Nikaian keisarikunta
Wikipedia
Nikaian (tai Nikean) keisarikunta oli yksi niistä valtioista, jotka syntyivät, kun Konstantinopoli vallattiin neljännen ristiretken yhteydessä vuonna 1204. Keisarikunta jatkoi Bysantin valtakunnan perinteitä, ja sen onnistui vallata Konstantinopoli takaisin vuonna 1261. Kaksi muuta ristiretken yhteydessä syntynyttä kreikkalaisten valtiota olivat Epeiroksen despotaatti ja Trebizondin keisarikunta.
Kun ristiretkeläiset valtasivat Konstantinopolin, Aleksios III:n vävy, Theodoros I Laskaris, pakeni Bithyniassa sijaitsevaan Nikeaan, josta tuli ristiretkeläisiä vastustavien kokoontumispiste. Häntä vastaan lähetetty armeija joutui palaamaan bulgarialaisten hyökkäyksen takia. Theodoros Laskaris alkoi rakentaa uutta bysanttilaista valtiota Vähään-Aasiaan. Vuonna 1206 hän alkoi kutsua itseään keisariksi.
Seuraavien vuosien ajan Theodoros Laskaris joutui puolustautumaan useaan otteeseen latinalaisen keisarikunnan Henrik I:ä vastaan. Myös Trapezuntin/Trebizondin keisarikunnan Aleksios I yritti laajentaa valtakuntaansa Nikean kustannuksella. Laskaris teki myös vastahyökkäyksen Rûmin sulttaanikunnan sulttaania Kay Khusrau I:ä vastaan, jonka syrjäytetty Aleksios III oli saanut hyökkäämään Nikeaa vastaan. Vuonna 1222 Theodoros Laskaris kuoli ja jätti vallan vävylleen Johannes III Dukasille.
[muokkaa] Laajentuminen
Vuonna 1224 Epeiros valtasi Thessalonikan kuningaskunnan, mutta joutui itse bulgaarien vallan alle vuonna 1230. Trebizondilla ei ollut paljoakaan vaikutusvaltaa ja Nikea oli näin ylivoimaisesti mahtavin Bysantin valtakunnan perillisistä. Johannes liittoutui bulgaarien kaanin Ivan II:n kanssa ja sai näin valtaansa Thessalonikan ja Epeiroksen. Kun mongolit hyökkäsivät vuonna 1242, Johannes pelkäsi heidän hyökkäävän Nikeaa vastaan, mutta he valtasivatkin seldžukkien alueet eli Rûmin sulttaanikunnan. Vuonna 1245 Johannes liittoutui pyhän saksalais-roomalaisen keisarin Fredrik II:n kanssa ja meni naimisiin hänen tyttärensä Konstantian, Annan, kanssa. Vuoteen 1248 mennessä Johannes oli lyönyt bulgaarit ja saartanut latinalaisen keisarikunnan. Johannes kuoli kuitenkin vuonna 1254.
Johanneksen poika Theodoros II Laskaris puolusti alueitaan bulgaareja vastaan, jotka hyökkäsivät Traakiaan. Epeiros kapinoi ja liittoutui Sisilian Manfredin kanssa. Theodoros kuoli vuonna 1258, ennen kuin ehti tehdä asialle mitään. Theodorosta seurasi Johannes IV Laskaris, joka vielä oli lapsi, ja todellinen valta siirtyi kenraali Mikael Palaiologokselle. Mikael (VIII) julistautui hallitsijakumppaniksi vuonna 1259. Hän löi Epeiroksen ja Sisilian yhdistetyn hyökkäyksen. Hän löi myös latinalaisen Akaian ruhtinaskunnan.
[muokkaa] Konstantinopolin valtaus
Vuonna 1260 Mikael aloitti hyökkäyksen Konstantinopolia vastaan. Hän liittoutui italialaisen Genovan kanssa. Mikaelin kenraali Aleksios Strategopoulos sai kaupungin vallattua heinäkuussa 1261. Latinalaisten joukot olivat sotimassa muualla, ja Aleksios sai ylipuhuttua kaupungin vartijat avaamaan portit. Aleksios antoi polttaa kaupungin venetsialaiskorttelin (Venetsia oli Genovan vihollinen ja pääsyyllinen siihen, että kaupunki oli vallattu bysanttilaisilta vuonna 1204). Mikael tunnustettiin keisariksi pian kaupungin valtauksen jälkeen.
[muokkaa] Nikaian keisarit
- Theodoros I Laskaris, (hallitsi 1204—1222)
- Johannes III Dukas Vatatzes, (hallitsi 1222—1254)
- Theodoros II Laskaris, (hallitsi 1254—1258)
- Johannes IV Laskaris, (hallitsi 1258—1261)
- Mikael VIII Palaiologos, (hallitsijakumppani vuodesta 1259, keisari Konstantinopolissa vuodesta 1261)
