Reki

Wikipedia

Miehet töissä

Reki on ikivanhaa perua oleva kotieläimen(mien) tai moottoriajoneuvon lumessa vedettävä kulkuväline. Reki voi olla ihmisten tai tavaroiden kuljettamista varten. Rekiä on tehty ja käytetty jo kivikaudella. Reen perusosia ovat jalakset ja vetoaisat. Reki on edelleen kehittynyt puraksista.

Purilaat, renttuut, keissut

Vanhimmat hevosajoneuvot ovat purilaat eli renttuut. Hevonen valjastettiin yksinkertaisiin länkivaljaisiin, aisat sidottiin rahkeilla kiinni ja yhdistettiin välipuilla toisiinsa johon kuorma sidottiin kiinni. Aisojen väliin voitiin vielä hihnoittaa pieni puusatula. Purilaat olivat tavallaan kesäreki koska talven lumia vastaan sen kantopinta oli kovin vaatimaton. Talvi- ja jatkosodan aikana purilaat "hoksattiin" uudelleen käyttöön. Niillä kuljetettiin ammuksia ja aseita sekä haavoittuneita ja kaatuneita etulinjasta pois. Purilaat oli helposti ja nopeasti valmistettavissa metsästä saatavilla olevista värkeistä. Vanhimmat Suomesta löydetyt ajoneuvojen jäännökset ovat muinaisia kivikirveellä veistettyjä "muinaisjalaksia". Ne ovat voineet olla poron tai hevosen vetämistä, jalaksen tai jalasten varassa laahatusta ajoneuvosta.

Etelä-Pohjanmaalta kivikautisia muinaisjalaksia on löydetty viisi kappaletta: Jalasjärveltä kahdella jalaksella oleva reki (1300–500 eaa.), Evijärveltä kampakeraamisen ajan reki, Ylistarosta sembramäntyinen jalas jossa esineen muoto viittaa Uralille asti, Kuortanelta 3m pitkä ohut reenjalas (2500–1900 eaa.) ja Lappajärveltä esihistoriallinen reenjalas.

Ensimmäiset reet olivat yksi jalaksisia ja vetäjänä saattoi olla eläimen lisäksi ihminen. Nykyään reet ovat kaksi jalaksisia tai niistä kehitetyt erillisjousitetut neljä jalaksiset reet. On mahdollista että löydetyt jalakset ovat samanlaisia kuin hylkeenpyytäjien veneissä, vielä 1900-luvulla käyttämät. Jalaksella suojattiin veneen köli kulumiselta, kun sitä vedettiin jään pinnalla ja railojen yli. Jalas sidottiin nahkaveneeseen kiinni perästä ja keulasta., pulikoilla jalas pysyi paikoillaan ja veneen köli asettui niiden väliin. Lähde: http://pakana.greatnow.com/hylkiveneet.htm

Parhaiten muistamme reen porojen vetämästä joulupukin lentävästä "vääränenäisestä" reestä, jossa on kippara särmi. Toisille taas joulukirkkoon meneminen reellä vielä nykyäänkin on perinteinen tapa.

Koiria käytetään paljon rekien vetäjänä. Käytettyjä rotuja ovat:

Rekiä käytetään myös traktoreissa metsätöissä ja moottorikelkoissa huviajeluun ja tavarakuljetuksiin.

[muokkaa] Hevosreki ennen

Matalassa lumessa kulkeva, raskaasti raudoitettu ja jäykkä läntinen parireki, etummaisen reen päällä takimmainen reki eli "häntyri". Etureki ja häntyri kytketään toisiinsa ketjulla risti- tai kolmiokytkennällä. Rekien päälle laitettiin "rekka" eli lava, kun haettiin mm. heinää kauempana olevasta ladosta. Kuvan rekien päälle on laitettu pankot puunajoa varten.

Hevosten aikakaudella, vielä 1950-luvun alussa, reki oli Suomen maaseudulla tärkeä kulku- ja kuljetusväline. Rekiä tervittiin sekä ihmisten että tavaran kuljetukseen. Ihmisten kuljetukseen ja ajeluttamiseen käytetyt kaksijalaksiset toisinaan runsaasti koristellut reet olivat komean hevosen lisäksi isännän ylpeys. Näitä rekiä oli sekä kaksi- että useampipaikkaisia, kuten henkilöautoja. Kirkkoreet olivat arvokkaita ja tummasävyisiä, raitilla ajeluun tarvittavat reet värikkäämpiä ja kruusatumpia. Tavaran kuljetukseen käytettäviä rekiä oli yksinkertaisia ja parirekiä. Yksinkertaisia rekiä käytettiin kappaletavaran vähäisempään kuljetukseen, parirekiä suurempien tavaramäärien, heinien ja puutavaran kuljetukseen. Parireki muodostuu kahdesta peräkkäisestä jalasparista, molemmissa jalaspareissa on pankko, joiden päälle on nivelöity pitkä rekka. Kun reki kääntyy, kääntyvät molemmat jalasparit samalle ympyrän kehälle, koska taemman jalasparin keulat on vaijereilla kytketty edessä menevän jalasparin kantoihin. Reki kääntyy siksi pienessä tilassa. Tällaisella reellä ajettiin esim. metsäsavotoilla tukkeja. Reen keulajalas taivutettiin yleensä isolle kaarelle ja se teki reestä lumessa hyvin kulkevan ja näyttävän näköisen. Reen jalakset tehtiin hyvin valikoidusta koivusta ja pohja raudoitettiin luiston lisäämiseksi ja kulumisen pienentämiseksi. Hevonen vetää rekeä aisojen avulla luokkivaljastuksella.

