Spede Pasanen

Wikipedia

Pertti Olavi "Spede" Pasanen (10. huhtikuuta 1930, Kuopio – 7. syyskuuta 2001, Kirkkonummi) oli suosittu viihteentekijä, koomikko, elokuvantekijä, näyttelijä, lauluntekijä ja keksijä. Hänen Uuno Turhapuro -elokuvansa olivat erittäin suosittuja 1980-luvulla. Hänestä on käytetty ilmaisua "viihteen yleismies"^[1].

Sisällysluettelo 1 Lapsuus ja nuoruus 2 Elokuvanäyttelijä 3 Radiokoomikko 4 Itsenäinen elokuvantekijä 5 Elokuvat ja TV 6 Filmografia 6.1 Elokuvat joissa käsikirjoittajana, ohjaajana tai tuottajana 6.2 Elokuvat joissa ainoastaan näyttelijänä 6.3 TV-ohjelmia 7 Diskografia 7.1 Mukana kokoelmilla 8 Lähteet 9 Aiheesta muualla

[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus

Pertti Olavi Pasanen syntyi 1930 Kuopiossa Kusti ja Helmi Pasasen esikoisena. Hänen isänsä oli metsäteknikko ja toimi paperiyhtiö Ahlströmin piiripäällikkönä. Perhe oli kuopiolaisittain vauraampaa keskiluokkaa. Lempinimi "Spede" on peräisin jääkiekkokaukalossa saadusta Speedy-nimestä, ja on seurannut Spedeä jo nuorelta iältä^[2].

Pasasen keskeisimmät kiinnostuksen kohteet olivat jo koulupoikana viihde, urheilu, erilaiset pelit ja keksintöjen tekeminen. Hän oli Kuopion lyseon ohjelmallisten illanviettojen eli konventtien päätähti, pelasi innokkaasti jääkiekkoa ja harjoitti kotinsa kellarissa kemiallisia kokeita. Koulumenestys sen sijaan oli huonompaa. Keväällä 1948 hän sai todistukseensa viisi nelosta ja jäi luokalleen, vietettyään kevään pääasiassa rakentamalla omatekoista skootteria romukaupoista löydetyistä osista. Kun hän oli vielä ajautunut välirikkoon useiden opettajiensa kanssa, Pasaset päättivät lähettää hänet toiseen kouluun. Syksyllä 1950 Spede Pasanen siirtyi Iisalmen lyseoon, josta hän kirjoitti ylioppilaaksi olympiakeväänä 1952. Seuraavan vuoden hän vietti suorittamassa asepalvelustaan ja kotiutui reservin ilmatorjuntavänrikkinä. Vuoden aikana hän ehti myös esiintyä puolustusvoimain viihdytyskiertueella, joka kiersi varuskunnissa sotilaita viihdyttämässä.^[3]

Syksyllä 1953 Pasanen muutti Helsinkiin ja aloitti opinnot Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Opintojen sijasta hän kuitenkin keskittyi osakuntaelämään Savolaisessa osakunnassa, jossa hän toimi yleisenä seremoniamestarina ja juhlien järjestäjänä. Erityisesti Pasasen järjestämät fuksiaiset, uusien opiskelijoiden initiaatiojuhlat, saavuttivat mainetta ympäri yliopistoa ja muita osakuntia. Ylioppilasmaailmassa hän tapasi myös Jukka Virtasen ja Matti Kuuslan, joista kummastakin tuli myöhemmin tärkeitä yhteistyökumppaneita. Fennada-Filmin palveluksessa studioapulaisena työskennellyt Kuusla hankki Spedelle 1954 roolin statistina elokuvassa Laivan kannella. Hänen nähtiin siinä miehenä baarissa.

[muokkaa] Elokuvanäyttelijä

Spede Pasasesta tuli nopeasti Fennada-Filmin vakituinen avustaja. Pasasen serkku oli elokuvanäyttelijä Veijo Pasanen. Statistintehtävien jälkeen hän sai ensimmäisen merkittävän puheroolinsa Aarne Tarkaksen "Suomi-westernissä" Villi Pohjola (1955). 1950-luvun aikana Pasanen näytteli sivurooleja useissa komedioissa sekä Fennadan että Suomen Filmiteollisuuden puolella, kuten Tyttö lähtee kasarmiin (1956), Vääpelin kauhu (1957) ja Asessorin naishuolet (1958). Armand Lohikoski otti Pasasen pikkurooleihin kolmeen Pekka ja Pätkä -elokuvaansa: Pekka ja Pätkä ketjukolarissa (1957), Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (1957) ja Pekka ja Pätkä Suezilla (1958).

