verbejä, jotka koostuvat etuliitteestä, (kuten an tai zurück) ja varsinaisesta verbistä. Jos eriävä yhdysverbi on päälauseen predikaattina, sen verbiosa taipuu normaalisti, mutta etuliite sijaitsee lauseen lopussa. Jos taas yhdysverbi ei ole predikaattina, sijaitsee koko yhdysverbi yhteenkirjoitettuna lauseen lopussa infinitiivissä.

Saksan kielessä on myös joukko verbejä, joiden toiminta kohdistuu tekijään itseensä, kuten verbi sich waschen (’peseytyä’). Niihin liittyy refleksiivipronomini sich, joka taipuu persoonamuodoissa yleensä akkusatiivissa, mutta joissain harvoissa tapauksissa datiivissa.

Epäsäännöllisesti taipuvia verbejä on paljon.

[muokkaa] Sijamuodot

Sijamuodot ovat nominatiivi (perusmuoto), akkusatiivi, datiivi ja genetiivi. Substantiivit, adjektiivit, ja jotkut pronominit taipuvat sijamuodon ja suvun mukaan.

[muokkaa] Murteet

Käytännön puhekielessä on Saksan, Itävallan ja Sveitsin alueilla hyvin suuria murteellisia eroja. Näitä eri kielimuotoja pidetään kuitenkin samana kielenä, jolla on yhteinen Martin Lutherin luoma kirjoitetun kielen normi ja kielioppi, joka perustuu itäisen keskisaksan murteeseen. Ensimmäisinä pyrkimyksinä yhteisen normiston luomiseksi pidetään kuitenkin jo 1200-luvun hovirunoilijoiden toimintaa; Lutherin merkitystä yhteisen kirjakielen luojana onkin pitkään ylikorostettu. Eri murteet eivät välttämättä ole keskenään ymmärrettäviä.

[muokkaa] Teitittely

Saksassa teitittely kuuluu oleellisesti kieleen, ja sen takia kieliopissa teitittelymuodot - kohteliaisuusmuodot - esitellään yleensä omana persoonamuotonaan sanoja taivuttaessa. Teitittelymuodot eroavat monikon kolmannesta kuitenkin vain siten, että niissä pronomini "Sie" kirjoitetaan aina isolla alkukirjaimella, joten omaa taivutusta niillä ei varsinaisesti ole. Kohteliaisuusmuotoa käytetään uusien tuttavuuksien kanssa.

[muokkaa] Ääntäminen

Saksan standardikielen ääntämisen mallina pidetään yleisesti pohjoissaksalaista puhetapaa. Siellä paikallinen kielimuoto, alasaksa, eroaa niin suuresti reformaation aikaan luodusta kirjakielestä, ettei se pääse vaikuttamaan standardikielen ääntämykseen, joka näin mukailee melko tarkasti kirjoitettua kieltä. Saksan kielen ääntämistä ei pidetä erityisen vaikeana suomea äidinkielenään puhuville. Monet kirjaimet ja kirjainyhdistelmät lausutaan samalla tavalla kuin suomen tai ruotsin kielessä. Saksalle tyypillinen on sch -äänne. Z-kirjain äännetään joko soinnillisena tai soinnittomana. Ä -kirjain ääntyy usein kuten suomen e -kirjain.

[muokkaa] Painotus

Sanojen paino on yleensä ensimmäisellä tavulla. Poikkeuksia ovat mm. painottomat etuliitteet ja jotkin vierasperäiset sanat, jolloin lainasanan mukana on omaksuttu myös sen painotus. Yhdyssanoissa aksentti on ensimmäisellä sanalla.

[muokkaa] Intonaatio

Lauseen intonaatio vaihtelee lausetyypin mukaan. Laskeva intonaatio on toteamuslauseissa merkkinä lauseen lopusta. Joskus se esiintyy myös kysymyssanalla alkavissa kysymyslauseissa. Ilman kysymyssanaa muodostettavissa kysymyslauseissa on nouseva intonaatio. Tasainen intonaatio esiintyy ennen taukoa, esim. pää- ja sivulauseen välissä.

[muokkaa] Vokaalijärjestelmä

Saksassa on yhteensä 15 vokaalifoneemia, joita kirjoituksessa vastaavat grafeemit a, e, i, o, u, ä, ö ja ü sekä y, jota käytetään myös konsonanttina. Vokaalin pituudella on saksan kielessä distinktiivinen funktio, joka tarkoittaa että saksassa on sanoja, jotka ääntämyksellisesti eroavat toisistaan ainoastaan vokaalin pituuden perusteella (esim. Hölle ja Höhle). Kaikista paitsi pitkästä vokaalista [eː] on siis olemassa kaksi varianttia, lyhyt ja pitkä. Saksan vokaalit ovat [aː] : [a]; [iː] : [ɪ]; [oː] : [ɒ]; [uː] : [ʊ]; [ ɛː] : [ ɛ]; [øː] : [œ]; [yː] : [ʏ] ja [eː].

Pitkän vokaalin voi yleensä tunnistaa kirjoitusasun perusteella. Sitä merkitsemään käytetään mm. tuplavokaalia ("Tee"), vokaali+h -yhdistelmää ("Zahl" huom! 'h' ei siis äänny!)) tai merkittäessä vokaalia [eː], yhdistelmällä ie/ ieh ( "Liebe"/ "ziehen"). Samoin avotavuissa esiintyvät vokaalit ovat pitkiä.

Kirjoituksessa lyhyttä vokaalia seuraavat kaksi samaa kirjainta (esim. "Ratte", "Sonne") kertovat niitä edeltävän vokaalin olevan lyhyt. Myös umpitavuissa vokaalit ovat tiettyjä poikkeusia lukuun ottamatta lyhyitä.

[muokkaa] Kirjoitusasu

Saksaa kirjoitetaan latinalaisella aakkostolla. Saksan kielen erikoislaatuisuuksia on mm. se, että kaikki substantiivit kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Tällä hetkellä oikeinkirjoitusta määrittää vuoden 1996 oikeinkirjoitusreformi, jonka käyttöönotto on herättänyt varsinkin konservatiivien keskuudessa vastarintaa.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Saksan kielen sanakirjoja ja kielioppi
• German 101 Learn German online (englanniksi)
• Saksa-Suomi-Saksa Sanakirja

	Euroopan unionin viralliset kielet
	englanti | espanja | hollanti | iiri | italia | kreikka | latvia | liettua | malta | portugali | puola | ranska | ruotsi | saksa | slovakki | sloveeni | suomi | tanska | tšekki | unkari | viro