Tekijänoikeus

Wikipedia

Tekijänoikeuden merkki ©

Tekijänoikeus syntyy aina luotuun kirjalliseen tai taiteelliseen teokseen tekijöille. Teoksia voivat olla esimerkiksi kirjalliset tuotokset, elokuvat, äänitteet, taidemaalaukset ja sävelteokset. Kirjallisia teoksia ovat myös mm. tietokoneohjelmat, kartat ja graafisesti muotoillut teokset.

Tekijänoikeus ei suojaa ideoita eikä ajatuksia, vaan teoksen ilmiasua eli toteutustapaa. Tekijänoikeus tuottaa tietyin rajoituksin, yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus- tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen. Tekijänoikeus ja sen takaamat oikeudet ovat nykyisin useimmissa teollisuusmaissa samanlaisia ja ovat pääosin (poikkeuksena esimerkiksi lähioikeudet) voimassa vähintään 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä.

Tekijänoikeus syntyi 1400-luvulla kirjapainon keksimisen aikoihin privilegioina eli erioikeuksina. Merkitystä se alkoi saada sanomalehdistön ja kirjateollisuuden laajentuessa 1800-luvulla, ja kansainvälinen Bernin sopimus 1886 oli käännekohta. Yhdysvallat kuitenkin pysytteli kansainvälisen sopimusjärjestelmän ulkopuolella 1950-luvulle asti. Venäjä ei kuulunut Bernin sopimukseen, joten Suomikin liittyi siihen vasta 1928 ^[1] ^[2]. Nykyisin keskeisiä kansainvälisesti velvoittavia sopimuksia ovat esimerkiksi EU-direktiivit^[3] ja WTO:n TRIPS-sopimus (Agreement on Trade-Related Aspects of Intellectual Property Rights). Tekijänoikeutta määrittelevät sopimukset ovat toisiaan tukevia, jolloin edellisten jättämiä epäselvyyksiä uudet sopimukset tarkentavat.

Suomessa voimassa oleva tekijänoikeuslaki on nimeltään Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404^[4] ja sen viimeisin uudistus astui voimaan vuoden 2006 alussa.

[muokkaa] Tekijänoikeus Suomessa

Katso: Tekijänoikeus Suomessa

[muokkaa] Tekijänoikeuden rajoituksia

Useat rajoitukset kaventavat tekijän yksinoikeuden aluetta yleisen edun vuoksi. Rajoituksista on säädöksiä tekijänoikeuslain 2. luvussa. Lisäksi lait ja viranomaisten päätökset on jätetty tekijänoikeuden ulkopuolelle.

Julkistettua teosta saa siteerata hyvää tapaa noudattaen ja tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Julkistetusta teoksesta saa valmistaa muutaman kopion yksityistä käyttöä varten. Oikeus yksityiseen kopiointiin ei kuitenkaan koske tietokoneohjelmia. Monien ryhmien ja tarkoitusperien vuoksi on yksityiskohtaisia rajoitussäännöksiä kuten näkövammaisten käyttö sekä julkisten kirjastojen ja arkistojen oikeudet.

Käytännössä tärkeä sääntö koskee niin sanottua konsumoitumista eli tekijänoikeuden sammumista. Kun teoskappale on saatettu yleisön saataviin eli esimerkiksi kirja tai äänite kauppaan, näitä kappaleita saa edelleen levittää. Teoskappale muuttuu siis normaaliksi kauppatavaraksi.

Tätä sääntöä on kuvailtu oikeustieteessä sanomalla, että teoksen "käyttäminen" ei ole kiellettyä, vaan päinvastoin kiellettyä on käyttää teosta lain kieltämällä tavalla, kuten kopioimalla ja tallentamalla. Tämä on tärkeä ero. Liikkeenjohtajaa, joka luovutti yhtiössä kehitetyn tietokoneohjelman lähdekoodin kilpailijalle, ei tuomittu tekijänoikeusrikoksesta, koska teko ei ollut teoksen levittämistä.

Tekijänoikeuden rajoituksia kutsutaan Yhdysvalloissa nimellä ”fair use”. Tekijänoikeuden rajoituksissa on vähäisiä eroja eri valtioissa, mutta Euroopan Yhteisössä asiasta annetut direktiivit yhdenmukaistavat nämä rajoitukset. Euroopan ja Yhdysvaltojen ja kolmanneksi Japanin lakien erot eivät ole niin suuria kuin joskus luullaan.

[muokkaa] Perusteluja ja kritiikkiä

Vanhimpana omistusoikeuksia filosofisesti perustelevana teoriana pidetään luonnonoikeusteoriaa, jonka mukaan luonto ja maa ovat yhteistä, mutta tekemällä työtä (muokkaamalla maata, poimimalla omenoita puusta) voi tehdä julkisesta yksityistä ja saada työnsä tuloksiin omistusoikeuden.

Tätä usein vastustetaan sanomalla, että lopputuloksessa on kuitenkin osa julkista eikä se olisi syntynyt ilman yhteisen omaisuuden käyttöä. Tekijänoikeuksien tapauksessa tällaista ongelmaa ei ole, koska itse tekijänoikeuden alainenhan ei ole esim. kirja, vaan teksti kirjan sivuilla. Täten tekijänoikeuden alainen teos olisi malliesimerkki työstä, johon ei ole sekoitettu edes yhteistä luontoa.