Itäinen reki

Pohjois-itäsuomalainen reki oli korkeasepäinen, kaustoja kannattavia kaplaita oli 3 - 4 paria. Niitä yhdisti ja kannatti poikittaiset pajut, vitsoilla niihin sidotiin säleistä liisteet kuorman pohjaksi. Koivuinen kainalovitsa kiinnitettiin jalasten käyrään kärkeen ja sidottiiin ensimmäiseen kaplaaseen saverikon viereen, kiinnitys esti jalasten käyrää kärkeä oikenemasta. Aisa pistettiin vahvasta närelenkistä solmittuun saverikkoon. Kun rekeen vielä kiinnitettiin irrotettavat laidat, saatiin resla eli ajelureki.

Läntinen reki

Länsisuomalainen reki oli matalakärkinen ja rakenteeltaan jäykkä. Vahvat jalakset veistettiin koivun tai kuusen juurakoista. Matalat veistonokat mahdollistivat kaustojen ulottamisen kärkiin asti. Ketarat eli kaplaat tehtiin irrallisista kappaleista mutta jalaksiin saatettiin myös jättää oksantapit ketaroiksi. Yläpäästä ketarat kiinnitettiin poikkipuihin ja niiden päälle tehtiin laudasta kuormataso. Näppärimmät valmisti irrotettavan kehikon istuimineen, jolloin työreestä saatiin korppu- eli ajelureki.

Kumpikin reki oli muutettavissa käyttötarkoituksen muuttuessa heinän ajosta halkojen, lannan ja rehun kuljetukseen. Jo esihistoriallisista ajoista alkaen kummassakin rekityypissä käytettiin anturoissa tallaa, se veistettiin havupuun kovasta lylystä ja kiinnitettiin anturaan puunauloilla. Talla suojasi anturaa kun ajettiin sulalla kelillä ja kesällä ajettaessa karkealla alustalla. 1800-luvulla rekiä alettiin raudoittamaan ja samalla talla vaihtui lattaraudaksi. Itäistä rekeä ajettiin saverikkoaisoilla, läntinen kulki kakkula-aisoilla.

Itäinen ja läntinen parireki

Raskaaseen metsä- ja rahtiajoon tarvittiin enemmän kantavuutta ja notkeampaa ohjattavuutta. Parireki saatiin liittämällä kaksi rekeä peräkkäin, tukkirekenä malli levisi länsisuomesta sisämaahan päin ja parireestäkin kehittyi joustava itäinen ja jäykkä läntinen tyyppi. Alun perin parireki oli kehitetty tukinajoa varten mutta sitä sovellettiin myös lannan, rehujen ja halkojen kuljetukseen. Ennen "rekka" tarkoitti parireen päälle laitettua kuljetuslavaa, myös kippilavoja ja laukaistavia pohjia niissä oli.

Pohjois-itäsuomalainen parireki oli pitkä, rautaa vain jalasten anturoissa ja kiinnityspulteissa. Ketjulla ristiin kytkemällä etu- ja takareki yhteen, saatiin aikaan ”nelijalasohjaus” jolloin takimmainen reki seurasi joustavasti ”kuin hai laivaa” etummaista rekeä. Takimmaista rekeä nimitettiin häntyriksi.

Työtehoseura kehitti sodan aikana saverikko- ja kakkulaparireistä standardityypit. Työn tuloksena tärkeimpiä olivat jalasten raideleveyden vakiointi, kummankin tyypin jalasväli oli 61 cm. Liikkuva pankko helpotti yhdessä luokkavaljaan kanssa kuorman irrotusta ja liikkeelle lähtöä. Pankko toimii eräänlaisena nykäisylaitteena, vetäen kuorman liikkeelle ja kuorma massallaan veti jalakset mukaan. (Lähde: Heikki Laakso, Suomenhevonen näyttely, E-P Maakuntamuseo 1989)

[muokkaa] Katso myös

Hevosen vetämä vaunu johon on talvikäyttöä varten vaihdettu jalakset. Suomessa tällaisia käytti ainoastaan kartanoiden herrasväki. Matkanteossa ne olivat rahvaan ajelurekiin ja pulkkiin verrattuna epämukavia.