Kasvimuseo
Wikipedia
Kasvimuseo on osa Helsingin Yliopiston alaista Luonnontieteellistä keskusmuseota, niin kuin Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarhakin. Se sijaitsee Kasvitieteellisen puutarhan yhteydessä Helsingin Kaisaniemessä.
Kasvimuseon kokoelmissa on n. 3,1 miljoonaa näytettä kasveista ja sienistä ja se lisääntyy koko ajan n. 20 000 - 30 000 näytteen verran vuodessa. Kasvimuseon putkilokasvikokoelmat sijaitsevat Kaisaniemessä ja itiökasvi- ja sienikokoelmat Hämeentiellä Arabian yritystalossa. Kaisaniemessä kasvimuseolla on käytössä n. 1106 m² ja Arabiassa 1243 m² eli yhteensä 2349 m². Kasvikokoelmia, mm. sen tyyppinäytteitä käyttävät sekä koti- että ulkomaiset tutkijat tutkimuksissaan. Kasvimuseo lähettää lainoja ja vastaanottaa näytteitä kansainvälisesti. Kasvimuseossa ei ole yleisönäyttelyitä. Pieni osa kokoelmista on kuitenkin ollut esillä Luonnontieteellisen keskusmuseon (Pohjoinen Rautatiekatu 13) ja Mineraalikabinetin (Snellmaninkatu 3) näyttelyissä. Eläviä kasveja voi sen lisäksi ihastella Kasvitieteellisessä puutarhan (Kaisaniemenranta 2/Unioninkatu 44) kasvihuoneissa ja ulkopuutarhassa, jotka ovat avoinna yleisölle. Kasvimuseon museonjohtaja on professori Pertti Uotila.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Museorakennus
Kasvimuseon nykyinen laitosrakennus on valmistunut vuonna 1903, ja se rakennettiin entisen päärakennukesn sijoille. Sen suunnitteli arkkitehti Gustaf Nyström. Suomen julistaudutta kuningaskunnaksi vuonna 1918, kaavailtiin Kasvimuseon linnamaista rakennusta yhdeksi uuden kuninkaan virallisista residensseistä. Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet, koska Suomesta tuli lopulta tasavalta[1].
[muokkaa] Tutkimus
Kaikki museon osastot tekevät monipuolisia kasvien taksonomiaan, lajistoon ja levinneisyyteen liittyviä tutkimuksia. Monet tutkimukset ovat kansainvälisiä. Ulkomaisia tutkijoita vierailee museossa eripituisia jaksoja vuosittain. Suomalaiset tukijat myös tekevät tutkimuksia eri puolilla maapalloa ja varsinkin kahitysmaissa, joissa monessa ei ole ollut omia tutkijoita. Suomalaisen ulkomaiden kasvitutkimuksen painopistealueet ovat vaihdelleet eri kausina. Niitä ovat olleet mm. Itä-ja Kaakkois-Aasia.
Euroopan unioni myönsi 1994 huippuyksikköstatuksen (Large Scale Facility) Helsingin yliopiston kokonaisuudelle, joka sisältää kasvimuseon sammal- ja jäkäläkokoelmat, systemaattisen biologian osaston ja kasvitieteen kirjaston.
[muokkaa] Historia
Kasvimuseon kokoelmien juuret ulottuvat 1600-luvulle Turun Akatemiaan, ja museon perustamisvuotena pidetään vuotta 1650. Kasvimuseon vanhimmat näytteet ovat 1600- ja 1700-luvuilta, jotka pelastuivat Turun palosta. Museo on tunnettu erityisesti ainutlaatuisista sammal- ja jäkäläkokoelmistaan, joita varsinkin 1800-luvun suomalaiset uranuurtajatutkijat ovat keränneet eri puolilta maailmaa. Ne ovat tutkimuksen kannalta hyvin merkittäviä vanhoja kokoelmia.
[muokkaa] Tyyppinäytteet
Kasvimuseon kokoelmissa on runsaasti eri lajien tyyppinäytteitä eli yksilöitä, joiden tuntomerkeistä uusi laji on ensimmäisenä tieteelle kuvattu.
[muokkaa] Arkistot
- Kasvistollinen arkisto. Laaja, lähinnä Suomen ja Luoteis-Venäjän käsittävä kasvistollinen arkisto
- Valokuva-arkisto.
- Valtakunnallinen kasvitietokanta. Laaja, valtakunnallinen kasvitietokanta kotimaan ja lähialueiden putkilokasveista.
