Satanismi
Wikipedia
Satanismi on käsite, joka voi tarkoittaa uskonnollista tai filosofista liikettä. Suomessa termillä tarkoitetaan yleensä Saatanan kirkon edustamaa antikristillistä uskontoa, nk. laveylaista satanismia. Nimitys saatanallisuus on myös mahdollinen, mutta harvinaisempi.
Satanismi aatteena painottaa ihmisen eläimellistä ja ruumiillista puolta. Sen mukaan itsenäiset, yksilölliset (individualistiset) ja näennäisesti itsekkäät (egoistiset) moraalikäsitykset ovat hyväksyttäviä. Nykymuotoisen satanismin perusteoksina pidetään Anton LaVeyn kirjoittamia Saatanallista Raamattua ja toistaiseksi suomentamatonta The Satanic Ritualsia.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Saatanan kirkko ja moderni satanismi
Satanismi sai nykykäsityksen mukaisen muotonsa 1960-luvulla amerikkalaisen Anton LaVeyn näkynä. LaVey näki omien sanojensa mukaan tarpeen elämänkäsitykselle, joka hyväksyisi ihmisen sellaisena kuin hän todella on. Hän halusi luoda uskonnon, jossa yksilö voisi olla luonnollinen itsensä, joka ei vaadi uskomaan tuonpuoleiseen, jossa ei tarvitse mukautua toisten toivomuksiin, ja jossa ei tarvitse sovittaa itseään muiden määräämiin muotteihin. Vuonna 1966 perustettiinkin Saatanan kirkko, jolla on Yhdysvalloissa virallisen uskonnon status.
Anton LaVey kuoli 29. lokakuuta 1997, mutta hänen perustamansa organisaatio toimii aktiivisesti ja sillä on jäseniä ympäri maailmaa. Alkuperäisestä Saatanan kirkosta hallinnollisten ja aatteellisten näkemyserojen takia erkaantunut suuntaus on Michael Aquinon vuonna 1975 perustama Setin temppeli. Setiläiset suosivat antikristillisten symbolien sijaan enemmän muun muassa muinaisegyptiläisiä vastineita eivätkä mielellään lukeudu satanisteiksi.
[muokkaa] Opilliset lähtökohdat
Laveylainen satanismi arvostaa ihmisen lihallisuutta ja näkee elämän tässä ja nyt, ainoana merkityksellisenä todellisuutena. Tuonpuoleinen jää korkeintaan epämääräiseksi arvailuksi, tai se kiistetään kokonaan. LaVeyn eri kulttuurien mytologioista ja arkipäivästä yhdistämä ajattelusuuntaus on lähellä biologista ja aineellista todellisuuskäsitystä: ihminen nähdään eläimenä muiden eläinten joukossa, joskus parempana, usein muita eläimiä julmempana. Niinpä satanismi ei sisällä uskoon pohjautuvaa näkemystä elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen, vaan keskittyy arkipäiväisen elämän yksityiskohtiin.
Satanismi on pohjimmiltaan ei-hengellinen uskonto. Se kannattaa laajamittaista vapautta ja individualismia. Sen mukaan ihmisten tulee ottaa itse täysi vastuu omista teoistaan, eikä heidän tule piiloutua uskonnollisten tai kulttuurillisten arvovaltojen taakse. Sellaisien katsotaan estävän ja hämärtävän yksilön todellisia haluja ja vastuita, satanistin tunnustaessa ne täysin. Satanistille kristittyjen Jumala kuvastaa lähinnä vallitsevan uskonnollisen järjettömyyden huonoja puolia, samalla kun Saatana on hänelle vapauden, aistillisuuden, älykkyyden ja kehityksen mallikuva. Satanisti haluaisi, että kaikkia näitä asioita arvostettaisiin. Niinpä suuri osa satanisteista on myös jonkinasteisia libertiinejä tai liberaaleja. Satanistisen moraalin voi myös katsoa olevan sopusoinnussa nietzscheläisen herramoraalin kanssa. LaVeyn vaikuttajina toimi monia eri filosofeja ja taiteilijoita: muun muassa Jack London, Niccolò Machiavelli, William Mortensen ja C.G. Jung antoivat oman osansa LaVeyn satanismille.
Juutalaiskristillisestä perimästä poiketen Saatanan ei satanismissa katsota olevan niinkään pahuuden ruumiillistuma tai palvonnan kohde, vaan paremminkin vertauskuvallinen nimitys luonnonvoimille ja ihmisen perimmäiselle olemukselle. Satanistille yksilö on lopulta tärkein asia, ja ulkopuolisten jumaluuksien olemassaolo on hänelle epäselvää ja epäolennaista. Satanisti ei palvo persoonallista Saatanaa, vaan näkee, että ihminen on itse keksinyt kaikki jumalansa ja uskonnot. Hän on itse sekä Jumala että Saatana, ainakin vertauskuvallisesti. Näin ollen satanistia ei välttämättä voi sanoa ateistiksi.