Vuonna 1958 Pasanen sai omalaatuisen roolin: hän esiintyi pääosassa Suomen Kansallisbaletin tulkinnassa Cervantesin Don Quijotesta. Rooliin ei oltu etsitty varsinaista balettitanssijaa vaan näyttelijää joka hallitsi pantomiimin ja fyysisen komiikan, ja Pasanen oli tehnyt koe-esiintymisessä vaikutuksen koreografi George Géhen ^[3]. Don Quijote -baletista tuli Kansallisoopperalle vuoden 1958 suurin yleisömenestys. Produktio vieraili samana vuonna myös Saksassa, mikä oli Pasasen ensimmäinen ulkomaanmatka.

Pasanen lopetti elokuvastatistin työt 1960-luvun alussa ryhtyessään luomaan itsenäistä koomikonuraa ensin radiossa ja sitten elokuvissa ja televisiossa. Mikko Niskasen elokuva Hopeaa rajan takaa (1963) oli merkkipaalu hänen urallaan: viimeinen rooli jonkun muun kuin hänen itsensä tuottamassa elokuvassa, ja samalla ensimmäinen ja viimeinen vakava päärooli.

[muokkaa] Radiokoomikko

1950-luvulla Pasanen kirjoitti näyttelemisensä ohessa myös muutamia radiosketsejä Yleisradiolle. Kun yhtiössä 1956 aukeni ajanvietetoimittajan paikka, hän lähetti Yleen työhakemuksen ja mapillisen kirjoittamiaan sketsejä ja hupailuja. Hakemus jäi kuitenkin tuloksettomaksi, sillä virkaan valittiin ajanvietetoimituksen sihteeri ja kokenut viihteenkirjoittaja Aune Ala-Tuuhonen. 1959 yhtiössä vapautui jälleen ajanvietetoimittajan virka, kun suosittu Niilo Tarvajärvi siirtyi television puolelle. Pasanen lähetti uuden hakemuksen, joka oli lähes täysin identtinen edellisen kanssa, ja liitti siihen huomautuksen "mappini on jo siellä" ^[3]. Tällä kertaa hän sai paikan.

Pasanen toi radioon mukanaan lyseon konventeissa ja osakuntajuhlissa luomansa tyylin, sekopäisen crazykomedian. Hän piti esikuvinaan amerikkalaisia elokuvakoomikkoja, kuten Bob Hopea, Jerry Lewisiä ja Danny Kayetä, ja halusi tuoda radioon nopean ja terävän amerikkalaisen komediatyylin. Hän oli myös kotonaan elävän yleisön edessä ja juonsi sulavasti suoria lähetyksiä, joita useimmat viihdetoimittajat kammoksuivat. Pasanen aloitti radiouransa juontamalla Tarvajärven entistä ohjelmaa, sunnuntaiaamujen viihdemakasiinia Aamutuimaan, ja ajanvieteosaston päällikön Antero Alpolan mukaan ohjelma muuttui nopeasti "Speden persoonalliseksi, lähes ilman apujoukkoja toteuttamaksi pölvästelyshowksi" ^[3]. 1960 lauantai-illan parhaalla ohjelmapaikalla aloitti Pasasen Ruljanssiriihi -viihdeohjelma, jonka jatkoksi syntyi myöhemmin Hupiklubi. Nämä olivat tunnin mittaisia, suorina lähetyksinä toteutettuja viihdeiltamia joissa yhdisteltiin sketsejä ja musiikkiesityksiä.

Ruljanssiriihessä syntyi myös papukaija G. Pula-ahon hahmo. Pasanen halusi itselleen ohjelmaan vakituisen vastaparin ja kehitti kovanaamaisen papukaijan, joka laukoi totuuksia stadin slangilla. Pula-ahon puhetyylin hän lainasi Ota tai jätä -visailun juontajalta Tauno Rautiaiselta, jonka puhetyyli oli terävää ja slangivoittoista, ja ääninäyttelijäksi hän valitsi Leo Jokelan, joka loi Pula-ahon äänen puhumalla hampaat yhdessä. Speden ja Pula-ahon yhteisistä sketseistä, joissa terävä papukaija pani estoitta halvalla tyhmää juontajaa, tuli yleisön suosikkeja.

