Vanajan kirkko
Wikipedia
Vanajan kirkko on harmaakivestä 1400-luvun loppupuolella, noin 1490-1495, rakennettu harmaakivikirkko, joka sijaitsee entisessä Vanajan kunnassa ja nykyisin Hämeenlinnan kaupungissa. Vanaja on Hämeen vanhimpia seurakuntia ja on hyvin luultavaa, että paikalla on sijainnut aiemmin rakennettu puukirkko. On myös hyvin todennäköistä, että vuonna 1324 mainittu Vanaansalon piispan kartanon kappeli on ollut juuri tämä puinen kirkkorakennus.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kirkkorakennus
Vanajan kirkko on eräs maamme pienimmistä keskiaikaisista harmaakivikirkoista. Sen erottaa helposti, paitsi kokonsa perusteella, niin myös suurista nurkkakivistä, punatiilisistä päätykoristeista sekä ulkonevasta, länsipäädyssä sijaitsevasta ulkosaarnasuolista, jonne on käynti kirkon lehterin alta seinän sisässä olevaa käytävää pitkin. Tämä saarnastuoli on Vanajan kirkon erikoisuus, joskin sellainen on havaintojen mukaan myös Janakkalan kirkossa. Tätä saarnastuolia käytettiin kirkon ulkopuolelle kokoontuneelle rahvaalle, joka ei olisi ehkä mahtunut sisälle kirkkoon, saarnaamiseksi. Nykyisin saarnastuolia käytetään alkuperäiseen tarkoitukseensa kirkossa vietettävänä heinärippipyhänä.
Kirkon rakentamiseen on käytetty suurikokoisia ja erivärisiä kivenlohkareita ja vaaleanpunainen graniitti on runsaimmin näkyvillä oleva kivilaji. Kivityö on taitavaa tekoa, sillä kivet on sijoiteltu paikoilleen niin, että sidosainetta on pitänyt käyttää rakentamisessa erityisen niukalti.
Kirkko on rakennuksena yksilaivainen. Tämän syynä on varmasti kirkon pieni koko. Näin se poikkeaa muista aikakauden kirkoista, jotka ovat yleensä kolmilaivaisia. Kirkossa on suhteellisen korkealle kohoava holvaus, joka on toteutettu ns. rengas- eli tähtiholvauksena. Itäpäädyn yläosassa on kaksi kalkkikivestä tehtyä vaakunataulua, joista toisen on vielä tunnistettu esittävän Tott-suvun vaakunaa.
Kirkkorakennuksen pohjoispuolella sijaitsee sakasti, jonka arvellaan olevan varsinaista kirkkorakennusta vanhemman. Eteläpuolen asehuoneen on arvioitu olevan varsinaista kirkkorakennusta huomattavasti myöhemmin rakennettu. Kirkko oli ehkä rakennettu osittain myös puolustuksellisiin tarkoituksiin, sillä kirkon valaistus oli hyvin niukka ja edellytti jumalanpalvelusten aikana kynttilävaloa. Kirkon alkuperäisessä asussa oli rakennuksessa vain kolme pientä ikkunaa, joista kaksi sijaitsi nykyisten ikkunoiden paikalla eteläseinustalla, joskin ne kooltaan olivat huomattavasti nykyisiä pienempiä. Kolmas pieni ikkuna sijaitsi kuorin itäpäädyssä.
[muokkaa] Korjaukset
Luonnollisesti myös Vanajan kirkkoa on korjailtu vuosisatojen saatossa. Kirkossa on suoritettu suuria korjauksia vuosina 1681 ja 1789. Huomattavin peruskorjaus suoritettiin 1860-luvulla. Tällöin eteläisen seinän ikkunoita suurennettiin ja puhkaistiin kaksi uutta ikkunaan kirkon pohjoisseinustalle. Vuonna 1884 kirkko rapattiin ulkoa ja kalkittiin sisältä. Vuonna 1910 kirkon vanhat pankit myytiin huutokaupalla ja samalla lattian alusta täytettiin soralla. Siellä sijaitsevat haudat oli tyhjennetty jo aiemmin. Sannan päälle valettiin betonilattia.
Perin pohjin kirkon sisustaa muutettiin uudelleen 1930-luvulla on siihen tehtiin puinen lattia. Alttarikaappi siirrettiin kunnostettuna paikalleen ja lattiassa olleet massiiviset hautakivet järjestettiin molemmin puolin kirkon alttaria. Kirkkoon rakennettiin vasta vuonna 1953 sähkölämmitys, joten kirkosta tuli lämmin ja valoisa.