[muokkaa] Kasvikokoelmat
Kokoelmat ovat jaettu kolmeen osaan: Putkilokasvit, itiökasvit ja sienet. Sammal- ja jäkäläkokoelmat ovat maailman arvokkaimmat. Aikansa huippututkijoiden ja alansa uranuurtajien V. F. Brotheruksen (1849–1929), S. O. Lindbergin (1835–1889), William Nylanderin (1822–1899) ja ruotsalaisen Erik Achariuksen (1757–1819) kokoelmat muodostavat yhdessä arvokkaan kokonaisuuden ja luovat sammalten ja jäkälien taksonomiselle tutkimukselle perusteet. Helsinkiä kutsutaankin tutkijapiireissä "jäkälätutkijoiden Mekaksi".
[muokkaa] Putkilokasvit
Putkilokasviosaston kokoelmat ovat kansainvälisestikin merkittävät. Siellä on noin 2 miljoonaa näytettä kaikilta mantereilta. Kokoelmaa kartutetaan kaiken aikaa. Siinä ovat apuna paljolti kasviharrastajat. Kasvimuseon kokoelmat perustettiin vuonna 1828 ostamalla prof. Carl Reinhold Sahlbergiltä 5000 näytettä. Suomalaissyntyisen Krimillä työskennelleen C. Stevenin vuonna 1860 lahjoittamat 60 000 putkilokasvinäytettä muodostivat yleismaailmallisten kokoelmien perustan. Kokoelmat sisältävät useita tuhansia tyyppinäytteitä, joihin lajin kuvaus perustuu. Osaston johtaja on Pertti Uotila ja museonhoitaja Henry Väre.
- Nykytutkimus:
Putkilokasviosaston tärkeimpiä tutkimusaloja ovat taksonomia, systematiikka ja lajiston levinneisyyskartoitus. Kasvistotukimukset ovat keskityneet pääasiassa kotimaahan ja lähialueille. Osasto on mm. selvittänyt tukimuksissaan useita Suomen paikallisflooria. Se on aktiivisesti osallistunut myös Suomen eliöstön uhanalaisuuden arviointiin.
[muokkaa] Itiökasvit
Itiökasviosasto on kansainvälisesti merkittävä sammaltieteen keskus. Helsingin kokoelmat ovat todennäköisesti mm. pitkästä ja yhtenäisestä sammaltutkimuksen perinteestään johtuen sammalten kansainväliselle tutkimukselle tärkeimmät maailman museoista. Osastolla on erinomainen, n. 700 000 näytettä sisältävä sammal- ja leväkokoelma. Sammalkokoelma on kolmanneksi laajin maailmassa Lontoon British Museumin ja Tukholman Naturhistoriska Riksmuseetin jälkeen. Osastonjohtaja on Sirkka Piippo ja museonhoitaja Tuomo Niemelä.
- Sammalkirjasto
Suomen ensimmäinen kasvitieteen professori William Nylanderin (1822-1899) ansiosta kirjastoon on hankittu kattava alan kirjallisuus jo 1600-luvulla painetuista harvinaisista teoksista lähtien.
Merkittäviä erilliskokoelmia on kaksi:
- Viktor Ferdinand Brotheruksen (1849-1929) sammalherbaario:
N. 110 000 näytettä ja 1800 sammallajia joka puolelta maapalloa. Hän omisti aikoinaan maailman suurimman yksityisen sammalkokoelman. Hänen kuvaamiaan sammallajeja on 1800 ja monia sammalsukuja. Hän oli myös aikanaan maailman huomattavin lehtisammalien tuntija, joista hän julkaisi lukuisisa tutkimuksia. Kokoelmassa on Euroopan ulkopuolisia näytteitä 90 000 ja ne kattavat kaikki mantereet. Kokoelmassa on tuhansia tyyppinäytteitä, joihin kunkin lajin tunnistus perustuu. Aineiston tekee arvokkaaksi myös se, että maailman muista museoista on paljon sammalaineistoa tuhoutunut sodissa.
- Sextus Otto Lindbergin sammalherbaario:
47 758 näytettä ja 5 046 lajia. Lindberg oli uranuurtaja maksasammaltutkimuksessa, jossa hän loi taksonomia- ja nimistötukimuksillaan pohjan niiden luokitelulle. Lindberg julkaisi n. 250 tutkimusta.
- Varhaisempi tutkimus
1800-luvulla suomalaisten tutkimus kohdistui hyvin monelle suunnalle, mm. emämaan Venäjän suunnalle, Kaukasukselle ja Japaniin saakka. Suomalaiset saivat 1800-luvun lopulla tukittavakseen mm. Japanista kerättyjä sammalnäytteitä.
