Säyneisen kirkko
Wikipedia
Säyneisen kirkko on 1939 valmistunut kirkkorakennus Juankoskella.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kirkkorakennus
Vuonna 1918 oli aloitettu puuhaamaan oikeata kirkkoa. Arkkitehti Launikselta tilattiin piirustukset ja vuonna 1921 saatiin ministeriön vahvistus niille. Hanke näyttää kutenkin unohtuneen monen vuoden ajaksi, kunnes vuonna 1927 pidetyn piispantarkastuksen yhteydessä silloisen Viipurin hiippakunnan piispa Erkki Kaila kehotti seurakuntaa kiirehtimään kirkon rakentamista. Seuraavana vuonna valittiin rakennustoimikunta ja arkkitehti Launikselta hankittiin uusi kustannusarvio. Suunnitelma hylättiin sen kalliin hinnan vuoksi kokonaan. Vuonna 1931 hyväksyttiin käsittelyn pohjaksi arkkitehti Erkki Pitkäsen laatima luonnos, mutta samaan aikaan vaihtui rakennustoimikunnan puheenjohtaja ja maassamme vallitsi syvä taloudellinen lamakausi keskeyttäen jälleen rakennushankkeen monen vuoden ajaksi.
Vuonna 1936 Mauno Koivunevan tultua va. kirkkoherraksi ryhtyi hän nuoruuden innolla ajamaan kirkon rakennushanketta. Joka kylälle perustettiin työseura rahaston kartuttamiseksi ja henkilökohtaisesti Koivuneva teki työtä asian hyväksi juosten maaottelu-urheilijana kylillä ja sai koko seurakunnan innostumaan ja palavaksi asialle. Koivuneva käytti mm. graafista esitystä: Pahvitaululle oli tehty jokaisen kylän kohdalle pylväät, joita jatkettiin sitä mukaa kun varoja kertyi.
Syksyllä 1938 tilattiin insinööri Sakari Honkavaaralta piirustukset, jotka hän laati yhdessä arkkitehti Esko Suhosen kanssa. He tekivät piirustukset ilman korvausta. Suunnitelmissa otettiin huomioon mahdollisimman halvat, mutta kuitenkin tarkoituksenmukaiset rakennusaineet. Tässä he onnistuivat. Piirustukset hyväksyttiin ja näin pääsi kauan unelmoitu rakentaminen vihdoin alkamaan. Urakoitsijana toimi rakennusmestari Vilho Leskinen. Työt aloitettiin toukokuun alussa 1939. Peruskivi muurattiin jo 21. toukokuuta 1939, vaikka kaikki perustuksen kaivuutyöt tehtiinkin lapioilla käsityönä. Seinät muurattiin paikalla tehdyistä sementtitiilistä. Perustasta kaivetusta hiekasta osa oli niin hyvää, että siitä voitiin tehdä tiiliä. Varsinaiset rakennustyöt päättyivät saman vuoden syksyllä. Ensimmäinen jumalanpalvelus pidettiin 10. marraskuuta 1939. Kirkossa oli tilaa ennen urkujen asentamista 539 hengelle ml. seurakuntasali, jossa oli silloin tiiviisti ladotut irtopenkit. Piispa Eino Sormunen ihasteli oman hiippakuntansa alueen ensimmäistä seurakuntasalia, joka oli rakennettu kirkon yhteyteen. Urkujen asentamisen jälkeen noin puolet lehterin istuimista jouduttiin poistamaan ja myös seurakuntasalin penkkien korvaaminen tuoleilla vähensi istumapaikkoja. Kirkon kokonaiskustannukset olivat 865.000,- markkaa. Työseuratulot kattoivat siitä noin kymmenesosan. Marraskuun lopussa alkanut talvisota siirsi kirkon vihkimisen 19. päivään elokuuta 1940. Vihkimisen suoritti piispa Eino Sormunen ja jumalanpalvelus radioitiin, mikä oli siihen aikaan harvinaista Pohjois-Savossa. Seuraavana päivänä oli oma kirkkojuhla lapsille, jossa piispa oli mukana puhumassa.
Kirkko oli ennen vihkimistä käytössä yhdeksän kuukautta ja se sai olla todistajana ennen käyttöönsä vihkimistä 43 talvisodassa kaatuneen sankarivainajan ruumiinsiunauksessa. Moni heistä oli ollut kirkkoa rakentamassa ja lähtenyt miltei suoraan rakennustöistä isänmaata puolustamaan. Kirkon valmistuttua oli yksi ja suuri pitkäaikainen harras toive toteutunut seurakunnassamme. Kirkonkellot ostettiin käytettyinä neljä vuotta ennen kirkon valmistumista Jyväskylän seurakunnalta. Ne olivat väliaikaisessa kellotapulissa kirkkoomme tulevan tienristeyksen kohdalla, nykyisen maantien paikalla, kunnes ne siirrettiin uuden kirkon torniin.
