Hertta Kuusinen
Wikipedia
Hertta Elina Kuusinen (1940-luvun lopulla Kuusinen-Leino) (14. helmikuuta 1904, Luhanka – 18. maaliskuuta 1974, Moskova) on Suomen historian merkittävin naissosialistipoliitikko. Hertta Kuusinen toimi kansanedustajana vuosina 1945–1971 Suomen kansan demokraattisen liiton eduskuntaryhmässä, vuonna 1948 salkuttomana ministerinä ja samana vuonna ministerinä valtioneuvoston kansliassa. Kuusinen oli presidentin valitsijamies vuosina 1950, 1956, 1962 ja 1968.
Sisällysluettelo[piilota] |
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus
Hertta Kuusisen isä oli poliitikko Otto Wille Kuusinen. Äiti Saima (os. Dahlström) oli rikkaan talollisen tytär. Sisällissodan 1918 jälkeen O. W. Kuusinen lähti maanpakoon Neuvosto-Venäjälle, jossa hän oli mukana perustamassa Suomen Kommunistista Puoluetta. Saima Kuusinen lapsineen, mukana 14-vuotias Hertta, muutti sukulaisten luo Jyväskylään.
Vuonna 1922 17-vuotias Hertta Kuusinen muutti veljensä ja sisarensa kanssa isänsä luokse Moskovaan. Hän avioitui seuraavana vuonna itseään kymmenen vuotta vanhemman SKP:n aktiivin Tuure Lehénin kanssa, ja elokuussa 1924 heille syntyi poika Jura. Moskovassa Hertta Kuusinen kävi kirjastoalan kursseja ja opiskeli Lenin-koulussa. 1930-luvun alussa hän liittyi Moskovasta johdettuun maanalaiseen Suomen Kommunistiseen Puolueeseen. Hertta Kuusinen matkusteli Saksassa tekemässä fasismin vastaista työtä 1932–1933 ja oli todistamassa Hitlerin nousua valtaan 1933. Vuosina 1933–1934 hän työskenteli Moskovassa kansainvälisen Lenin-koulun opettajana. Avioliitto Lehénin kanssa purkautui samoihin aikoihin.
[muokkaa] Paluu Suomeen
Palattuaan 1934 Suomeen Hertta Kuusinen vangittiin viideksi vuodeksi poliittisen aatteensa vuoksi. Vuonna 1939 hän vapautui ja meni myöhemmin naimisiin samaan aikaan vangittuna olleen kommunisti Yrjö Leinon kanssa. Pariskunta piileskeli onnistuneesti talvisodan aikana, mutta jatkosodan alettua 1941 Hertta Kuusinen suljettiin turvasäilöön josta hän vapautui, kun välirauha solmittiin 1944. Vasta vapauduttuaan hän sai kuulla 18-vuotiaan poikansa kuolleen kulkutautiin Neuvostoliitossa sodan aikana.
Kun kommunistien toiminta toisen maailmansodan jälkeen sallittiin, Hertta Kuusisesta tuli liikkeensä ja aatteensa näkyvimpiä toimijoita. Vuosina 1944–1946 hän toimi Vapaa Sana -lehden poliittisena toimittajana. Ensimmäisissä sodanjälkeisissä vaaleissa 1945 Hertta Kuusinen valittiin SKDL:n kansanedustajaksi ja hän toimi sen eduskuntaryhmän puheenjohtajana vuoteen 1966. Vuonna 1948 hänestä tuli salkuton ministeri Mauno Pekkalan lyhytikäiseen hallitukseen, hän oli kaikkien aikojen toinen suomalainen naisministeri Miina Sillanpään jälkeen. Tšekkoslovakian kommunistien vallankaappauksen jälkeen 1948 Kuusinen piti kuuluisan puheensa, jossa hän ylisti tuota vallankumousta ja josta jäi elämään lentävä lause "Tšekkoslovakian tie on meidän tiemme".
Kuusisen ja Yrjö Leinon avioliitto kariutui vuonna 1947, myöhemmin hän aloitti kohutun suhteen kirjailija Olavi Paavolaisen kanssa.
[muokkaa] Viimeiset vuodet
Vuonna 1952–1957 Kuusinen toimi SKDL:n pääsihteerinä ja 1958 hänet nimitettiin varapuheenjohtajaksi. Kun SKP jakautui 1969 kahteen osaan, Kuusinen jatkoi enemmistön riveissä. Hertta Kuusinen luopui politiikasta ja kansanedustajuudesta 1972, jolloin hänet nimitettiin SKP:n kunniapuheenjohtajaksi.
Hertta Kuusinen kuoli Moskovassa 18. maaliskuuta 1974. Hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle. Hautaa on turha etsiä, sillä tuhka sirotettiin hänen tahdostaan uurnalehdon nurmikkoon.