M4 Sherman
Wikipedia
M4 Medium Tank oli Yhdysvaltojen armeijan pääasiallinen keskiraskas panssarivaunu toisessa maailmansodassa. Britanniassa M4 sai lempinimen M4 General Sherman Yhdysvaltain sisällissodan kenraalin William Tecumseh Shermanin mukaan. Nimi lyheni M4 Shermaniksi ja yleistyi myös yhdysvaltalaisjoukkojen keskuudessa.
Sherman on Tiger I:n ja T-34:n ohella eräs toisen maailmansodan tunnetuimmista panssarivaunuista. Shermanin maine on tosin kevyemmin perustein ansaittu – Sherman ei ollut tulivoimaltaan tai panssaroinniltaan mitenkään erikoinen panssarivaunu, mutta se oli ilmiömäisen helppokäyttöinen, mikä mahdollisti laajamittaisen käytön. Shermania valmistettiin valtavasti ja se palveli kaikilla sotanäyttämöillä, mikä riitti tekemään vaunusta eräänlaisen legendan. Shermanin korkea profiili teki siitä helpon kohteen, mutta se oli kohtuullisen nopea ja ketterä, luotettava ja helppo huoltaa. Yli 49 000 Shermania valmistettiin sodan aikana, ja ne palvelivat Yhdysvaltain ja brittien armeijan lisäksi Ranskan, Neuvostoliiton ja Puolan armeijoissa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Käyttö
Shermanit ilmaantuivat ensi kerran taistelukentille Pohjois-Afrikassa, missä ne osallistuivat muun muassa kuuluisaan El Alameinin taisteluun. Yhdysvalloissa panssarivaunumoottorien kehitys oli laiminlyöty, joten vaunut jouduttiin varustamaan lähinnä siviilimarkkinoilta peräisin olevilla voimanlähteillä. Shermaneissa käytettiin hyvin erityyppisiä moottoreita. Joissain vaunuissa saattoi olla esimerkiksi useampia tähtimoottoreita, joissain bensiinikone ja joissain taas diesel. Osa varhaisista Shermaneista oli varustettu lentobensiinillä käyvillä moottoreilla, mikä teki niistä hyvin helposti tuleen syttyviä, mm. Saksan yleisimmän panssarintorjunta-aseen, 37 mm kenttätykin ammuksesta. Tykki oli siihen mennessä todettu täysin käyttökelvottomaksi aseeksi moderneja vaunuja vastaan, mutta pysyi yleisyytensä takia käytössä. Saksalaiset antoivat asian huomattuaan Shermaneille ironisia lempinimiä: vaunut tunnettiin "tommynkeittiminä" ja "Ronsoneina". Ronson oli kuuluisa tupakansytytin, jonka taattiin syttyvän aina.
Normandian maihinnousussa useat Shermanit varustettiin kellukkeilla, joiden turvin ne ajettiin veteen suhteellisen kaukana rannasta. Suuri osa vaunuista kuitenkin upposi merenkäynnissä ja saksalaisten tykistötulessa. Eräät Shermanit varustettiin miinanraivauskalustolla, ja joidenkin keulaan kiinnitettiin Normandian pensasaitojen repimiseen tarkoitetut aurankärjet.
Shermanin pääaseistus riitti Panzer III ja Panzer IV -vaunujen tuhoamiseen, mutta Tigeriä tai Pantheria vastaan se oli lähes hyödytön. Tilanne parani vasta, kun britit vaihtoivat osaan omista Shermaneistaan 75 mm tykin tilalle brittivalmisteisen 76,2 mm O.Q.F 17-pdr -panssarintorjuntakanuunan. Näin syntynyttä muunnelmaa kutsuttiin nimellä Firefly. Uusien Firefly'ien tykki pystyi läpäisemään pelätyn Tigerinkin 100 mm paksun etupanssarin ainakin 1 000 metrin päästä. Vuonna 1944 käyttöön tulleella, irtoavilla ohjausosilla varustetulla alikaliiperiammuksella Fireflyn 17-naulainen kykeni läpäisemään Tigerin tai Pantherin etupanssarin yli 1 000 m:n päästä - sikäli kuin kyseistä ammustyyppiä sattui olemaan käsillä, koska se uutena aseena oli äärimmäisen harvinainen. Huonommilla 75:n tai 76 mm:n tykeillä aseistetuilla Shermaneilla tilanne oli vaikeampi. Kaikissa armeijoissa vain osa panssareista voitiin varustaa tehokkaammalla tykillä, joten perustankkien oli opittava pärjäämään. Tiikereitä tai Panthereita pyrittiin tuhoamaan esimerkiksi käyttämällä vaarallista "intiaanitaktiikkaa". Molempien etupanssari oli aivan lähietäisyyksiä lukuun ottamatta liian paksu 75 mm tykille, joten Shermanien oli kierrettävä yksinäisten saksalaistankkien sivustaan ja ammuttava rungon ohuempiin sivu- ja takalevyihin. Tosin läpäisykyky oli heikko tälläkin tavalla.Yleensä amerikkalaisvaunujen mahdollisuudet olivat heikot Tigerin havaittua ne. Normandiassa eräs Tiger tuhosi 10 Shermania 15 minuutissa. Etuna Shermanilla oli ainakin Pantheria nopeampi tornin kääntöaika, mikä tarkoitti sitä, että yllättävässä kohtaamisessa Sherman oli yleensä aina ensimmäinen ampuja. Kun tämä yhdistettiin mahdollisuuksien mukaan oman tykistön rintamalinjan väliin ampumaan sankkaan savuverhoon, saatiin suurin saksalaistankkien etu minimoitua.