Urkujen hankintapäätös tehtiin jo niin aikaisin kuin 4. joulukuuta 1938, siis ennen kirkon rakentamista. Ne jäivät alkaneen sodan ja varojen puutteen vuoksi kuitenkin hankkimatta. Säestys tapahtui urkuharmoonilla. Pitkän odotuksen jälkeen vuonna 1956 saatiin kirkkoon urut. Ne ovat Kangasalan urkutehtaan valmistamat ja niissä on 13 äänikertaa ja lisäksi kolme siirtoäänikertaa. Urut maksoivat noin neljä kertaa enemmän kuin koko kirkko, välissähän oli 17 vuoden inflaatio.
Vuonna 1979 seurakuntatiloja laajennettiin. Seurakuntasiipi jatkui kuudella metrillä, metrin enemmän mitä alkuperäisissä suunnitelmissa oli. Tämä oli varmasti täysin perusteltua ja tilatarpeen vaatima lisäys. Emännille välttämätön keittiö tuli tilavammaksi ja toimivammaksi. Entisestä sakastista tuli seurakuntasisaren vastaanottohuone ja sakasti tuli uuteen paikkaan. Alakertaan tuli takalla ja keittomahdollisuudella varustettu avara tila lapsi- ja nuorisotiloiksi. Lisäksi tarpeelliset aputilat saatiin eteisen yhteyteen. Samalla uusittiin koko rakennuksen lämmitysjärjestelmä. Entinen oli höyryllä toimiva ja sen varjopuolena oli lämpöputkien pauke, joka suorastaan häiritsi tilaisuuksia. Pappila liitettiin samalla kirkon lämmitysjärjestelmään. Samana vuonna kirkon välittömään läheisyyteen rakennettiin maastoon hyvin sopeutuvan kylmäkonein varustettu asianmukainen säilytystila vainajille. Kirkko-osan sisämaalaus suoritettiin vuonna 1981 ja ulkomaalaus vuonna 1985. Vuonna 2000 seurakuntasalin lattia ja seinät kunnostettiin. Seurakuntasaliin saatiin myös tekstiilit.
[muokkaa] Seurakunta
Säyneisen seurakunta on itsenäinen seurakunta, joka kuuluu Juankosken seurakuntayhtymään. Säyneinen on kuntaliitoksessa yhdistetty vuonna 1971 Juankosken kuntaan ja seurakunta on nykyisin osa Juankosken seurakuntaa.
[muokkaa] Historia
Säyneisen seurakunnan juuret juontavat Pohjois-Karjalaan. Emäseurakunta oli Suur-Liperi ja myöhemmin Kaavi, josta Säyneisen seurakunta itsenäistyi lopullisesti vuonna 1921. Säyneisen itsenäistyttyä omaksi kunnaksi ja seurakunnaksi nimittivät kaavilaiset säyneiseläisiä leikillisesti "ruakkikuavilaisiksi".
Seurakuntalaisten keskuudessa heräsi vuosisadan alussa heräsi ajatus omasta seurakunnasta. Asiakirjojen mukaan ensimmäinen kokous pidettiin vuonna 1910. Asia eteni kuitenkin hitaasti ja vasta 6. maaliskuuta 1917 Säyneinen erotettiin omaksi seurakunnakseen. Toiminta alkoi saman vuoden vappuna, mutta Kaavin papit hoitivat edelleen papiston tehtäviä, koska papille ei ollut asuntoa tarjottavana. Itsenäisyys oli siis siinä vaiheessa jonkinlaista "autonomiaa". Hautausmaa on perustettu jo niin aikaisin kuin 1903 ja vihitty tarkoitukseensa kuusi vuotta myöhemmin. Vuonna 1934 hautausmaata laajennettiin nykyiseen kokoonsa. Säyneiskylän kansakoulu laitettiin väliaikaiseksi kirkoksi rakentamalla alttari, saarnatuoli ja koroke soittimena toimineelle urkuharmoonille. Alttarille hankittiin alttaritauluksi Heikki Hämäläisen tekemä "Jeesus Getsemanessa" ja seinän pinkopahville hän piirsi taulun "Kolme kuningasta". Alttaritaulu on kunnostettu ja tuotu kirkkosaliin. Koulun kunnostetut tilat vihittiin väliaikaiseksi kirkoksi elokuussa 1920.
