Perisynti

Wikipedia

	Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi.
	Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
Voit auttaa parantamaan artikkelia lisäämällä asianmukaisia lähteitä.

Perisynti on kristinuskoon liittyvä käsite. Sen esitti ensimmäisenä Paavali. Termiä "perisynti" ei mainita Raamatussa, mutta sen pohja löytyy Roomalais- ja Efesolaiskirjeistä sekä psalmeista. Tärkeimpänä argumenttina perisynnille pidetään jaetta Room 5:12.

Raamatun alkukertomusten mukaan Aatami ja Eeva lankesivat Paratiisissa syntiin rikkomalla Jumalan käskyä vastaan, ja rangaistuksena heidän päälleen lankesi kuolema. Tämä perisynti tai alkusynti (lat. peccatum originale) kuvaa synnin valtaa ihmisessä ja aikaansaa ihmisen tekemään tekosyntejä.

Perisynnin olemuksesta on kiistelty koko kirkkohistorian ajan. Monet alkukirkon ajattelijat, kuten Origenes ja Pelagius, hylkäsivät koko perisynnin Jumalan rakkauden dogmin vastaisena. Sen sijaan Augustinus kannatti perisyntioppia, ja protestanttikirkkojen perisyntidogmi on alun perin häneltä peräisin.

Protestanttisessa teologiassa perisynti katsotaan aktuaaliseksi synniksi, ei pelkäksi asiantilaksi, ja protestanttisen teologian mukaan jokainen ihminen syntyy perisynnin turmelemana ja oletusarvoisesti kadotettuna (eli jokaisen ihmisen oletusarvoinen kohtalo on kuoltuaan joutua Helvettiin). Luterilaisen kirkon virallinen kanta löytyy Yksimielisyyden ohjeesta:

1. Tämä peritty turmelus on yhtä kuin syyllisyys, se että me kaikki olemme Aadamin ja Eevan tottelemattomuuden tähden Jumalan epäsuosiossa, "luonnostamme vihan lapsia", kuten apostoli [Paavali] todistaa, Ef. 2:5 Room. 5:12.

2. Toiseksi tulee täydellinen puutos, luomisessa annetun ja paratiisissa olleen alkuvanhurskauden häviäminen: poissa on se Jumalan kuva, jonka mukaan ihminen alussa luotiin (Ef. 4:24) "totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen". Samalla ihminen on kykenemätön ja kelvoton kaikkeen, millä on tekemistä Jumalan kanssa. Latinaksi asia ilmaistaan näin: Descriptio peccati originalis detrahit naturae non renovatae et dona et vim seu facultatem et actus inchoandi et efficiendi spiritualia; perisynnin kuvaus kiistää sen, että uudistumattomalla luonnolla olisi mitään lahjoja, voimaa tai mahdollisuutta hengellisissä asioissa panna jotakin alulle tai viedä päätökseen.

3. Ihmisluonnon perisynti ei ole ainoastaan kaiken hyvän täydellistä puuttumista hengellisissä, jumalallisissa asioissa, vaan se merkitsee samalla sitä, että ihmisessä on menetetyn Jumalan kuvan tilalla syvä, paha, kauhea, pohjaton, tutkimaton ja sanoin kuvaamaton koko luonnon ja sen kaikkien kykyjen turmelus; erityisesti tämä koskee sielun korkeimpia ja etevimpiä voimia, jotka vaikuttavat älyssä, sydämessä ja tahdossa. Nykyään, lankeemuksen jälkeen, ihmiselle periytyy synnynnäinen, paha luonto ja sydämen sisäinen saastaisuus, paha himo ja taipumus. Niinpä me kaikki perimme luonnostamme Aadamilta sellaisen sydämen, mielen ja ajatustavan, joka korkeimpien kykyjensä ja järjen valon puolesta asennoituu jyrkästi Jumalaa ja hänen korkeinta käskyään vastaan. Mitä erityisesti jumalallisiin, hengellisiin asioihin tulee, se on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Muutoin, luonnollisissa, ulkonaisissa asioissa, jotka on alistettu järjelle, ihmisellä on yhä tallella jonkin verran ymmärrystä, voimaa ja kykyä, tosin varsin pahasti heikentyneenä. Sekin kaikki on siinä määrin perityn taudin myrkyttämää ja saastuttamaa, ettei se kelpaa Jumalalle.