Shermanien riittämätöntä panssarointia paranneltiin erilaisilla kenttäasennuksilla, esimerkiksi hitsaamalla rungon kylkiin lisäteräslevyjä tai jopa tekemällä koko kyljen mittaisia hiekkasäkkitelineitä, tai kiinnittämällä varsinkin etupanssariin telaketjun pätkiä. Amerikkalaiset valmistivat kesällä 1944 myös pienen 254 vaunun erän Shermaneja lisäpanssaroinnein, jolloin syntyi muunnelma M4A3E2 eli Jumbo.
Shermaneita toimitettiin laina- ja vuokralain nojalla myös Neuvostoliittoon. Venäläiset eivät ihastuneet Shermaniin, joka soveltui paljon venäläisvaunuja huonommin käyttöön metsä- ja liejuisissa olosuhteissa, tai talviolosuhteissa, ja eräitten lähteiden mukaan niitä käytettiin vain, kun "varsinaisiin sotatoimiin varattuja T-34:ia ei ollut saatavilla". Neuvostoliitolla oli kuitenkin sotatarvikkeista krooninen pula, sillä on olemassa autenttista kuvamateriaalia venäläisistä etulinjan yksiköistä, joiden kalustoon kuului Shermaneja vielä vuonna 1945.
Kaikkiin japanilaisiin panssareihin verrattuna Sherman oli täysin ylivoimainen; usein japanilaisia jouduttiin ampumaan sirpalekranaateilla - joilla normaalisti tuhottiin jalkaväkeä ja muita panssaroimattomia tai kevyesti panssaroituja maaleja - koska panssariammukset yleensä läpäisivät kevyesti panssaroidut japanilaisvaunut räjähtämättä.
Sherman ja T-34 selvittelivät välejään Korean sodassa, mutta siinä itäinen kilpailija veti pidemmän korren: 85 mm:n tykillä varustettu T-34/85 oli täysin ylivoimainen Shermaniin nähden. 1950-luvulla Shermaneita myytiin mm. Irakille.
Israelissa Shermaneita modernisoitiin muun muassa varustamalla ne 105 mm:n tykein, jolloin vaunusta syntyi Super Sherman -muunnos. Ensimmäiset 35 Shermania ostettiin Israeliin italialaisesta romuvarastosta, mutta vain 14 saatiin toimintakuntoon vuonna 1948 alkaneeseen Israelin itsenäisyyssotaan. Koska romuvaunujen tykit oli deaktivoitu, osa aseistettiin 75 mm Krupp-tykeillä.
1950-luvun alkupuolella Israel hankki lisää M4-vaunuja eri lähteistä, ja Shermanista tuli Israelin panssarijoukkojen pääase. Yhdessä Ranskan kanssa vaunut aseistettiin 75 mm M-50-tykeillä ja myöhemmin 105 mm M-51-tykeillä.
Shermaneita käytettiin 1956 "Kadesh"-operaatiossa Siinailla Egyptin armeijaa vastaan, jolla oli oma, ranskalaisilla AMX-13-torneilla varustettu versionsa M-4:stä. Kuuden päivän sodassa 1967 Shermanit muodostivat Israelin panssarivoimien rungon, ja Jom kippur -sodassa 1973 ne olivat vieläkin eturintamakäytössä.
[muokkaa] Tekniset tiedot
- Paino: 31 tonnia
- Miehistö: 5
- Aseistus: 75 mm kanuuna, 2 × 7,62 mm kk, 1 × 12,7 mm IT-kk
- Panssarointi: 12,5–75 mm
- Moottori: 425 hv Chryslerin bensiinimoottori
- Nopeus: 40 km/h
[muokkaa] Muunnelmat
- M4
- M4(105 mm)
- M4A1
- M4A2
- M4A3
- M4A3 (105 mm haupitsi)
- M4A3R3 (liekinheitin)
- M4A3E2 Sherman Jumbo
- M4A3E8 (Easy Eight)
- M4A4
- M4A5
- M4A6
[muokkaa] Britanniassa valmistetut
- Sherman I - M4
- Sherman IB - M4, 105 mm haupitsi
- Sherman IC - M4A1, 17-pdr (8 kg)
- Sherman II - M4A1, 75 mm tykki.
- Sherman IIA - M4A1, 76 mm.
- Sherman III - M4A2, 75 mm.
- Sherman IV - M4A3, 75 mm
- Sherman IVB - M4A3, 105 mm haupitsi
- Sherman IVC - M4A3, 17-pdr
- Sherman V - M4A4, 75 mm
- Sherman VC - M4A4, 17-pdr
