Pekka Siitoin
Wikipedia
{{{toive}}}
Timo Pekka Olavi Siitoin (20. toukokuuta 1944, Varkaus – 8. joulukuuta 2003, Naantali) oli Turussa ja Naantalissa vaikuttanut okkultisti ja uusnatsi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus
Pekka Siitoin syntyi Varkaudessa. Hänen biologinen äitinsä toimi tuolloin saksalaisen sotilassairaalan emäntänä Mikkelissä. Heti pojan syntymän jälkeen äiti antoi pojan pois, ja kolmen viikon ikäisenä Pekka muutti kasvattivanhempiensa mukana Loimaalle, jossa hän vietti elämänsä 15 ensimmäistä vuotta. Siitoin itse mielellään esitteli äitinsä "saksalaisen upseeri-isänsä huorana". Myöhemmin artikkelissa mainitun tuhopoltto-oikeudenkäynnin yhteydessä poliisiviranomaisten suorittamissa tutkimuksissa tämä paljastui kuitenkin Siitoimen itsensä sepittämäksi. Omien sanojensa mukaan Siitoin tunsi jo nelivuotiaana olevansa kansallissosialisti, jolle kasvattiäiti teki natsiunivormun.
[muokkaa] Työelämä ja opiskelut
15-vuotiaana Siitoin muutti vanhempiensa mukana Turkuun, jossa hän pätkätöiden jälkeen pääsi opiskelemaan kauppakouluun. Asepalveluksensa Siitoin suoritti Niinisalon mittauspatteristossa. Tämän jälkeen Siitoin perusti valokuvastudion, jota pyöritettiin aluksi vanhempien olohuoneesta käsin ja menestyikin kohtuullisesti. Liikehuoneiston hän perusti Turun Kaskenkadulle. Myöhemmin Siitoin laajensi studioaan, aloitti elokuvauksen sekä avasi alan myymälän. Elokuvaosasto Siitoin Filmi Oy teki pääasiassa mainos- ja matkailufilmejä, mutta myös muutaman pienellä budjetilla filmatun pornoelokuvan. Myöhemmin Siitoin Filmi Oy kustansi okkultistista, ufologista ja poliittista kirjallisuutta, josta Siitoin itse on kirjoittanut suurimman osan. Siitoin käytti kirjoittaessaan mm. salanimiä Peter Siitoin, Jonathan Sedd, Hesiodos Foinix, Peter von Welthein ja Cassius Maximanus. Tunnetuin Siitoinin teoksista lienee kaksiosainen Musta Magia, joka on käännetty myös ruotsiksi.
Nuoruudessaan Pekka Siitoin opiskeli myös Suomen Teatterikoulussa ja oli Suomen tunnetuimman selvänäkijän, Aino Kassisen, opetuslapsi vuosina 1971-74 yhdessä Vesa-Matti Loirin kanssa. Kassinen perehdytti Siitoimen myös satanismiin, jota hän on sanonut harjoittaneensa siitä lähtien. Oppilasajan jälkeen Siitoin oli edennyt niin korkealle tasolle, että kykeni opettamaan muita ja perustikin tuolloin okkultistisen Turun Hengentieteen Seuran, jota seurasi poliittis-okkulttinen Pegasos-seura. Turun Hengentieteen seuran aikoihin Siitoin suoritti kaukoparannusta ja julkaisi runsaasti alaan liittyvää kirjallisuutta.
[muokkaa] Politiikka
Poliittisen vaikuttamisen Siitoin aloitti Suomen Maaseudun Puolueen riveissä 1970-luvun alussa, jossa kohosikin kunnallisjärjestön varapuheenjohtajaksi. SMP:n hajaantumisen ja Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolueen perustamisen jälkeen Siitoin jäi pois toiminnasta, ryhtyi julkisesti kansallissosialistiksi ja perusti useita järjestöjä, kuten Isänmaallinen Kansanrintama (IKR). Siitoin piti itseään Suomen kansallissosialistisen liikkeen valtakunnanjohtajana ja sai enimmillään muutamia kymmeniä kannattajia. Siitoinin kuolemaan saakka toiminut Kansallis-Demokraattinen Puolue (KDP) ei koskaan ollut varsinainen puolue, sillä se ei saanut vaadittavia 5000 kannattajakorttia kerättyä, eikä sillä ollut ainuttakaan kansanedustajaa tai kunnanvaltuutettua. Siitoinin merkittävin poliittinen saavutus lienee 141 ääntä vuoden 1996 kunnallisvaaleissa, joka oli kuudenneksi eniten koko Naantalissa. Hän ei kuitenkaan tullut valituksi, johtuen heikommasta vertailuluvusta (ks. D'Hondtin menetelmä).
