Vanaja (kunta)

Wikipedia

Vanajan kunnanvaakuna

Vanaja (ruots. Vånå, mutta myös Våno ja Vanå) on ollut vanha kirkkopitäjä ja kunta nykyisessä Kanta-Hämeessä, ja se jaettiin Hämeenlinnan, Janakkalan, Rengon ja Hattulan kesken 1967. Kunnan pääosat kuuluvat nykyään Hämeenlinnaan. Vanajan seurakunnan historia ulottuu pidemmälle kuin Hämeenlinnan tai muiden alueen kirkkopitäjien historia. Vanajan oli hevosenkenkäkuntana Hämeenlinnan kaupungin ympärillä, kaikilla muilla ilman suunnilla, paitsi pohjoisessa, jossa Hämeenlinna rajoittuu Hattulaan.

[muokkaa] Vaakuna

Wanaja-seuran johtokunnan kokouksessa syksyllä 1956 herätettiin kysymys oman vaakunan hankkimisesta myös Vanajan kunnalle. Asiaa valmistelemaan valittiin toimikunta. Julistettuun kilpailuun saapui kaikkiaan 71 ehdotusta. Voittajaksi selviytyi tunnettu vaakunasuunnittelija Gustaf von Numers Helsingistä. Voittaneessa ehdotuksessa Vanajan vaakunaksi on punaisessa kentässä hopeinen, sinivaruksinen ilveksen pää, korvatöyhdöt mustat. Valtuusto hyväksyi voittajan kunnan vaakunaksi ja ministeriö vahvisti sen.^[1]

[muokkaa] Nimestä

Vanajan kunta muodostui Vanajaveden äärelle. Kunta on voinut ottaa nimensä järvestä tai järvi tulla nimetyksi vanhan pitäjän mukaan, merkittynä sille kuuluvaksi.

Vanajan ruotsinkielinen nimi esiintyy Turun tuomiokirkon Mustan kirjan 1400.-luvulla tehdyssä kopiossa seuraavissa muodoissa: Wanö, Wonö, Waanä, Waeno, Wane, Wonae ja Wonöö sekä keskiajan alkuperäisissä kirjeissä Waanösoken, (1449), Vone soken (1472) ja Waanöö sogn (1523). Nimistötutkijat ovat melkoisen yksimielisiä siitä, että nimen lopussa on ollut saarta merkitsevä ö. Ensimmäisessä tavussa on aluksi ollut pitkä a, josta keskiajan lopulla muotoutui pitkä o.

Nimen suomennos on toinen kysymys. Tarkka suomennos oli eittämättä Vaansaari tai Vaansalo, sillä keskiajalla Suomen kielessä salo merkitsi suurehkoa saarta. Tutkijat olettavat, että alkutavu Vaan on kuitenkin ilmeisesti lyhennelmä muodosta Vanaan, joten saaren nimi olisi ollut Vanaan- tai Vanajansalo. Kysymys on eittämättä samasta saaresta, jolla Vanajan seurakunnan keskiaikainen kivikirkko sijaitsee ja jonka paikalla ovat varmasti olleet aiemmat puukirkot kuin myös pakanuuden aikaiset kulttipaikat. Nykyisin paikka on kuivalla maalla, sillä 1857 tapahtunut Kuokkalan koskien perkaus Lempäälässä laski Vanjaveden pintaa noin kolmella metrillä. Ehkä tavallaan alkuperäisimmillään nimi on säilynyt Vanajaveden yläjuoksulla, Kernaalajärven rannalla olevan kartanon nimessä: Vånå gård ja suomeksi Vanaantaka, joka on myös Vantaa-joen etymologinen tausta.

Tässä yhteydessä ei voi ohittaa Novgorodin kronikkatietoa, että venäläiset hävittivät vuonna 1311 Vanai-nimisen kaupungin Hämeestä. Kyseessä oli todennäköisesti Varikonniemestä vuonna 1988 löydetty laajempi asuinalue, joka hävityksen jälkeen ilmeisesti hylättiin kokonaan. Tästä huolimatta on haluttu väittää, että Vanaja nimenä olisikin peräisin vasta piispankartanosta pari kilometriä Varikonniemestä etelään. Todennäköisempää kuitenkin on, että piispa otti kartanokseen hävitetyn Hämeen sydänalueen entisen uhripaikan, joka vain kantoi samaa nimeä kuin keskusalue. Pitäjän ruotsinkielinen nimi suhteellisen todennäköisesti tulee kuitenkin juuri piispankartanosta. Myöhäiskeskiajalla Vanajan pitäjän nimenä oli myös Mäskälä.

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Varhaishistoria

Vanajan alueella on ollut asutusta aivan maamme asuttamisen alkuvaiheista lähtien, tätä todistavat useat löydöt. Seppo Suvanto nimittääkin vanhan Vanajan suurpitäjän, lähinnä nykyisen Janakkalan ja entisen Vanajan, aluetta Hiisi-pitäjäksi, koska alueella on huomattavasti tavanomaista enemmän Hiisi-peräistä nimistöä. Paikannimistä aina kartanoihin saakka ulottuu tämä Hiisi-nimien kirjo.

