Marraskuun manifesti
Wikipedia
Marraskuun manifesti on tsaari Nikolai II:n vuonna 1905 antama, senaattori Leo Mechelinin sanelema julistus, jolla kumottiiin ruotavuodet (sortokauden) aloittaneen laittoman helmikuun manifestin säädökset ja luvatiin kutsua kokoon Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivät säätämään kansanedustuslaitoksen uudistuksen ja kansalaisvapaudet. Manifesti päätti myös Suomen kenraalikuvernöörin diktatorisen vallan.
[muokkaa] Manifestin syyt
Venäjä hävisi vuonna 1905 päättyneen sodan Japanille, mistä Suomessakin riemuittiin. Venäjällä käynnistyi laaja yhteiskunnallinen mellakointi ja lakkoilu, minkä seurauksena lopulta tsaari taipui lokakuussa luopumaan itsevaltiudestaan ja antamaan valtaa kaksikamariselle parlamentille sekä hyväksymään joitain ihmisoikeuksia ("Venäjän vuoden 1905 vallankumous").
Mellakoinnin ollessa päättymässä se levisi Suomeen, joskin rauhanomaisena. SDP:n ja perustuslaillisten kannattajakunta laajensivat passiivisen vastarintansa lakkoiluksi ("suurlakko") ja mielenosoituksiksi. Perustuslaillisten lakot sulkivat virastot, työläisten lakot sulkivat muun yhteiskunnan, mutta työnantajat maksoivat silti heille usein palkkaa tukeakseen lakkoilua.
Yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta vaatinut SDP olisi halunnut vielä jyrkempiä toimia ja kutsua yleisen kansalliskokouksen päättämään valtiopäivä- ja äänioikeusuudistuksesta, mutta perustuslaillisille riitti laillisuuden palauttaminen, ja äänioikeuskysymys olisi lykätty tuonnemmas. Perustuslailliset taipuivat vaatimuksiin uudesta valtiopäiväjärjestyksestä, kunhan siitä päätettäisiin laillisessa järjestyksessä. Perustuslaillisten johtohahmo, sitoutumaton Leo Mechelin kirjoitti suuriruhtinaan manifestissaan hyväksymät vaatimukset. Osa työläisistä olisi yhä halunnut jatkaa lakkoilua mutta taipui muutaman päivää myöhemmin.
[muokkaa] Manifestin seuraukset
Leo Mechelin muodosti senaatin (hallituksen) yksinomaan perustuslaillisista. Tämä senaatti (1905-1908) hyväksytti valtiopäivillä yleisen ja yhtäläisen ääni- ja vaalioikeuden, jossa ensimmäisenä maailmassa koko kansa sai paitsi äänestää myös olla ehdolla vaaleissa sekä sanan-, paino-, kokoontumis- ja yhdistymisvapauden.
Sortokaudella laittomasti irtisanotut virkamiehet palautettiin virkoihinsa ja niihin otetut (yleensä vanhasuomalaiset) näin erotettiin.
Eduskuntavaaleissa 1907 kuitenkin oli kymmenkertainen äänestäjäkunta aiempaan nähden ja perustuslailliset hävisivät, vanhasuomalaisetkin saivat enemmän paikkoja. Suuriruhtinas jätti vahvistamatta lykkäämänsä paino- ja yhdistymisvapauslait ja käynnisti toisen sortokauden (1908-1917). Hallinto miehitettiin jälleen myöntyväisyysmiehillä.