[muokkaa] Itsenäinen elokuvantekijä

Spede Pasanen ja Jaakko Pakkasvirta tapasivat toisensa Mikko Niskasen Hopeaa rajan takaa -elokuvan kuvauksissa 1963. Pakkasvirta ja Risto Jarva, kaksi nuorta elokuvantekijää, olivat Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan omistaman tuotantoyhtiö Filminorin johtohahmot. Heidän yhteinen esikoiselokuvansa Yö vai päivä (1962) oli tehnyt raskaat tappiot ja vienyt yhtiön konkurssin partaalle. Kun Jarva ja Pakkasvirta tutustuivat radiokoomikkona mainetta niittäneeseen Spedeen, he solmivat tämän kanssa sopimuksen komediaelokuvan tekemisestä, toivoen näin pelastavansa yhtiönsä talouden. Sopimuksen mukaan Filminor huolehtisi elokuvan teknisestä puolesta, Spede hankkisi rahoituksen ja näyttelisi pääosan. ^[3]

Yhteistyön tuloksena oli komedia X-Paroni (1964), jota pidetään ensimmäisenä "Spede-elokuvana". Hyvän menestyksen rohkaisemana Pasanen perusti Filmituotanto Spede Pasanen -nimisen yhtiön ja ryhtyi suunnittelemaan itsenäisesti seuraavaa elokuvaa. Yhteistyökumppaneikseen hän otti vanhan ystävänsä Jukka Virtasen sekä Mainostelevision nuoren ohjaajan Ere Kokkosen. Kolmikon Pasanen-Virtanen-Kokkonen kynästä syntyi nopeaan tahtiin joukko menestyksekkäitä komedioita: liikemieshupailu Millipilleri (1966), parodinen itsenäisen Suomen 50-vuotisjuhlaelokuva Pähkähullu Suomi (1967), Robin Hood -legendan suomalaisversio Noin 7 veljestä (1968) sekä tv-maailmaa satirisoiva Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (1969).

Näiden elokuvien myötä Pasanen vakiinnutti lopullisesti asemansa maan suosituimpana koomikkona. Jukka Virtanen jätti yhteistyön "Näköradiomiehen" jälkeen, mutta Ere Kokkosesta tuli tärkein yhteistyökumppani koko Pasasen elokuvauran ajaksi. Samalla Pasanen löysi kaksi miestä, joista tuli hänen luottonäyttelijänsä sekä televisiossa että elokuvissa: Simo Salmisen, joka esiintyi jo X-paronissa, sekä Vesa-Matti Loirin, jonka ensiesiintyminen tapahtui Noin 7 veljeksessä.

[muokkaa] Elokuvat ja TV

Pitkään Spede tunnettiin televisiohahmona lähinnä sketsisarjoistaan, joita olivat Spedevisio (1965-1967) ja Spede Show (1971-1976, 1982-1987). Vesku Show jatkoi Spede Show'n perintöä vielä vuosina 1988-1991 ilman Spedeä.

Vuonna 1987 Spede lopetti omissa sketsiohjelmissaan esiintymisen ja aloitti seuraavana vuonna oman peliohjelmansa juontamisen. Ohjelma tunnettiin alun perin nimellä Spede's Special, mutta muutamien vuosien ja eri nimien jälkeen ohjelman nimeksi vakiintui Speden Spelit, jota pelattiin myös Veikkauksen pelinä. Ohjelmaa näytettiin eri juontajalla vielä Speden kuolemankin jälkeen vuonna 2002. Ohjelman alettua Spede sai aluksi jonkin verran kritiikkiä lehdistössä tahoilta, jotka eivät pitäneet peliohjelmaa mielekkäänä viihteenä, mutta erilaiset pelit olivat olleet aina Speden kiinnostuksen kohteena, eikä Spede välittänyt arvostelijoista.

Ehkä tunnetuin Speden tuottama TV-ohjelma oli Riitta Väisäsen juontama sana-arvausleikki Kymppitonni (1985-2005). Kymppitonnin lisäksi Lisäksi Spede tuotti draamasarjat Blondi tuli taloon (1994), Ihmeidentekijät (1996-1998) ja Parhaat vuodet (2000-2002) sekä suositun viihdeohjelman, Pulttiboisin (1989-1991).

