Testamentti
Wikipedia
Testamentti on asiakirja, jolla henkilö ilmoittaa tahtonsa omaisuutensa kohtalosta kuolemansa jälkeen. Suomessa sen voi tehdä yleensä vasta täysi-ikäisenä, poikkeustapauksissa jo 15-vuotiaana.
Testamentti tulee laatia laissa säädetyssä muodossa. Suomessa se tarkoittaa testamentin tekemistä kirjallisesti, ja sen allekirjoittamista kahden esteettömän todistajan ollessa yhtäaikaisesti läsnä ja todistajien vahvistaessa testamentin allekirjoituksellaan. Tietyissä olosuhteissa määrämuodosta voidaan poiketa, eli kyse on hätätilatestamentista.
Testamentissa voidaan ennakolta rajata (rinta)perillisen puolison oikeutta kyseisen henkilön rekisteröidyn parisuhteen kautta tulevaan lakiosaan.
Keskinäinen testamentti sisältää yleensä kaiken omaisuuden testamenttaamisen puolisolle.
Suomessa laki määrää vähimmäisosuuden, eli lakiosan, kuolleen lapsille ja muille rintaperillisille. Testamentilla ei siis tästä osasta voi määrätä, mikäli perilliset vaativat lakiosaansa. Lakiosaa tulee vaatia perunkirjoitustilaisuudessa ja vaatimus on kirjattava perunkirjaan. Perunkirjoituksessa alaikäistä edustaa edunvalvoja, joka voi olla huoltaja, luotettu henkilö tai kunnallinen edunvalvoja.
Oikeudesta omaan perintöön voi luopua. Useinmiten tämä tehdään oman muiden tai oman lapsen hyväksi. Oikeudesta omaan perintöön voi luopua myös ennakolta kirjallisesti todistettuna.