Voidaankin todeta alueen löydösten perusteella, että pakanallinen hautaustapa muuttui Vanajan-Hämeessä kristilliseksi jo 1100-luvun kuluessa. Varsinaisesta kirkollisesta organisaatiosta meillä ei ole minkäänlaista tietoa, ei myöskään mahdollisista kirkollisista rakennuksista. Mielenkiintoisesti saarelle rakennettu kirkko on kuitenkin ollut lähellä alueen jyrkkäreunaisia linnavuoria (Hakovuori ja Mantereenlinna), kuten Janakkalassa on Hakoisten linnanvuoren ja Janakkalan kirkon kohdalla.

Paikallisten tarujen mukaan kristinusko koki kovaa vastustusta saapuessaan paikkakunnalle, alueella olevan Katumajärven sanotaan saaneen nimensä kun pakkokastetut vanajalaiset pesivät siellä pois kasteensa. Tutkimuksen mukaan asia ei kuitenkaan ollut näin voimakkaasti vastustettu. Aluksi uuden uskonnon omaksuminen oli mitä todennäköisimmin vapaaehtoista eikä missään vaiheessa ehdotonta. Suvannon ja G. Kerkkosen hypoteesin mukaan kristinusko levisi alueelle todennäköisesti tanskalaisten tuomana Porvoonjoen laaksosta käsin noin vuoden 1200 tienoilla, siis ennen piispa Tuomaan aikakautta. Tästä on heidän mukaansa todisteena mm. Pyhän Ristin palvonta Hattulan vanhassa kirkossa, sinne suuntautunut pyhiinvaellus, kuin mm. Tanskan kuninkaallisten lahjat ko. kirkolle 1400-luvulla. Tiedot tanskalaisyhteyksistä tosin ovat vasta myöhäiskeskiajalta. Toisaalta 1200-luvun kristillistymiskehityksestä on vaikea saada varmaa kuvaa, koska kirjallisia tietoja kyseiseltä vuosiajalta on säilynyt vähän.

[muokkaa] Piispankartano

Alueen kristillisen perinteen vanhuudesta ja samalla paikan tärkeydestä kertoo Turun hiippakunnan piispan omistukset alueella. Vuonna 1229 paavi vahvisti Suomen kirkon omaisuudeksi ne pakanalliset uhrilehdot ja pyhäköt, joita piispan toimesta käännytetyt olivat kirkolle vapaaehtoisesti lahjoittaneet. Yleensä tämä tarkoitti vanhoja palvontapaikkoja, uhrilehtoja ja hautausalueita. Noin sata vuotta myöhemmin kertovat lähteet, että Turun piispalla oli Vanajassa hallussaan kartano. Vielä uskonpuhdistuksen tapahtuessa 1500-luvulla oli Turun piispalla pitäjässä kolme tilaa.

Kartano toimi piispan majapaikkana kun teki talvisia tarkastuskäyntejään. Lisäksi on muistettava Hämeen linnan läheisyys, se muodosti taloudellisen ja hallinnollisen keskuksen, jota piispatkin saattoivat käyttää hyväkseen Hämeen alueen kirkollisessa hallinnassa. Vuonna 1324 piispa Pentti vahvisti Vanajassa käydessään mm. eläkesopimuksen ja hän allekirjoitti sopimuspaperit «in curia nostra Wanø». On siis hyvin todennäköistä, että Vanajassa on heti 1200-luvun alkupuolella luovutettu uhrilehto ja kalmistoalue kirkolle ja on lisäksi todennäköistä, että nuo luovutetut alueet ovat sijainneet juuri Vaanansalossa, paikalla sijaitsee nykyisin Vanajan kirkko, ja niistä on muodostunut piispankartano, heidän tukikohdakseen Hämeessä.

[muokkaa] Kunnallislain aikainen historia

Vanajan kunnan kohtalona oli elää melko tarkalleen sata vuotta. Perustettiinhan kunnallishallinto maahamme 1865 annetulla lainsäädännöllä. Hämeenlinnan kaupungin kasvu ja sen myötä asutuksen laajeneminen ympäristökuntiin johti ensin Hämeenlinnan maalaiskunnan (1948) ja sitten Vanajan (1967) liittämiseen kaupungin alueeseen. Tähän tapahtumaan liittyvät ennusmerkit olivat olleet nähtävissä jo lähes koko kunnan olemassaolon ajan.