Speden ensimmäinen oma elokuva oli X-Paroni vuonna 1964. Tunnetuin Spede oli suureksi osaksi tuottamistaan ja käsikirjoittamistaan Uuno Turhapuro -elokuvista, nimiosassaan näyttelijä Vesa-Matti Loiri. Spede itse esitti elokuvissa autonkorjaaja Härski Hartikaista. Lähes 20 Turhapuro-elokuvasta useimmat ohjasi ja myös käsikirjoitti Ere Kokkonen. Turhapuro-elokuvien vakionäyttelijöihin kuului myös Simo Salminen, joka näytteli Uunon ja Hartikaisen kaveria, Sörsselssöniä. Salminen ja Loiri olivat paitsi 1960-luvulta asti Pasasen elokuvissa näytelleitä työtovereita, myös Speden läheisiä ystäviä. Muita Spede-elokuvien vakionäytteljöitä olivat mm. Juhani Kumpulainen, Olavi Ahonen ja Leo Jokela.

Spedellä on nimissään ainakin 49 patenttia. Tunnetuimpia niistä lienevät mäkihyppylinko ja suksivene. Speden keksintöjä käytettiin usein hänen elokuvissaan.

Spede kuoli sydämenpysähdykseen kirkkonummelaisella golfkentällä 71-vuotiaana.

Spede käsikirjoitti kaikki elokuvansa Muonion kunnassa sijaitsevassa Mesobotamiassa. Mökillä ollessaan Spede sai rauhan ja inspiraation Uuno Turhapurho -elokuviin. Muoniossa sijaitsevassa mökissään hän kirjoitti 13 Uuno-elokuvaa. Spede ei katsonut muiden elokuvia eikä lukenut kirjoja. Hän keksi kaiken itse.^lähde?

[muokkaa] Filmografia

[muokkaa] Elokuvat joissa käsikirjoittajana, ohjaajana tai tuottajana

• X-Paroni (1964) - käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja, näyttelijä
• Millipilleri (1966) - käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja, näyttelijä
• Pähkähullu Suomi (1967) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Noin 7 veljestä (1968) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (1969) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Leikkikalugangsteri (1969) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Pohjan tähteet (1969) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Speedy Gonzales - Noin 7 veljeksen poika (1970) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Jussi Pussi (1970) - tuottaja
• Kahdeksas veljes (1971) - käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja, näyttelijä
• Hirttämättömät (1971) - käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja, näyttelijä
• Saatanan radikaalit (1971) - tuottaja
• Uuno Turhapuro (1973) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Viu-hah hah-taja (1974) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Professori Uuno D.G. Turhapuro (1975) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Lottovoittaja UKK Turhapuro (1976) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Häpy Endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon (1977) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Rautakauppias Uuno Turhapuro - presidentin vävy (1978) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit (1979) - käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja, näyttelijä
• Tup-akka-lakko (1980) - käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja, näyttelijä
• Uuno Turhapuron aviokriisi (1981) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Pölhölä (1981) - käsikirjoittaja, tuottaja
• Uuno Turhapuro menettää muistinsa (1982) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (1983) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Lentävät luupäät (1984) - käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja, näyttelijä
• Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Hei kliffaa hei (1985) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Uuno Epsanjassa (1985) - tuottaja, näyttelijä
• Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986) - tuottaja, näyttelijä
• Liian iso keikka (1986) - tuottaja
• Pikkupojat (1986) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Uuno Turhapuro - kaksoisagentti (1987) - käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja, näyttelijä
• Fakta homma (1987) - tuottaja
• Tupla-Uuno (1988) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• ”Onks’ Viljoo näkyny?” (1988) - tuottaja
• Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla (1990) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Rampe ja Naukkis - Kaikkien aikojen superpari (1990) - tuottaja
• Uuno Turhapuro - herra Helsingin herra (1991) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Uuno Turhapuro - Suomen tasavallan herra presidentti (1992) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Uuno Turhapuron poika (1993) - käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja, näyttelijä
• Romanovin kivet (1993) - tuottaja
• Uuno Turhapuron veli (1994) - käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä
• Pekko ja poika (1994) - tuottaja
• Johtaja Uuno Turhapuro - pisnismies (1998) - tuottaja, näyttelijä
• Naisen logiikka (1999) - käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja, näyttelijä

Vuonna 2004 Spede Pasasen muistoksi tehtiin elokuva Uuno Turhapuro - This Is My Life.