Toisaalta tekijät eivät elä tyhjiössä, vaan teokset pohjautuvat aina edellisiin teoksiin tekijän ottaessa vaikutteita olemassa olevista teoksista. Tämä näkyy hyvin lukuisissa Disney-elokuvissa, joissa klassisista, yhteisomistuksessa olevista kirjamuotoisista teoksista on tehty elokuvaversioita.

Tekijänoikeutta voidaan myös perustella sen hyödyllisyydellä yhteiskunnalle (ns. utilitaristinen perustelu); teoskappaleiden kopiointimonopoli kannustaa tekijöitä tekemään teoksia rajoitettua yksinoikeutta vastaan. Näin tekijöiden kannattaa julkistaa teoksensa muidenkin käytettäväksi (tekijänoikeuden määräämillä ehdoilla) ja yhteiskunta kokonaisuutena hyötyy. Tekijänoikeutta ei kuitenkaan nähdä ikuisena, joten sen voimassaoloa on rajattu ajallisesti. Tekijänoikeuden lakatessa teoksesta tulee julkista omaisuutta ja yhteiskunta saa korvauksen antamastaan monopolista. Tämän perustelun pätevyys riippuu kuitenkin tekijänoikeuden kestosta. Nykyisessä Suomen mallissa kesto on varsin pitkä, tekijän kuolemaan saakka ja siitä laskettuna seuraavat 70 vuotta. Mikäli teoksella on useita tekijöitä, niin vuosia ruvetaan laskemaan viimeisen tekijän kuoleman jälkeen.

Jotkut puolestaan väittävät, ettei tekijänoikeuden tarvitse olla erillinen laillinen erivapaus, vaan asia voidaan hoitaa sopimuspohjaisesti. Jokainen kirjan ostaja sitoutuu vaikkapa kirjan takakannessa mainittuun sopimukseen, jonka mukaisesti ei voi kopioida teosta eteenpäin.

Tässä muodostuu ongelmaksi, että luvattoman kopion ostajaa tällainen sopimus ei sido, ja jos alkuperäinen kopioija tekee vain yhden kopion ja luvattoman kopion ostaja vasta hoitaa massakopioinnin, voidaan rangaista vain yhden kopion tekijää, eikä tämä varmasti estä teoksen leviämistä laajemmalle. Siten sopimuspohjainen järjestelmä ei olisi toimiva. Mallia on kritisoitu myös siitä, että joku saattaisi vain löytää kirjan kadulta, eikä sopimus silloin sitoisi häntä.

Tekijänoikeus ei koske teoksia joiden suoja-aika on jo mennyt umpeen. Englanniksi näiden sanotaan olevan ns. "public domain" -teoksia. Näiden teosten käyttö on vapaata ja länsimaisen tekijänoikeusjärjestelmän ideana on, että lopulta kaikki teokset päätyvät tähän katergoriaan.

Nykyisellään näin ei aina kuitenkaan tunnu tapahtuvan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tekijänoikeuden suoja-aikaa on jatkettu yhteensä yli toistuvasti, jotta teokset ovat edelleen tekijänoikeuden alaisia ja siten paremmin taloudellisesti hyödynnettävissä. Vaikuttaakin siltä, että kun tarpeeksi vahvat taloudelliset tekijät lobbaavat suojan puolesta, niin "yhteinen hyvä" saa väistyä.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Kirjallisuutta

[muokkaa] Suomeksi

Haarman, Pirkko-Liisa: Tekijänoikeus ja lähioikeudet. 2005. ISBN 952-14-1042-9
Harenko — Niiranen — Tarkela: Tekijänoikeus. Kommentaari ja käsikirja. WSOY pro, Helsinki.
Kemppinen, Jukka: Digitaaliongelma. Kirjoitus ajasta ja oikeudesta. Lappeenranta 2006 (506 s.) (Myös verkkoversio)
Leppimäki, Laura: Tekijänoikeuden oikeuttaminen. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä 2006. ISBN 951-39-2448-3
Nordberg, Kai - Vuorenmaa, Tuomo-Juhani: Valokuvaajan uusi tekijänoikeusopas 2006. Finnfoto & Musta Taide, Helsinki. 2006. ISBN 951-97527-8-1

[muokkaa] Ruotsiksi

Koktvedgaard, Mogens: Lärobok i immaterialrätt : upphovsrätt, patenträtt, mönsterrätt, känneteckensrätt i Sverige, EU och internationellt 8., rev. och uppdaterade uppl. ISBN 91-39-20372-7 (alkuteos tanskankielinen)

[muokkaa] Muilla kielillä

Dreier - Schulze: Urheberrechtsgesetz, Urheberrechtswahrnehmungsgesetz, Kunsturhebergesetz. Kommentar. 2006. Verlag C.H. Beck. 2. Aufl. ISBN 3-406-5419-X
Laddie - Prescott - Vitoria - Speck - Lane - Ward: The Modern Law of Copyright and Designs (Hardcover). ISBN-10 140571798X. (4. New rev. ed. 2007)
Lessig, Lawrence: Free Culture - The Nature and Future of Creativity Penguin Books, Lontoo, Englanti. ISBN 1-59420-006-8 (myös pdf-dokumentti)