Maremmanhevonen

Wikipedia

Maremmanhevonen perinteisissä varusteissaan butterin ratsastamana

Maremmanhevonen (ital. cavallo maremmano) on vanha italialainen lämminverinen hevos rotu. Se on kotoisin eteläiseen Toscanaan ja pohjoiseen Lazioon sijoittuvalta Maremman alueelta, missä sikäläiset karjankasvattajat (butteri) ovat vanhastaan käyttäneet sitä ratsunaan karjanpaimennuksessa. Alueen ankarissa sääoloissa ja entisaikaan soisissa maastoissa rodusta on kehittynyt sitkeä, kestävä ja varmajalkainen.

[muokkaa] Historia ja polveutuminen

Maremmanhevosen katsotaan polveutuvan Tyrrhenanmeren rannikolla jo etruskiaikoina (noin 900–400 eaa.) kasvatetuista hevosista, joihin vuosisatojen varrella on risteytynyt monentyyppisiä hevosia. Noin 800-luvulta saakka ne on tunnettu rotevina, vahvoina sekä hiukan vauhkoluonteisina ja omapäisinä hevosina. Maremmanhevosista tuli 1500-luvulla Italian alueella suosittuja, kun sekä Kirkkovaltio että Toscanan suurherttuakunta alkoivat suosia rotua: edellä mainittu kookasta, vankkaa ja väriltään tummaa tyyppiä, jälkimmäinen väriltään ruunikkoa ja rakenteeltaan kevyempää maremmanhevosta, jossa näkyi enemmän andalusianhevosen ja itämaista vaikutusta. Yhä nykyäänkin rodussa voi erottaa nämä kaksi eri rakennetyyppiä.^[1]

Vuoden 1870 aikoihin maremmanhevosia alettiin risteyttää luonteeltaan rauhallisempien ja rakenteeltaan jalompien hevosten kanssa. Englannintäysiveriristeytyksillä saatiin aikaan rodun "uusi sukupolvi", joka on lähtöisin 1902 syntyneestä oriista Fauno.^[2] Nykyisen maremmanhevosen kantaisinä pidetään oriita Otello (maremmanhevonen, syntynyt 1927), Aiace (englannintäysiverinen, s. 1926), Ussero (s. 1920-luvulla) ja Ingres (täysiverinen, s. 1946)^[3]. Jalostus kevensi ja paransi maremmanhevosen melko karkeatekoista rakennetta, kasvatti sen kokoa ja teki siitä luonteeltaan vilkkaamman.^[2] Sitä kasvatettiin ratsuksi, ja siitä tulikin hyvin haluttu ratsuväen hevonen^[1].

Toisen maailmansodan jälkeen maremmanhevosen, kuten kaikkien muidenkin hevosten, kysyntä ja kasvatus romahtivat. Jatkuvat risteytykset sekä englannintäysiveristen että raskaampien rotujen kanssa uhkasivat hävittää alkuperäisen rodun kokonaan. 1970-luvun alussa ryhmä maremmanhevoskasvattajia ryhtyi toimeen rodun pelastamiseksi. Vuonna 1974 laadittiin hyviksi rodun edustajiksi katsottujen tammojen luettelo, vuonna 1979 perustettiin maremmanhevosen kasvattajajärjestö Associazione Nazionale Allevatori Cavalli di Razza Maremmana, ja vuonna 1980 hyväksyttiin virallisesti rodun rekisteri ja kantakirja. Vuodesta 1993 lähtien jalostusoreille on järjestetty suorituskoe. Maremmanhevosten määrä (noin 3000) on nykyään kasvussa, ja myös niiden kasvatus on levinnyt perinteisen kasvatusalueen ulkopuolelle Italiassa.^[1]

[muokkaa] Ominaisuudet ja käyttö

Maremmanhevonen on rakenteeltaan suhteellisen kevyt lämminverinen, jonka säkäkorkeus on 160–172 cm. Väriltään se on musta tai yleensä tummasävyinen ruunikko.^[2] Sen rakenne on tukeva: sillä on pitkänomainen ja hiukan kyömy pää, leveä kaula, korkea ja lihaksikas säkä, leveät ryntäät ja vahvat lautaset, ja sen jalat ovat kestävät ja hyvärakenteiset.^[1] Luonteeltaan nykyinen maremmanhevonen on varsin säyseä ja paljon esi-isiään helpompi, ja sen katsotaan sopivan niin aikuisten kuin lastenkin ratsuksi^[2].

Ratsuna maremmanhevonen on varmajalkainen, reipas ja kestävä. Se on nykyisin hyvä suoritushevonen, joka menestyy erityisesti esteratsastuksessa. Sitä kasvatetaan urheilu- ja harrasteratsuna, mutta kasvattajat pyrkivät myös säilyttämään rodun perinteisen sitkeyden ja kestävyyden. Rotua kasvatetaan Maremman alueella edelleen puolivilleissä laumoissa, ja sitä myös käytetään yhä perinteiseen karjanpaimennukseen.^[1]

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Kirjallisuutta

Gustavo Gandini, Giuseppe Rognoni (2000): Atlante etnografico delle popolazioni equine ed asinine italiane. Truccazzano: CittàStudiEdizioni. ISBN 88-251-0115-5.