Päivölän Kansanopisto
Wikipedia
Päivölän Kansanopisto on Valkeakoskella lähellä Tarttilan kylää sijaitseva yksityinen ja riippumaton sisäoppilaitos. Sillä on takanaan yli 110-vuotinen historia. Vakituisten matematiikka-, matkailu- ja kielilinjojen lisäksi Päivölässä järjestetään vuosittain yli sata lyhytkurssia. Lukiolaisten kansainvälisiin matematiikkaolympialaisiin tähtäävä matematiikkavalmennus järjestetään myös Päivölässä. Päivölänmäellä on yli kymmenen eri-ikäistä asuin- ja muuta rakennusta. Opiston tiloissa on mm. Suomen suurin yksityinen Mannerheim-kokoelma.
[muokkaa] Historia
Päivölän Kansanopiston, silloisen Hämeen Kansanopiston, perusti Helsingin yliopiston Hämäläisosakunta 1894. Tällöin tarkoituksena oli, kuten ohjesääntöjen ensimmäinen pykälä 11. marraskuuta 1891 ilmaisee:
» Kansanopiston tarkoitus on kansallisen ja yleisinhimillisen sivistyksen edistäminen maakunnan väestössä. Se koettaa kasvattaa oppilaistaan valistuneita yhteishyvää harrastavia kansalaisia herättämällä heissä tiedon halua ja vakaannuttamalla heistä kristilliselle pohjalle perustuvaa ylevää käsitystä ihmiselämästä, sen tarkoituksesta ja velvollisuuksista. »
Opisto toimi eri paikoissa kunnes se sai lahjoituksena tilaa Solbergin mäeltä, jolle myös perustettiin Päivölän maamieskoulu 1900-luvun alussa. Maamieskoululle rakennettiin oma rakennus 1928. Sodan aikana opistossa toimi koulutuskeskus.
Maamieskoulu erosi Päivölän Kansanopistosta 1956, kun sen opiskelijat eivät enää käyneet opistolla ruokailemassa. Oppilaitos siirtyi valtiolle 1968. Sääksmäen maatalousoppilaitos lakkautettiin 1990-luvun alussa.
Päivölässä on aikaisemmin toiminut esimerkiksi teatterilinja, PR-linja sekä hoitoalan linja.
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Kirjallisuutta
Ilari Kuuliala, Päivölä Kansanopisto Aikuiskoulutuskeskus 100 vuotta, 1994