Torpedo
Wikipedia

Torpedo on vedenalainen ammus, joka voidaan laukaista sukellusveneestä, torpedoveneestä, laivasta, lentokoneesta tai helikopterista.
[muokkaa] Rakenne ja toiminta
Moderni torpedo on muodoltaan pitkä sukkula, jonka perässä on voimansiirto- ja ohjauslaitteisto. Tavallisimmin voimansiirto tapahtuu potkureilla mutta uudet superkavitaatiotorpedot toimivat periaatteessa rakettimoottorilla kuten ohjukset. Torpedo voi kerran laukaistuaan olla joko ohjaamaton, kohteeseen hakeutuva tai kauko-ohjattu. Koska radioaallot etenevät huonosti vedessä, kauko-ohjaus tapahtuu tavallisesti sähköisesti ohjauslangan välityksellä. Kohteeseen hakeutuminen voidaan tehdä kohteen potkuriäänten, rungon magneettisen jäljen tai kaikuluotauksen perusteella.
Voiman tuottamiseen torpedossa täytyy olla polttoainetta ja moottori. Ensimmäiset torpedot toimivat paineilmalla. Useimmat torpedot toisen maailmansodan alkaessa olivat höyrykäyttöisiä. Niiden pahana haittapuolena oli moottorin pakokaasuista muodostuva kuplavana, joka mahdollisti torpedon aikaisen havaitsemisen sekä tehokkaammat väistöliikkeet. Lisäksi sukellusveneestä ammuttuna se myös paljasti veneen sijainnin, koska torpedot olivat ohjaamattomia. Sodan loppuvaiheessa varsinkin saksalaiset ottivat käyttöön sähköiset torpedomoottorit. Nykyiset modernit laivastotorpedot ovat sähkötorpedoja. Erityisesti venäläiset ovat kehittäneet uutta torpedoteknologiaa viime vuosina, Skhval-torpedo toimii ns. superkavitaatioperiaatteella. Torpedo muodostaa ympärilleen kuplan, jonka sisässä ammus voi edetä erittäin suurilla nopeuksilla. Tällaisen torpedon voimanlähde on rakettimoottori. Ensimmäiset mallit olivat ohjaamattomia mutta ilmeisesti parannettu Skhval-2 on ohjattava. Erittäin suuri nopeus aiheuttaa sen, ettei kohde ehdi enää tehdä väistöliikkeitä. Tiettävästi muilla valtioilla ei tällaista asejärjestelmää ole tällä hetkellä, tosin Yhdysvalloissa tutkitaan vedenalaisten ampuma-aseiden mahdollisuutta. Niissäkin ammuksen eteneminen perustuu superkavitaatioon.
Torpedon hyötykuorma on räjähde, joka tavallisesti sijaitsee sukkulan kärjessä. Räjähteen syttymisestä vastaa sytytin, jotka torpedotekniikan alkuaikoina oli tavallisimmin kosketukseen perustuva. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa kehitettiin myös akustiseen ja sähkömagneettiseen herätteeseen perustuvia sytyttimiä. Nykyään sytyttimen valinta riippuu jossakin määrin siitä, mihin tarkoitukseen torpedoa käytetään. Räjähde on tavallisesti jotakin sotilasräjähdettä kuten TNT:tä. Myös ydinräjähtein varustettuja torpedoita on olemassa.
[muokkaa] Historiaa
Saksalaisten sukellusveneiden torpedot tekivät suurta vahinkoa ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa
Saksan laivastolle oli suuri järkytys ja toisaalta Royal Navylle helpotus kun 1940 Saksan torpedojen magneettisytyttimet (alusten teräksen piti saada aikaan räjähdys aluksen kölin alla magneettisytytyksen avulla, halkaisten aluksen rungon) osoittautuivat suurelta osin viallisiksi, joko vain räjähtämällä liian aikaisin ja saaden saattueen hälytystilaan ja sukellusveneet paljastetuiksi tai vain painumalla liian syvälle, jolloin magneettisytytys ei toiminut. Karl Dönitz määräsikin pian sukellusveneiden päälliköitä ampumaan vain iskusytytteisiä torpedoita suuremman toimintavarmuuden vuoksi. Dönitz laski, että Saksa oli menettänyt ratkaisevan tärkeitä tonnistoja sukellusveneiden vähyyden ja torpedojen epäluotettavuuden takia.[1]