[muokkaa] Pappila ja muut kiinteistöt
Pappilana toimi vuoden 1956 syyskuun loppuun asti Siikajärvelle menevän tien varressa ollut entinen maalaistalo, jota oli moneen kertaan kunnostettu ja laajennettu. Tarpeettomana ja heikkokuntoisena se on purettu pois. Nykyinen pappila sijaitsee kirkon välittömässä läheisyydessä ja on valmistunut siis vuonna 1956. Seurakuntasisaren asuntona oli Päivölä-niminen talo lähellä muita seurakunnan kiinteistöjä, mutta se myytiin pois, kun sisarelle saatiin asunnoksi kirkon läheisyydessä oleva omakotitalo, joka tuli seurakunnan omistukseen Alina ja Hannes Partasen testamentin kautta. Seurakunnan hautausmaa sijaitsee muutamien satojen metrien päässä kirkosta. Se on siistissä kunnossa ja siinä on riittävästi vapaata tilaa vielä pitkäksi aikaa. Hautausmaa on maalaadultaan erityisen sopivaa tarkoitukseensa. Kankaala-tilan oston jälkeen tuli koko hautausmaan ympäristö seurakuntayhtymän omistukseen, joten hautausmaa-alueen tulevaisuus on turvattu. Sankarihaudat sijaitsevat aivan kirkon vieressä. Sinne on haudattu 125 sankarivainajaa, joista yksi oli lotta ja yhden vapaussodassa kaatuneen maallinen tomumaja siirrettiin hautausmaalta välirauhan aikana. Kaatuneita oli seurakunnan väkiluku huomioiden paljon. Neljä poikaa samasta kodista oli raskain menetys. Omaisten kärsimä suru ja tuska oli sanoinkuvaamatonta. Niin oli myös seurakunnan papin, sillä hän joutui viemään surusanomat koteihin ja suorittamaan ruumiinsiunaukset.
Seurakunnalla oli vuonna 2001 ennen yhteistalouteen siirtymistä hyväpuustoisia metsämaita noin 125 hehtaaria, joista noin 15 ha:n alue Kaavin Petäjäsaaressa olevaa "perintömaata". Pappilan pelloista suurin osa meni sotien jälkeen maanhankintalain nojalla seurakunnan omistuksesta ja vähäinen jäljellä oleva peltoala on myyty.
[muokkaa] Kirkkoherrat
Vuonna 1920 sai seurakunta ensimmäiseksi kirkkoherrakseen pastori O. V. Heiskasen, joka hoiti virkaa syksyyn 1925 saakka. Kirkonkirjojen pito aloitettiin vuoden 1921 alusta ja kirkkoherra muutti asumaan seurakuntansa keskuuteen vappuna 1921, mistä alkaen katsotaan toiminnan täysin itsenäisenä seurakuntana alkaneen. Toisena viran väliaikaisena hoitajana oli J. Sinkkonen lyhyen ajan ja hänen jälkeensä kokenut koulumies Johannes Bäck. Syksystä 1927 vappuun 1931 oli va. viranhoitajana pastori Veikko Tenlén (myöh. Tena). Hänen jälkeensä tuli virkaa hoitamaan pastori E. V. Saunio ja vuodesta 1935 vuoteen 1936 lähetyssaarnajana pitkään toiminut Oskari Tylväs. Syyskuun alussa 1936 tuli va. kirkkoherraksi pastori Mauno Koivuneva. Vappuna 1943 virka vakinaistettiin ja kirkkoherraksi valittiin pastori Arvo Niva. Hän hoiti virkaa 11 vuotta ja viisi kuukautta.