4. Jumala on määrännyt rangaistukseksi perisynnin turmelemille Aadamin jälkeläisille ja perisynnille itselleen kuoleman ja ikuisen kadotuksen. On olemassa myös muuta ruumiillista ja hengellistä, ajallista ja ikuista kurjuutta. On Perkeleen tyranninvalta: ihmisluonto on joutunut Perkeleen vallan alle, luovutettu Perkeleen valtaan, jäänyt vangiksi hänen valtakuntaansa. Perkele huumaa ja viettelee monta viisasta suurmiestä tässä maailmassa hirvittävillä harhoilla ja sokaisee heidät erityisesti harhaopeilla. Eri tavoin hän syöksee ihmiset kaikenlaisiin paheisiin.

5. Viidenneksi. Tämä peritty turmelus on niin suuri ja hirmuinen, että Jumala yksin Herran Kristuksen tähden voi peittää sen silmillään ja antaa sen anteeksi, kuten hän tekee kastetuille, uskoville ihmisille. Sen vääristämä ja turmelema ihmisluonto voidaan parantaa vain yhdellä tavalla: Pyhän Hengen täytyy synnyttää ja luoda ihminen uudeksi. Tämä uudistuminen pannaan tässä elämässä vasta alulle; tulevassa elämässä se on oleva täydellinen.

Kalvinistinen käsitys perisynnistä on vielä luterilaistakin jyrkempi, ja sen mukaan jokainen ihminen on automaattisesti Jumalan vihollinen, ja perisynnin ansiosta Jumala vihaa koko ihmiskuntaa, paitsi niitä, jotka hän on kaikkivaltiudessaan predestinoinut pelastukseen. Kalvinismiin kuuluu lisäksi partikularismi, eli perisynti on anteeksiantamaton kaikkien muiden kuin pelastukseen predestinoitujen osalta, eikä Kristuksen sovitustyö koske heitä.

Katolisuus kuitenkin hylkäsi augustinolaisen perisyntikäsitteen. Pelagiuksen ja myöhemmin semipelagiolaisuuden vaikutuksesta perisynti ei ole katolisuudessa varsinainen synti, vaan sieluntila, joka poistuttuaankin saa ihmisen tekemään syntiä. Synti on katolisuudessa aina Jumalan tahdon vastainen teko, ei tila. Jeesuksen eettiset periaatteet ilmaisevat Jumalan tahtoa. Kristillisen perimätiedon tärkeimmät eettiset periaatteet koskevat rakkautta Jumalaan, lähimmäiseen, omaan minään ja luontoon sekä kultaista sääntöä. Niinpä syntiä voidaan pitää kirkkoisä Augustinuksen tavoin rakkaudettomuutena Jumalaa, lähimmäistä ja luontoa kohtaan. Rakkaudettomuus omaa itseä kohtaan on sairaus, ei syntiä. Kohtuuton itsekkyys on syntinä itserakkautta muiden kustannuksella rikkoen lähimmäisenrakkauden käskyä.

Luterilaisessa teologiassa katsotaan, että perisynnistä ei ole mahdollista vapautua omin teoin, vaan ainoastaan uskomalla Kristuksen sovitustyö ristillä ja omistamalla siitä seuraava syntien anteeksiantamus. Katolisessa teologiassa kaste antaa anteeksi perisynnin ja hoitaa ihmistä. Kalvinistisessa teologiassa perisynti on anteeksiantamaton tila, ja siitä pelastaa vain kuuluminen valittujen (pelastukseen predestinoitujen) joukkoon sekä Kristuksen sovitus.

