Rory Gallagher
Wikipedia
Rory Gallagher (s. 2. maaliskuuta 1948 – k. 14. kesäkuuta 1995 Lontoo) oli irlantilainen blues- ja rockkitaristi, jonka ura käynnistyi 1960-luvulla yhtyeessä Taste. Gallagher oli kitaristi ja laulusolisti, John Wilson jazzsävyinen rumpali ja Richard McCracken monitahoinen basisti. Gallagherin soittotaito kehittyi Tasten aikana huomattavasti. Yhtye teki kaksi studiolevyä, Taste ja On the Boards, ja kaksi rajun esiintymisen todistanutta livelevyä Live at Montreux ja Live at the Isle of Wight, joista jälkimmäinen ilmestyi kauan sen jälkeen, kun yhtye oli hajonnut samalla festivaalilla.
Gallagher siirtyi soolouralle ja palkkasi basistiksi Gerry McAvoyn ja vaihtuvia rumpaleita, joista mainittavin on Rod De'Ath. Hän teki toistakymmentä albumia, kuten Rory Gallagher ja Deuce 1971, Blueprint ja Tattoo 1973, Irish Tour 1974, 1975 Against the Grain, jonka kannessa oli hänen vanha ja kuluneen näköinen Fender Stratocasterinsa vuodelta 1961, ja Calling Card 1976.
1972 Gallagher äänestettiin Melody Makerin vuoden muusikoksi, ja Eric Clapton tuli toiseksi. Hänen albuminsa Live in Europe on ollut myyntimenestys ympäri maailmaa.
Rory Gallagher kuoli 1995 maksansiirron komplikaatioihin.