[muokkaa] Elokuvat joissa ainoastaan näyttelijänä

• Laivan kannella (1954)
• Sankarialokas (1955)
• Säkkijärven polkka (1955)
• Villi Pohjola (1955)
• Tyttö tuli taloon (1956)
• Tyttö lähtee kasarmiin (1956)
• Rintamalotta (1956)
• Anu ja Mikko (1956)
• Pekka ja Pätkä ketjukolarissa (1957)
• Vääpelin kauhu (1957)
• Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (1957)
• Asessorin naishuolet (1957)
• Pekka ja Pätkä Suezilla (1958)
• Ei ruumiita makuuhuoneeseen (1959)
• Mullin mallin (1961)
• Taape tähtenä (1962)
• Hopeaa rajan takaa (1963)

[muokkaa] TV-ohjelmia

• Spede Show (1964, 1971-1976, 1982 ja 1984-1987)
• Speden saluuna (1965)
• Spedevisio (1965-1967)
• 50 pientä minuuttia (1967-1971)
• Robin Hood ja hänen iloiset vekkulinsa Sherwoodin pusikoissa (1974)
• Kymppitonni (1985-2005)
• Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1986) (TV-sarjaversio elokuvasta. Esitetty uusintana 1996, 2001, 2003)
• Vesku Show (1988-1991)
• Spede Special (1988-1990)
• Pulttibois (1989-1991)
• Spedestroikka (1990)
• Junnutonni (1991)
• Speden sallitut leikit (1990-1992)
• Speden tee-se-itse TV (1991-1992) (Kotivideokatkelmia esitellyt ohjelma, jota Speden jälkeen juonsivat Arja Koriseva ja Lasse Norres.)
• Hynttyyt yhteen (1991-1995)
• Speden spelit (1992-2002)
• Tsa Tsa Tsaa (1993-1994)
• Blondi tuli taloon (1994-1995)
• Uuno Turhapuro (1996)
• Ihmeidentekijät (1996-1998)
• Valkoinen veli (1998)
• Parhaat vuodet (2000-2002)
• Koomikon kuva (2002) (2-osainen henkilökuva Spedestä. Sisältää runsaasti haastatteluja ja Speden sketsejä)
• Kuumia aaltoja (2003)
• Speden parhaat (2003) (Kokoelmasarja Speden sketseistä)

[muokkaa] Diskografia

• Papukaija G. Pula-aho (1962)
• Spede & G. Pula-Aho (1964)
• G. Pula-Aho & Spede (1965)
• Huvittava levy, suorastaan naurettava (1965)
• Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (1969)
• G. Pula-Aho Pariisissa (1970)
• Pure nenääs! - Kaikki sketsit ja seikkailut 1960-1964 (2001)
• Naisen logiikka (2002)

[muokkaa] Mukana kokoelmilla

• Hurja joukko (1989)
• 20 suosikkia - Huumorimiehiä (1998)
• Hurja joukko (2002) (CD-versio, sisältö muuttunut hieman vuoden 1989 julkaisusta.)

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Anssi Mäkinen, Leena Jaakola, Veikko Kallio (1997): Kansallisgalleria 5: Moderni Suomi. Weilin + Göös. ISBN 951-35-6029-5.
2. ↑ Sakari Toiviainen, Spede Pasanen in memoriam, Suomen Elokuva-arkisto. Luettu 25. syyskuuta 2006.
3. ↑ ^{3,0 3,1 3,2 3,3 3,4} Tommi Aitio (2002): Spede. Tammi. ISBN 951-31-2531-9.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Pertti Pasanen (1930–2001) Lyhyt englanninkielinen elämäkerta.
• Dvdkotelo.com Tietoa Speden elokuvien dvd-julkaisuista.
• In memoriam Spede Pertti Olavi Pasasesta yleisesti – tietoa niin elokuvista kuin muistakin saavutuksista.
• Pan Vision Oy Spede Show'n DVD-julkaisija.
• YLE – Elävä arkisto Spedeä ja Jörn Donneria haastatellaan kotimaisen elokuvan julkisesta tuesta ja Spede uhkaa polttaa kolme ensimmäistä elokuvaansa.