Perisynti on äärimmäisen ongelmallinen käsite, ja ristiriidassa sekä Jumalan rakkauden että Jumalan kaikkivaltiuden kanssa. Jos Jumala on universaali Rakkaus ja me olemme Hänen lapsiaan ja pienoisevankeliumin (Joh. 3:16) mukaisesti hän haluaa, ettei yksikään huku, miksi hän ei käytä suvereenia kaikkivaltiuttaan ja poista perisyntiä?. Tällä argumentilla Jumala ei voi olla universaali rakkaus, tai hän ei ole suvereeni. Kalvinistien mukaan Jumalan suvereniteetti on voimakkaampi dogmi kuin Jumalan rakkaus, ja Jumala on Rakkaus vain valituilleen; muille hän on Pyhä Viha, eli Jumalan rakkaus ei ole universaalia.

Paljon pahempi ristiriita kuitenkin havaittiin skolastikkojen toimesta jo 1100-luvulla. Se liittyy synnin olemukseen. Synti on määritelmällisesti sellainen teko, joka rikkoo Jumalan tahtoa vastaan, ja synti on sieluun liittyvä attribuutti. Kristillisen dogmin mukaan me perimme ruumiimme vanhemmiltamme, mutta emme sieluamme. Sielumme tulee joko suoraan Jumalan luota ja on ollut olemassa jo ennen maailmankaikkeuden luomista (supralapsarianismi) tai se luodaan hedelmöityksen yhteydessä (infralapsarianismi), mutta emme peri sitä vanhemmiltamme. Koska perimme vanhemmiltamme vain ruumiimme ja perimme heiltä perisynnin, tällöin perisynnin tulee olla ruumiillinen tila ja ruumiiseen liittyvä ominaisuus; tai, jos perisynti liittyy sieluun, tällöin Jumalan tulee olla perisynnin lähde. Lutherin vasta-argumentti oli älkää te kuunnelko ihmisviisautta, vaan Raamatun pyhää sanaa. Tämä on kuitenkin virhepäätelmä argumentum ad auctoritatem yhdistettynä argumentum ad ignorantiamiin. Hyperkalvinismi on ratkaissut tämän ongelman sillä, että Jumala on kaiken synnin ja pahuuden lähde, ja perisynti on Jumalasta lähtöisin. Tämä käsitys käy selkeästi ilmi myös ylläesitetystä luterilaisen kirkon Yksimielisyyden ohjeen perisyntiä koskevasta kohdasta 4.

Kolmas ongelma on juridinen. Mooseksen laki sekä Hesekiel sanovat selkeästi, ettei lapsia voida rangaista heidän isiensä teoista. Jos perisynti oli Aatamin ja Eevan teosta aiheutuva seuraus, niin miksi heidän jälkeläisiään rangaistaan teosta, jonka heidän esivanhempansa tekivät? Kalvinistinen vastaus on, ettei meillä ole lupaa kyseenalaistaa Jumalan oikeuskäsitystä, jota emme edes tunne. Tämä on kuitenkin virhepäätelmä argumentum ad ignorantiam yhdistettynä argumentum ad baculumiin

Neljäs ongelma liittyy fundamentalismiin itseensä. Ne, jotka ottavat syntiinlankeemuskertomuksen kirjallisena kuvauksena eivätkä vain symbolisena, joutuvat vaikeuksiin yrittäessään selittää sellaista Jumalaa, joka ensin virittää ansan ensimmäisille pahaa-aavistamattomille ihmisille, ja sen jälkeen rankaisee heitä siitä, että he lankeavat tähän ansaan. Tällainen Jumala on hyvin ilkeä, arvaamaton, mielivaltainen ja paha, eikä sovi lainkaan kristinuskon dogmeihin. Samaan hengenvetoon joudutaan vaikeuksiin yritettäessä mieltää tätä varsin oikukasta vanhatestamentillista Jumalaa "kävelemässä Paratiisin puutarhassa lämpimänä kesäpäivänä (1 Moos. 3:8) sekä selitettäessä puhuvia käärmeitä ja maagisia hedelmiä.