- Nykytutkimus
Itiökasviosaston tutkimus on erittäin kansainvälistä. Nykytytkimuksen painopiste on tropiikissa ja subtropiikissa. Sammaltutkimuksen painopistealueita on eri aikoina olleet mm. Länsi-Melanesia, Kiina, Kalifornia ja Australia. Viimeksi se on keskittynyt trooppiseen Itä-Aasiaan, mm. Kiinaan ja Kaakkois-Aasiaan. Länsi-Melanesian sammaltutkimuksessa suomalaiset ovat olleet uranuurtajia.
[muokkaa] Sienet
Sieniosaston kokoelmissa on 700 000 näytettä, joista 370 000 on jäkäliä ja 330 000 sieniä. Sieniosasto eriytettiin Itiökasviosastosta v. 1989. Kokoelmat lasketaan kuuluvan merkitykseltään maailman kymmenen huippumuseon joukkoon. Kokoelmien arvoa lisää se, että sieniosastossa on joitakin korvaamattoman arvokkaita erityiskokoelmia. Osastolla on mm. uudistettu jäkälänimistöä. Osasto on myös järjestänyt sienien tuntemusta edistäviä yleisötapahtumia. Osastonjohtaja ja museonhoitaja on Tuomo Niemelä.
Kokoelmat on järjestetty kahteen pääosastoon.
- Itä-Fennoskandian kokoelmat, johon valtaosa näytteistä kuuluu. Ne on kerätty Suomesta ja lähialueilta Venäjän Karjalasta, Kuolan niemimaalta ja Leningradin alueen länsiosista.
- Yleinen kokoelma sisältää näytteitä kaikkialta muualta maailmasta.
Erilliskokoelmat:
N. 2000 näytettä. Acharius oli ruotsalainen tutkija, jonka jäkäläkokoelman Helsingin Yliopisto osti v. 1834. Hänet tunnettiin "jäkälätieteen isänä" ja jäkälätuktimuksen Linnénä".
- William Nylanderin (1822-1899) jäkäläkokoelma
Yli 51 000 näytettä. Hän oli aikansa johtava jäkälätutkija kokoelmat ovat tieteellisesti merkittävä. Nylander oli myös ensimmäinen suomalainen kasvitieteen professori. Nylanderin julkaisemia tutkimuksia oli n. 300, joiden joukossa oli myös jäkälätieteen perusteoksia. Hän kuvasi n. 3000 tieteelle uutta jäkälälajia.
Hän oli tunnettu Suomen sienitieteen isänä
- Nykytytkimus
Sieniosastolla tutkitaan nykyään mm. jäkälien, helttasienten ja kääväkkäiden systematiikkaa ja ekologiaa. Aikaisemmin 1900-luvun loppupuolella on tutkittu mm. Itä-Aasian ja Kaakkois-Aasian jäkäliä.
[muokkaa] Kasvimuseon julkaisut
- Atlas Florae Europaeae Kasvimuseon toimittama Euroopan putkilokasvien levinneisyyskartasto eli Euroopan Kasviatlas
- Lutukka Lehti, joka on tarkoitettu kasviharrastajille.
- Norrlinia Norrlinia-monografiasarja. Lutukkaa tieteellisempi kasvitieteellinen julkaisusarja.
- Retkeilykasvio –määritysopas, jonka Kasvimuseo on kirjoittanut yhdessä suomen muiden kasvimuseoiden kanssa Suomen putkilokasveista. Kts. myös Retkeilykasvio
- Flora Nordica Flora Nordica on Pohjoismaat kattava tieteellinen putkilokasviflora. Se on suurhanke, jonka kirjoittamiseen Kasvimuseo osallistuu.
[muokkaa] Lähteet
- Luonnontieteellinen keskusmuseo: Vuosikirja 1995, s. 36-40: Kasvimuseo. ISSN: 1235-4090
- Koponen, Timo, 1993: Suomalais-japanilaista yhteistyötä kasvitieteen alalla. - Teoksessa Vesterinen, Ilmari (toim.): Vuorten takana on vuoria. SKS, s. 121-135: . ISBN 951-570-165-1.
- Koponen, Timo. 1989: Viktor Ferdinand Brotherus, nuorempi lehtori. - Teoksessa: Löytönen, M. (ed.), Matka-arkku. Suomalaisia tutkimusmatkailijoita. Sivut 78-103. SKS. Helsinki. ISBN 951-717-561-2.
- Luonnontieteellinen Keskusmuseo: Kasvimuseo
- Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesluettelo: Kasvimuseo
- Kasvimuseon tieteellisten kokoelmien sijoituspaikkaselvitys
- Sinikka Piippo: Tieteen alasajoa Helsingin yliopistossa
- Suomen museoliitto: Suomen luonnontielteellisten kokoelmien ja museoiden kartoitus 2006