Siitoin tuomittiin vuonna 1977 viideksi vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen yllytyksestä kommunistista Tiedonantaja-lehteä painaneen kirjapaino Kursiivin tuhopolttoon ja Pariisin rauhansopimuksessa kielletyn järjestön perustamisesta. Siitoin itse väitti saaneensa vankeustuomionsa "pääasiassa poliittisista syistä". Siitoin oli jo aikaisemmin tuomittu sakkoihin mm. ilkivallasta Turun synagogaa vastaan.
Sisäasiainministeriö lakkautti neljä hänen perustamaansa järjestöä 4. marraskuuta 1977 uusfasistisina ja Pariisin rauhansopimuksen vastaisina.
Siitoin herätti elämänsä aikana ristiriitaisia tuntemuksia. Useimpien mielestä hän oli varsinkin loppuaikoinaan lähinnä koominen hahmo. Viimeisen oikeusjutun syyte koski kiljun valmistusta. Monet uusnatsit epäilivät hänen vahingoittavan liikkeen uskottavuutta farssimaisiakin muotoja saaneella toiminnallaan, eikä Siitoin edelleenkään ole suosittu puheenaihe heidän keskuudessaan. Kaikesta huolimatta Siitoin kuitenkin säilytti pienen uskollisen kannattajakunnan loppuun asti. Viimeiset vuotensa Siitoin asui huvilallaan Vehmaalla saatuaan häädön Naantalin asunnostaan.
Siitoin esiintyy Arjalaisen Germaaniveljeskunnan (nyk. Suomen Isänmaallinen kansanliike) silloisen puheenjohtajan Väinö Kuisman kanssa 1990-luvun alussa tehdyllä Sieg Heil Suomi -dokumentilla, jonka on suunnitellut ja ohjannut Nina Stenros. Dokumentti käsittelee pääasiassa Arjalaisen Germaaniveljeskunnan toimintaa sekä Kansallisen Rintaman perustamista.
[muokkaa] Muuta
Omien sanojensa mukaan Siitoin ehti elämänsä aikana olla n. 50 kertaa kihloissa ja kolme kertaa naimisissa. Hänellä on myös kuusi lasta, joista nuorin syntyi 1997. Vanhin poika kuoli auto-onnettomuudessa 1985. Siitoin kuoli syöpään vuonna 2003.
Vuonna 2006 julkaistiin Iiro Nordlingin ja Olavi Koskelan kirjoittama Siitoinia käsittelevä 208-sivuinen elämäkertakirja Suomen Führer - Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin (1944-2003).
[muokkaa] Teokset
- Yhteys ufoihin ja henkimaailmaan (Hesiodos Foinix), Turun hengentieteellinen seura, 1973
- Musta Magia I (Peter Siitoin), Turun hengentieteellinen seura, 1974
- Henget kertovat (Peter von Weltheim), Turun hengentieteellinen seura, 1974
- Uuden ajan unikirja (Cassius Maximanus), Turun hengentieteellinen seura, 1974
- Ufot, uskonto ja paholainen (Jonathan Shedd), Turun hengentieteellinen seura, 1974
- Musta Magia II, Turun hengentieteellinen seura, 1975
- Työväenluokan tulevaisuus (Peter Siitoin), Turun hengentieteellinen seura, 1975
- Paholaisen Katekismus, Kansallis-mytologinen yhdistys, 1977
- Laillinen laittomuus Suomessa, Kansallis-mytologinen yhdistys, 1979
- Rotu-oppi, Kansallis-mytologinen yhdistys, 1983
- Demokratia vaiko Fasismi? (Peter Siitoin), Kansallis-mytologinen yhdistys, 1984
- Kohti uutta uskoa (Peter von Weltheim), Kansallis-mytologinen yhdistys, 1989
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Siitoin in memoriam
- Kuva Siitoinista
- Sieg Hail Suomi
- Siitoinin televisioesiintyminen vuodelta 1998
- Mari Kalliala: "Pekka Siitoin - A reprensentative of the cultic milieu" (s. 97-113) Kyösti Pekosen toimittamassa teoksessa The New Radical Right in Finland (The Finnish Political Science Association, 1999)
- Iiro Nordling & Olavi Koskela: Suomen Führer - valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin (1944-2003) (omakustanne, 2006).
- Ike Vil: "Sons of Northern Darkness - runoilijoita ja mielipuolia" - Ike Vilin kirjoittama artikkeli okkultismista Inferno Magazinessa #14 (12/2003).