Lokakuun alusta 1954 vuoden 1955 talveen oli väliaikaisena viranhaltijana pastori Sakari Levonen ja hänen jälkeensä saman vuoden syyskuun loppuun pastori Paavo Piekka. Seuraavana oli vuorossa pastori Penna Konttinen, seurakuntamme toinen vakinainen kirkkoherra. Hän hoiti virkaa kahdeksan vuotta, syyskuun loppuun 1963. Va. viranhaltijana oli hänen jälkeensä vuonna 1964 pastori Reino Eskelinen. Tämän jälkeen hoiti vakinaisena virkaa vajaan kahden vuoden ajan seurakunnan oma kasvatti Pentti Toivanen, joka oli lähetyskentältä kotimaan lomalla tuon ajan vuosina 1964 - 1966. Pastori Sulo Kettunen oli väliaikaisena vuosina 1966 - 1967. Viimeksi mainittuna vuonna Reino Eskelinen tuli toistamiseen papiksemme, nyt vakinaiseksi, viipyen vuoteen 1969. Pastori Kalevi Salosen saimme mainittuna vuonna va. kirkkoherraksi vuoteen 1974 asti. pastori Kari Kauhanen hoiti vakinaisena virkaa vuodesta 1975 kesään 1979. Samana syksynä tuli vaikinaiseksi papiksi Jukka Olsson. Hän hoiti virkaa toukokuun loppuun 1985. Syksyllä 1985 tuli vaikinaiselle paikalle pastori Jukka-Pekka Sepperi. Hän erosi virasta elokuussa 1991, jolloin kirkkoherraksi tuli pastori Martti Muukkonen. Hän jäi kesällä 1996 vuorottelu-, opinto- ja virkavapaalle, joka päättyy heinäkuun loppuun vuonna 2001. Virkavapausaikana ovat vs. kirkkoherroina toimineet pastorit Tero Matilainen, Lauri Kotila ja rovasti Matti Mäkelä heinäkuun 2001 loppuun saakka.
Lyhyitä aikoja viranhaltijoitten vaihtumisten välillä ovat papiston tehtävissä toimineet naapuriseurakuntien papit, mm. Pentti Evijärvi, Erkki Leskio, Tapani Vanhanen, Per-Erik Bucht, Pertti Hentinen ja Osmo Korkalainen.
[muokkaa] Muu henkilökunta
Kanttoreina on Säyneisessä ollut vakinaisina, sivutoimisina ja väliaikaisina aikajärjestyksessä seuraavia: Vilho Savolainen noin 7 vuotta, Taavi Miettinen 33 v 7 kk, Aimo Hannikainen, Lauri Aaltonen, Vieno Veikko Haikonen, Pentti Väätäinen 25 vuotta, Kyösti Ruostila, Juha Ruostila, Erkki Vauhkonen, Esko Lehtonen, Petri Tiusanen, Kauko Hirvensalo, Jouni Hakalisto, Matti Saarela, Juha Mikkonen ja Raija Kilpeläinen-Somero.
Ensimmäinen seurakuntasisar, Anja Tirkkonen, saatiin seurakuntaan vuoden 1957 alussa. Hänen jälkeensä ovat tehtävässä olleet Lea Taskinen, Valma Parviainen, Anneli Partanen ja kaikkein pisimpään Leena Lumme. Seurakuntien siirryttyä yhteistalouteen tuli Säyneisen työntekijäksi Marketta Mykkänen. Hänen lähdettyään kesällä 1990 seurakuntasisaren tehtäviä hoidettiin Juankoskelta väliaikaisin voimin. Vuonna 2001 tehtäviä hoiti Tuula Paul.
Lapsityötä on hoitanut Leila Asikainen. Nuorisotyössä on ollut väliaikaisia ja vakinaisia työntekijöitä, tai nuorisotyöntekijä on kokonaan puuttunut joko varojen tai työntekijöiden puutteesta. Vuonna 2001 nuoriso-ohjaajan virka on yhteinen Juankosken kanssa ja sitä hoitaa Lauri Pietikäinen. Yhteisiä työntekijöitä ovat myös taloudenhoitaja ja toimistotyöntekijät Juankoskella.
Suntiona seurakunnassamme ovat toimineet sivutoimisina Välilän Antti Kettunen, Pekka Parviainen, Armas Tirkkonen, Hannes Niskanen, Olli Kettunen ja huhtikuun 1954 alusta vuoteen 1990 Pentti Parviainen, 36 vuotta eläkkeelle siirtymiseensä asti.
Seurakunnan sivutoimisena emäntänä toimi vuosikymmeniä Anja Parviainen. Marraskuussa 1986 tuli seurakuntaan täystoimiseksi työntekijäksi kotitalousteknikko Kaarina Löfgren. Hänen työnimikkeensä on suntio ja lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu vastuu hautausmaiden hoidosta, jossa ovat vuonna 2001 työntekijöinä Aino Mustonen ja Pertti Leskinen.
Haudankaivajia on ollut vuosikymmenien aikana useita. Viimeksi työssä oli pitkään Aarne Oksman aina eläkkeelle jäämiseensä saakka 1990. Nykyisin haudankaivuu tehdään koneella urakoitsija Turusen toimesta.
[muokkaa] Lähteet
- Eino Toivanen: Säyneisen seurakunnan historiikki, puhe, 2001
