Svenska Privatskolan i Uleåborg
Wikipedia
Svenska Privatskolan i Uleåborg on yksityinen 12-luokkainen ruotsinkielinen koulu Oulun kaupungissa Vanhatullin kaupunginosassa. Lukiossa oli 14 aloituspaikkaa syksyllä 2005. Lukio on yleislukio, jolla on kuitenkin yhteistyötä Oulun seudun urheiluakatemian kanssa ->. Peruskoulussa ja lukiossa on yhteensä noin 160 oppilasta ja 20 opettajaa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historiaa
Koulun perusti Marie Junnelius alun perin yksityisenä 2-luokkaisena tyttökouluna 1850-luvun puolivälissä, mutta taloudellisten syiden takia valtio otti koulun haltuun vuonna 1859. Koulun nimeksi tuli Svenska fruntimmersskolan i Uleåborg. Kun Oulun ruotsinkielisen poikalyseon oppilasmäärä laski yhdistettiin koulut vuonna 1904 Realläroverket för gossar och flickor i Uleåborg nimiseksi kouluksi. Kouluun perustettiin vuonna 1907 kolme yliopistoon johtavaa yksityistä jatkoluokkaa. Vuosina 1914-1933 koulu toimi keskikouluna nimellä Svenska mellanskolan i Uleåborg. Eduskunta päätti, että keskikoulun valtionapu loppuisi vuonna 1933. Samana vuonna 1. syyskuuta Svenska Privatskolan i Uleåborg, yksityinen yliopistoon johtava oppikoulu perustettiin. Jatkosodan pommituksissa 21. helmikuuta 1944 tuhoutui Privatskolanin koulutalo. Uuden koulutalon suunnitteli arkkitehti Gustav Strandberg ja opetus pääsi alkuun uusissa tiloissa syyslukukaudella 1946. Myöhemmin samalle tontille Torikadun ja Sepäkadun kulmassa on rakennettu lisärakennuksia vuosina 1951 ja 1998. Vuonna 1974 Oulun ruotsalainen kansakoulu ja oppikoulu yhdistettiin ja nimeksi otettiin Svenska Privatskolan i Uleåborg
[muokkaa] Koulun johtajat ja rehtorit
- 1859-1885 Marie Junnelius
- 1885-1909 Nanna Fogelhoml
- 1909-1933 Vilhelm Frigren
- 1933-1934 Carl Reinhold Ramsdahl
- 1934-1938 Weijo Olander
- 1938-1939 Sven Nordberg
- 1939-1944 Väinö Hannelius
- 1944-1945 Sven Nyberg
- 1945-1949 Wäinö W. Hannelius
- 1949-1950 ja 1953 - 1972 Greta Wetterstrand
- 1950-1953 Erik Hedman
- 1972-1975 Börje Vähämäki
- 1975-1982 Pehr E. Furu
- 1982-1985 Laina Lahti
- 1985- Claes-Håkan Wiklund
- ???? Ann-Britt Nieminen
[muokkaa] Kuuluisia oppilaita
- Amélie Lundahl taidemaalari
- Åke Mattas taidemaalari
[muokkaa] Lähteet
- Suomen yksityisten oppikoulujen digitaalinen matrikkeli
- Koulun viralliset sivut
- Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia IV (Kirjapaino Oy Kaleva, 1976, Oulu) ISBN 951-9327-00-2 s. 512-514
- Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia V (Kirjapaino Oy Kaleva, 1982, Oulu) ISBN 951-9234-02-0 s.366-377
- Turo Manninen: Oulun Kaupungin historia VI (Gummerus Oy, Jyväskylä, 1995) ISBN 951-9234-48-9 s. 244 ja s. 253-254