Suomen Naisten Demokraattinen Liitto
Wikipedia
Suomen Naisten Demokraattinen Liitto (SNDL, 1944–1990) oli Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) naisjärjestö ja yhteisöjäsen, jonka jäsenistöstä enemmistön muodostivat Suomen kommunistisen puolueen (SKP) kannattajat.
SNDL perustettiin 3. joulukuuta 1944 Helsingissä Kirjan talolla SKDL:ää lähellä olleiden naisten maanlaajuiseksi yhteistyöjärjestöksi pääasiassa kommunistien aloitteesta. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Anna Nevalainen ja sihteeriksi Saara Tuominen. Liittoa perustettaessa sillä ei ollut toimivia osastoja kuin Helsingissä, mutta niitä perustettiin pian ympäri maata ja vuoden päästä SNDL:ään kuului noin sata perusjärjestöä. SNDL:n organisaatio oli alkuvaiheessa kiinteässä yhteydessä SKDL:n piirijärjestöihin, kunnes liitolle luotiin omat piirit. SNDL oli vahvasti mukana Suomen Demokratian Pioneerien Liiton (SDPL) toiminnan käynnistämisessä loppuvuodesta 1945.[1]
SNDL pyrki 1960-luvulla pysymään erossa kommunistien keskinäisistä riidoista, mutta tämä osoittautui pidemmän päälle mahdottomaksi ja 1970-luvun alussa asetelmat selkiintyivät. Vuoden 1971 liittokokouksessa SKDL:n ja SKP:n enemmistöä kannattaneita oli edustajista 65% ja asetelmat pysyivät 1970-luvun suurin piirtein samoina. Vähemmistöön jääneet saivat kannatusta varsinkin Lahden, Uudenmaan, Helsingin, Etelä-Saimaan ja Joensuun piirijärjestöistä, joissa SKP:n opposition kannattajat olivat enemmistöinä. SNDL joutui järjestötaistelun kohteeksi siinä missä muutkin kansandemokraattiset joukkojärjestöt ja sen hallinnasta kilpailtiin ankarasti.[2]
SNDL:n keskustelujen painopiste siirtyi 1970-luvulla selkeästi työläisnaisiin, mikä näkyi muun muassa valtakunnallisissa työläisnaiskonferensseissa, joista ensimmäinen järjestettiin Lahdessa maaliskuussa 1974. Tätä seurasivat konferenssit Helsingissä (1976) ja Seinäjoella (1979), "tapaaminen" Helsingissä (1982) ja "Työläisnaisten 4. foorumi" (1986) Helsingissä. 1988 järjestettiin "Naisfoorumi"-niminen tapahtuma.[3]
SNDL hajosi vuonna 1986, kun SKP:n erotetun opposition kannattajien hallussa olleet, ja Demokraattiseen vaihtoehtoon liittyneet, piirijärjestöt erotettiin 22. marraskuuta. Oppositio perusti tämän jälkeen Naisten demokraattisen toimintakeskuksen ja SNDL muodosti erotetuille alueille uudet organisaatiot. Vuonna 1990 SNDL oli yhtenä osapuolena perustamassa Vasemmistoliittoa ja järjestön itsenäinen toiminta lakkautettiin.[4]
SNDL:n jäsenmäärä vaihteli 10 000 ja 20 000 välillä. SNDL:n toiminnassa oli mukana satoja perusjärjestöjä, joita ohjasi parisenkymmentä piirijärjestöä.[5] SNDL kuului Naisten kansainväliseen demokraattiseen liittoon, jonka puheenjohtajana toimi vuodet 1969–1974 SNDL:n Hertta Kuusinen. Mirjam Tuominen puolestaan toimi NKDL:n pääsihteerinä 1977–1990.[6]
SNDL:n äänenkannattaja oli Uusi Nainen (ISSN 0500-8476), joka on jatkanut ilmestymistään SNDL:n lakkauttamisen jälkeen. 1970-luvulla "kommareiden kotiliedeksi" kutsutun lehden levikki oli parhaimmillaan 80 000.[7] 1980-luvulla Uusi Nainen koki takaiskuja ja jopa sen lakkauttamisesta keskusteltiin, kun lehden julkaiseminen kävi liiton taloudelle raskaaksi.[8]
[muokkaa] Puheenjohtajat
| Anna Nevalainen | 1944– |
| Helvi Niskanen | |
| Inger Hirvelä | 1980–1986 |
[muokkaa] Tutkimus
- Elina Katainen: Akkain aherrusta aatteen hyväksi. Suomen naisten demokraattinen liitto 1944–1990 (KSL 1994)
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Erkki Salomaa: Tavoitteena kansanvalta (Kansankulttuuri 1964), s.59–60.
- ↑ Katainen 1994, s. 365–371
- ↑ Katainen 1994, s. 372–374.
- ↑ Katainen 1994, s. 381–383.
- ↑ SNDL (Kansan Arkisto) linkki
- ↑ Naisten Kansainvälinen Demokraattinen Liitto 60 vuotta: Juhlatapaaminen Pariisissa (Demokraattinen naisverkosto) linkki
- ↑ Sanna Sommers: Ei vain kauniille ja nuorille (Ylioppilaslehti 2002) linkki
- ↑ Katainen 1994, 369.