Satanismin ajattelu sisältää kyynistä romantiikkaa, film noir-elokuvista tuttua estetiikkaa sekä mustaan huumoriin verhottua elämäniloa. Satanismin magia ja satanistiset rituaalit ovat psykodraamaa, itsensä ja ympäristön säätelyä rituaalein. Magian käyttöön liittyy ajatus siitä, että ihminen voi vertauskuvallisten tekojen välityksellä toteuttaa itseään, purkaa aggressioitaan tai nostaa esiin myönteisiä ominaisuuksiaan, joita hän voi sitten hyödyntää arkielämässä.
[muokkaa] Satanismi ja saatanapalvonta
Satanismi erotetaan usein saatananpalvonnasta, jossa palvotaan kristillisestä demonologiasta eli paholaisopista periytyvää henkilöllistä epäjumalaa. Toisin kuin saatananpalvoja, satanisti ei pidä jumalanaan mitään itsensä ulkopuolista (kristinuskon) demonia - satanistille hän itse on jumala. Merja Hermosen mukaan satanistit voidaan jakaan moniin sosiologisiin ideaalityyppeihin: järkiperäisiin satanisteihin, aatteellisiin liikkujiin, metallisatanisteihin ja entisiin saatananpalvojiin. Eritoten black metal -kulttuuriin on liittynyt eräänlaista satanismia, jolla on enemmän yhtymäkohtia saatananpalvontaan kuin Anton LaVeyn määrittelemään satanismiin.
[muokkaa] Satanismi populaarikulttuurissa
Satanismi on osittain päällekkäinen gootti-ilmiön ja hevimetallikulttuurin kanssa, koska näiden estetiikka on tummasävyistä ja marginalisoitua. Varhaiset heavy metal -yhtyeet ottivatkin vaikutteita LaVeyn aloittamasta uudesta okkultismin aallosta Yhdysvalloissa. Satanismia ei silti pitäisi yhdistää suoraan mihinkään musiikkityyliin, vaikka monet muusikot ovatkin aatteesta vaikutteita ottaneet.
[muokkaa] Vastakkaisia mielipiteitä
Käsitteen käytöstä ja tarkoituksesta ei olla kovinkaan yksimielisiä. Joidenkin käsityksien mukaan satanismi ja saatananpalvonta ovat kristillisen länsimaisen kulttuurin sisällä eläviä vastakulttuureja, eikä niitä pitäisi erottaa omiksi uskonnoikseen. Valtavirtauskonnot usein näkevät satanismin ja sen paikalliset, ei-kristilliset vastineet vihollisinaan. Esimerkiksi kristinusko vastustaa satanismia omien perinteidensä rikkomuksena. Ja vaikka satanismi ja saatananpalvonta eivät olisivatkaan sama asia, monet saatananpalvojat pitävät itseään satanisteina, mikä lisää epäselvyyttä. Toisten mielestä satanismi on pelkkää ivallista provosointia kristillisyyttä vastaan, koska aatteellisesti siinä ei ole kovinkaan paljoa uutta, vaan vanhoja ajatuksia yhtenä kokonaisuutena.
"Maallisemman" arvostelun mukaan satanismin yksilöllisyyden ja riippumattomuuden korostaminen perinteisten uskontojen "laumasieluisuuden" vastapainona johtaa itse asiassa helposti vain toisen tyyppisiin valtarakenteisiin ja hyväksikäyttöön. Vaikka satanismi väittääkin olevansa lähinnä yksilökeskeistä jumalattomuutta, ja rituaalien pelkkää "psykodraamaa", saa ainakin LaVeyn kirjoista lopulta hiukan ristiriitaisen kuvan siitä, mikä satanismin todellinen suhde jumalaan tai saatanaan uskomiseen ja niiden palvonnasta seuraaviin yliluonnollisiin ilmiöihin on. Riittikirja sisältää muun muassa ohjeita demonien manaamiseen, joissa varoitellaan kuinka vaarallista väärintehty manaus saattaa olla.
Monien mielestä laveylainen satanismi on vain yksi satanismin monista haaroista, ja monet muiden tyylien (esimerkiksi niin sanottu henkinen satanismi) edustajat eivät pidä LaVeyn ateistista ja hedonistista rakennelmaa edes satanismina, koska siinä ei heidän mukaansa ole mitään uskontoa, filosofiaa, moraalia - eikä Saatanaa.
[muokkaa] Lähteet
- Hermonen, Merja: Pimeä hehku: satanismi ja saatananpalvonta 1990-luvun suomalaisessa nuorisokulttuurissa (2006), Loki-kirjat, ISBN 951-825-039-1
- LaVey, Anton Szandor: The Satanic Bible, Avon Books, 1969. ISBN 0-380-01539-0
- Suutari, Minna (toim.): Vallattomat marginaalit, Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto 2001, verkkojulkaisu, ISBN 952-5464-03-2