Kunnallislain voimaantultua uuden hallintoyksikön toiminta pysyi melko kiinteänä osana seurakunnan, siis kirkkopitäjän, perinteistä hallintoa. Aluksi Vanajankin kunnalliset toiminnot keskittyivät kirkon välittömään läheisyyteen. Kuitenkin melko pian huomattiin, että Hämeenlinnan kaupunki olisi suurimmalle osalle kuntalaisia huomattavasti helpommin tavoitettavissa oleva paikka kuin kirkon seutu sillä olihan kunta kolmen etelä-pohjoinen suuntaisen vesiesteen halkoma aluekokonaisuus. Näin kunta keskitti koko peruspalvelurakenteensa Hämeenlinnan kaupungin alueelle.

Vanajalaisista kunnallispoliitikoista ansaitsee erityismaininnan Juhana Idänpää-Heikkilä, joka kohosi valtiopäivämieheksi ja jonka ansiot kunnan varhaisessa kehittämisessä ovat kiistattomat. Hänen ansiostaan Vanaja oli kansakoulun rakentamisessa maakunnan ja koko valtakunnan kärkikuntia.

Hämeenlinnan kaupunki oli varsinkin 1900-luvun alkupuolella pitkäkatseinen maapolitiikassaan ja hankki omistukseensa laajoja maa-alueita niin naapurikunnista kuin edempääkin, esim. Padasjoelta Päijänteen saaria jne. Näin myös Vanajan kunnan alueelta kaupunki hankki mm. Kantolan yksittäistilan, johon se saattoi hankkia teollisuutta. Näin Hämeenlinna tavallaan syleili Vanajan kunnan osaksi itseään. Varsinkin sodanjälkeinen asuntopula lisäsi voimakkaasti pakoa kaupungin tiukoista asemakaavamääräyksistä huomattavasti väljemmin säänneltyyn Vanajan kuntaa. Näin kaupungin ja Vanajan rajojen läheisyyteen syntyi lukuisia melko isojakin kyliä, kuten Luolaja, Idänpää ja Kankaantaka.

Pitkään kaupungin ja Vanajan kunnan välillä käytiin kädenvääntöä Punaportin alueesta, samasta paikasta, josta Irwin Goodman on tehnyt tunnetun laulunsa Punaportin blues. Alue oli osa Kankaantaan kylää ja sijaitsi kaupungin välittömässä läheisyydessä. Kaupunki ostikin 1917 Paavolan tilan, joka käsitti käytännöllisesti koko alueen. Alueen liittäminen hallinnollisesti kuitenkin epäonnistui, ja syynä mainitaan kaupungin neuvottelijoiden kitsas asenne alueen asukkaiden köyhäinhoitoon, sillä alue oli tunnetusti hyvin matalan toimeentulon seutua. Vanaja toimi alueen kaupunkiin liittämisessä hyvinkin aktiivisti ja teki sen suhteen useita aloitteita. Kuitenkin vasta vuonna 1948, Hämeenlinnan maalaiskunnan lakkauttamisen yhteydessä, myös Kankaantaan kylä ja siten myös monia neuvotteluja ja aloitteita aiheuttanut Punaportin alue liitettiin Hämeenlinnan kaupunkiin.

Hattelmala oli kasvanut merkittävästi jo ennen kaupunkiin liittämistä, sillä alueelle oli rakennettu Hattelmalan piirimielisairaala. Sairaalan tarpeisiin oli hankittu yli 500 hehtaarin suuruinen Lapion ratsutila. Nykyisin Hattelmala on Hämeenlinnan arvostettu esikaupunkialue, ja sairaalassa toimii Hämeen Ammattikorkeakoulu ja uutta yrittämistä innovoiva Innopark.

[muokkaa] Vanajan kylät

Vanajan kunnan varsinaiset kylät olivat:

Hangasmäki, Harviala, Hattelmala, Heinäjoki, Idänpää, Ikaaloinen, Kankaantaka, Kankainen, Kiri, Koljala, Kontuvuori, Laasela, Luolaja, Miemala, Rastila, Syrjä.

Lisäksi kunnassa olivat seuraavat yksittäistalot:

Kantola | Paikkala | Pappila | Kappola | Äikäälä

[muokkaa] Viitteet

↑ Akseli Salokannel. Vanhaa Vanajaa. Wanaja-seuran julkaisuja III. Hämeenlinna 1959. s.7.

[muokkaa] Lähteet

Seppo Suvanto; Vanajan keskiaika. In Vanajan historia I, (1976)
Gunvor Kerkkonen; De danska korstägens hamnar I Finlande. (1952)
Akseli Salokannel; Vanajan kirja I, (1956)
Akseli Salokannel; Vanhaa Vanajaa, (1959)
Raili Rytkönen; Vanajan historia II (1992)
Anna-Maria Vilkuna; Vanajan historia III, vanajan kunnan ja Hämeenlinnan maalaiskunnan historia 1860.luvulta kuntien lakkauttamisen vuosiin 1948 ja 1967. (2004)

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org../../../v/a/n/Vanaja_%28kunta%29.html

Luokat: Hämeenlinna | Janakkala | Renko | Suomen entiset kunnat