Viimeisin korjaus kirkossa on tehty vuonna 1984, jolloin saarnastuoli siirrettiin alkuperäiselle paikalleen kirkon eteläseinustalle ja kirkon valaistus "uusittiin" ja sieltä poistettiin kristallikruunut ja ne korvattiin 1980-luvun sekasikiömuotoilua edustavilla valaisimilla.
[muokkaa] Esineistö
Kirkkorakennuksen sisätilat ja esineistö ovat kokeneet huomattavasti useammin muutoksia kun varsinainen rakennus. Aluksi kirkossa ei ollut lainkaan penkkejä vaan siellä oli eri pyhimyksille rakennettuja alttareita. Luonnollisesti nämä pyhimysalttarit katosivat Martti Lutherin uskonpuhdistuksen myötä. Kirkosta ei ole löytynyt Hattulan Pyhän Ristin kirkossa olevien seinämaalausten tapaisia koristeita, vaikka molemmat kirkot ajoitetaan lähes samaan aikaan 1400-luvun lopulle (n. 1470-1495). Kirkon maalaukselle ovat kuitenkin leimaa-antavia kirkon vihkimäristit, joita sijaitsee kirkkorakennuksen sisäpuolella.
Vasta uskonpuhdistus toi kirkkoon penkit 1600-luvulla, sillä aiemmin pieneen kirkkoon oli sijoitettu useita pyhimysalttareita. Vihkimäristejä on kaikkiaan kaksitoista. Tämän lisäksi kirkon vuonna 1984 suoritettujen korjaustöiden yhteydessä löytyi muutamia 1700-luvulle ajoitettuja seinäkirjoituksia. Eteläseinämältä, katonrajasta löytyy vuosiluku 1769, jossa viitataan Matteuksen evankeliumin 18. luvun 2. jakeeseen. Myös itäistä päätyikkunaan avattaessa löytyi ruotsinkielinen teksti Aamoksen kirjan 8. luvusta; "Katso päivät tulevat sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa vaan Herran sanojen kuulemisen nälän."
Eteläseinälle on sijoitettu E. W. Ekmanin maalama alttaritaulu, jossa kuvataan Jeesuksen kirkastumista kolmelle opetuslapselle. Alttaritaulun on kirkolle ja seurakunnalle lahjoittanut Katisten kartanon omistaja J. F. Lönnholtz 1860-luvulla. Kirkon aiempi saarnastuoli, joka oli peräisin 1650-luvun muutoksista, on korvattu 1730-luvulta peräisin olevalla uusgoottilaisella saarnastuolilla, jonka kirkkoon lahjoitti Äikäälän kartanon omistaja H. J. Stephanus. Aikoinaan kirkon esineistöön kuului myös 16 veistosta, muta eri museoihin tehtyjen lahjoitusten jälkeen kirkossa ovat vain iso krusifiksi, sekä pyhää Sebastiania sekä kahta apostolia esittävät veistokset. Kirkon luovutetuista aarteista arvokkaimpana pidetään Vanajan krusifiksia, joka on alun perin 1200-luvulla valmistettu ja siis Suomen varhaisimpia puuveistoksia. Krusifiksia säilytetään Hämeen vanhassa linnassa.
Kirkon yksittäinen ja merkittävin sisustuksellinen elementti on kuitenkin 1500-luvulla Antwerpenissä Flanderissa valmistettu kolmiosainen alttarikaappi. Suomen muista alttarikaapeista tämä Vanjan teos poikkeaa siinä kuvattujen henkilöiden suuren lukumäärän vuoksi. Kuitenkin seurakunta päätti vuonna 1824 poistaa kirkosta kaikki katolisesta ajasta muistuttavat esineet ja kun alttarikaappi ei muiden esineiden tavoin mahtunut asehuoneen vintille niin se maalattiin valkoiseksi ja naulattiin kiinni lehterin kaiteeseen. Kuitenkin alttarikaapin kunnostus aloitettiin vuonna 1924 ja se valmistui vuona 1933.
Kirkkoon lahjoitettiin vuonna 1880 uskoharmooni, joka oli kirkon ensimmäinen soitin. Vuonna 1896 Tuusulan kirkon vanhat urut siirrettiin Vanajan kirkkoon, mutta kuitenkin jo vuonna 1905 kirkkoon hankittiin ensimmäiset omat 13-äänikertaiset urut. Vuonna 1959 ne korvattiin 18-äänikertaisilla uruilla. Kirkossa on nykyisin Kangasalan urkurakentamon 23-äänikertaiset barokkiurut.
