Ranskanravuri
Wikipedia
Ranskanravuri (myös ranskalainen ravihevonen, ranskaksi Trotteur Français) on kotoisin nimensä mukaisesti Ranskasta. Noin vuonna 1836 normandialaiset vaunuhevoskasvattajat päättivät valtionsiittolan tukemana ryhtyä kasvattamaan omaa ravurirotua, olihan amerikkalaisillakin jo omansa. Jalostustyön pohjaksi valittiin omat tutut ja turvalliset normannitammat, joilla oli ratsasteltu metsissä ja ajeltu markkinoille. Näitä tammoja risteytettiin ranskalaisten mielenkiinnon herättäneiden englantilaisten hunter-hevosten kanssa. Young Rattler -niminen hunter löytyy jokaisen ranskanravurin sukutaulusta. Kevyt hunter aiheutti pikkuhiljaa muutoksia raskaassa normannihevosessa parantaen olennaisesti tätä rotua, joka vielä myöhemmin kehittyi parhaimmilleen englannintäysiverisen ansiosta.
Näitä tulisia ja kauniita hevosia myytiin kaikkialle, ja seuraava ongelma oli löytää jatkojalostusta varten rotu joka olisi enemmän ravurityyppinen: kevyt ja vaunuja vetämään tottunut. Ranskalaiset löysivätkin englantilaisen norfolk roadsterin, joka oli hyväravinen vaunuhevonen. Norfolkia käytettiinkin niin paljon, että nykyisellä ranskanravurilla on norfolk roadsterin rakenne ja lisäksi kaikki englannintäysiverisen ominaisuudet. Tärkein jalostukseen käytetty norfolk-ori oli Norfolk Phenomenon ja englannintäysveriori vastaavasti The Heir of Linne. Näistä polveutuvat viisi varsinaista kantaoria, Lavater, James Watt, Pheaton, Cherbourg ja tärkein, Fuschia. Myöhemmin normannitammoja risteytettiin amerikkalaisilla ja kreivi Orlovin venäläisillä ravihevosilla. Näiden risteytysten seurauksena syntyneet hevoset olivat useimmiten kimoja, mikä muuten oli harvinainen väri. Normandialaiset, jotka laittoivat rodun alulle, eväsivät kuitenkin näiltä "tunkeilijoilta" osallistumisoikeudet kilpailuihin joiden perusteella siitokseen soveltuvat eläimet valittiin. Toiseen maailmansotaan saakka kantakirjaan hyväksyttiin ainoastaan hevoset joiden kilometriaika oli korkeintaan 1 minuutti 42 sekuntia. Vuonna 1942 evättiin kantakirjaan pääsy hevosilta, joiden vanhemmat eivät olleet jo aiemmin rekisteröityjä.
Vähitellen raviurheilu levisi muuallekin Eurooppaan, ja ranskanravureita vietiin paljon Ranskan ulkopuolelle. Samaan aikaan Ranskaan tuotiin amerikanravureita, joita käytettiin jonkin verran jalostukseen. Muiden rotujen risteyttäminen ranskalaiseen ravihevoseen kuitenkin väheni, kun kantakirja suljettiin 1937. Kantakirja ehtikin olla avoin vain 15 vuotta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Käyttö
Ranskanravuri on puhdas ravuri, mutta sitä on käytetty myös ranskalaisten ratsuhevosten jalostukseen, ja ranskalaisista puoliverioreista 2% onkin ravurisukuisia. Ranskanravurit ovat erityisen suosittuja montéssa eli raviratsastuksessa, jossa hevoselta vaaditaan sekä kokoa että kestävyyttä. Varsinkin Ranskan ulkopuolella puhtaita ranskanravureita näkee vähän: jonkin verran ranskanravuriverta kuitenkin virtaa monen eurooppalaisen huippuravurin, kuten Varennen, suonissa.
[muokkaa] Rakenne ja ulkonäkö
Ranskanravuria ei ole varsinaisesti jalostettu rakenteen perusteella - juoksunopeus on ollut tärkeämpi. Siinä sivussa rodulle on kehittynyt ominaiseksi työhevosesi-isien perusominaisuuksia, kuten karkearakenteisuus, mutta samalla siitä löytyy jalojakin piirteitä. Se on myös perinyt esi-isiltään sitkeyden, armottoman kestävyyden ja kiltin luonteen.
Sallitut värit ovat ranskanravurilla yksiväriset: rautiaat ja ruunikot ovat yleisimpiä, kimot erittäin harvinaisia. Ranskanravureilla on usein myös valkoisia merkkejä. Säkäkorkeus vaihtelee 155 cm ja 170 cm välillä. Ranskalaiset arvostavat hevosessa kokoa, jota tarvitaan montéssa, joten harva siitosori on alle 160 cm korkea.
[muokkaa] Ranskanravuri Suomessa
Suomeen on tuotu monia raveissa menestyneitä ranskanravureita. Tunnetuimpia ovat muiden muassa Exchequer, Guenoso ja ranskalais-amerikkalainen Etain Royal.