[muokkaa] Kellotapuli
Vielä vuonna 1893 otetussa varhaisessa valokuvassa ja samaan aikaan sijoittuvassa Edelfeltin maalauksessa kirkon kellotapuli on tien toisella puolella kuin itse kirkko, jonka ympäristössä ei ole nykyisen kaltaisia valtaisia puita. Vanhan kellotapulin arvellaan olleen noin 1600-luvulla rakennettu, sillä kellotornin "hämäläinen tyyli" tuli yleisesti käyttöön. Kellotapuli oli rakennettu puusta ja se toimi myös pitäjän viljavarastona. Kirkkoon itseensä oli käynti eteishuoneen kautta, joka sijaitse samalla paikalla kuin nykyinen kellotapuli.
Nykyisen kellotapulin on suunnitellut arkkitehti Stenbäck ja se valmistui vuonna 1895. Tapulin rakennusurakasta vastasi rakennusmestari Th. Schreck Tampereelta ja sen urakkahinta oli 11.250 tuolloista markkaa ja kustannusarvio kaikkineen 14.775 markkaa. Tapulin perusta on harmaagraniittia ja yläosa on rapattu. Terävä ja piikinmuotoinen katto on mustaksi maalattua peltiä.
Tapulissa on perintönä kaksi kirkonkelloa. Ne ovat pikkukello ja isokello. Pikkukello on valettu vuonna 1745 ja sen kylkeen on valettu kirjoitus. "Gudi till ärä och Våno kyrcka till prudnad. Guten for thes bekostnad i Stokholm år 1745 af Gerh. Meyer." (Jumalalle kunniaksi ja Vanajan kirkon kaunistukseksi. Gerh. Meyerin valama Tukholmassa 1745)
Iso kello on myöhempää ja kotimaista tekoa. Sen kyljessä on teksti: "Vanajan emäpitäjän kustannuksella ja sen kirkkoherran ja tähtimiehen M. Churbergin toimituksella valettu M Svedbergiltä Maalahdessa v. 1847." Lisäksi keisari Nikolai ensimmäisen kuva on lauseen yläpuolella ja vastakkaisessa kyljessä psalmin 100. 4:s jae. Ja ylinnä kiertää kelloa vielä raamatunlauseet.
[muokkaa] Kirkkomaa
Vanajan kirkkoon, kuten kaikkiin vanhoihin kirkkoihimme, vainajat on haudattu alun perin kirkkohuoneen lattian alle. Vain vaivaiset, elätit, mökkiläiset ja itselliset haudattiin kirkon ulkopuolelle avattuihin yhteishautoihin nimettöminä ja ilman muistokiviä tai laattoja. Kirkkoon suoritettu hautaus oli kallista ja usein sen piti tapahtua jo talolle varattuun sukuhautaan.
Yleensä haudat oli rakennettu hirsistä, mutta jotkut olivat kivellä vuorattuja kammioita, joiden päällä oli raskas kivipaasi. Vanajan kirkossa on säilynyt kolme tällaista hautakiveä. Alttarin pohjoispuolelle oli haudattu mahtavan Harvialan kartanon väkeä ja eritoten Harvialan herra Matti Lassenpoika Kruus. Sen vieressä oli Katisten kartanon omistajan, nimismies Fuldan ja hänen puolisonsa hauta vuodelta 1687, ja kolmas hautakivi on Nukarin ratsutilan perhehauta vuodelta 1766. Nykyisin nämä hautapaadet on sijoitettu asehuoneen seinille.
Aluksi kirkkomaa kirkon ulkopuolella oli hyvin pieni, vain muutaman aarin kokoinen, mutta kun hautaaminen 1700-luvun lopulla kirkon sisätiloihin päättyi, hautausmaata oli laajennettava, sillä jopa Harvialan kartanon uusi hautaholvi sijaitsi kirkkoalueen ulkopuolella. Näin tuli uusi ½ hehtaarin alue liitetyksi hautausmaahan. Myöhemmin rakennettiin tien toiselle puolen uusi hautausmaa. Äskettäin on vanhan hautuumaan yhteyteen rakennettu jälleen uusi kirkkomaa.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- Akseli Salokannel (1957): Vanajan kirja I. Wanaja Seuran julkiasuja I.
- Akseli Salokannel (1959): Vanhaa Vanajaa. Wanaja Seuran julkaisuja III.
- Knut Drake (1976): Vanajan kirkko: Vanajan historia I. Wanaja Seuran julkaisuja XX. ISBN 951-95296-2-4.
