Vartiomoottorivene 2
Wikipedia
| Vartiomoottorivene 2 | ||
|---|---|---|
 |
||
| Alustyyppi | Vartiomoottorivene | |
| Miehistö | - | |
| Telakka | Abeking & Rasmussen, Bremen | |
| Valmistui | Kesäkuussa 1930 | |
| Käyttöönotto | - | |
| Käytöstä poistuminen | Romutettiin 1951 | |
| Mitat | ||
| Uppouma | 30 tonnia | |
| Pituus | 23,5 m | |
| Leveys | 4,2 m | |
| Syväys | 1 m | |
| Nopeus | 25 solmua | |
| Toimintasäde | - | |
| Voimanlähde | ||
| Koneisto | Päämoottorina Maybach V-12 moottorit | |
| Teho | Päämoottori 560 hevosvoimaa, risteilymoottori 100 hevosvoimaa | |
| Aseistus | ||
| Aseistus | 1 x Madsen 20 mm | |
| Miinat | - | |
Vartiomoottorivene 2 (lyhyemmin VMV 2) oli suomalainen vartiomoottorivene, joka tilattiin Saksasta ja valmistui 1930. Se kuului toiseen vartiomoottoriveneiden tilausvaiheeseen VMV 1:n tavoin. Ensimmäisenä tilattu vene oli kuitenkin myöhästynyt, joten VMV 2 sai toisen numeron.
VMV 2 ratkaisi suomalaisten eduksi avomerellä Helsingin edustalla vuonna 1931 käydyn taistelun: vartiolaiva Merikotka takavarikoi suuren pirtuemälaivan, kolmimastokuunari Omarin; kun alusta aiottiin ryhtyä siirtämään Helsinkiin, paikalle ilmestyikin kaksi kertaa vartiolaivaa suurempi salakuljetusalus s/s Relly, joka yrittikin ajaa vartiolaivan upoksiin; lisäksi sieltä avattiin pistooleilla ja parilla kiväärillä kiivas tuli viranomaisia vastaan; nämä vastasivat tuleen kivääreillä ja yhdellä Bergmann- konepistoolilla. Viranomaisista ei haavoittunut kukaan, salakuljettajista muutama.
Tilanteesta kehittyi käsiaseilla ja laivanohjailulla käyty mutkikas kaksintaistelu, jossa vartiolaivan päällikön merikapteeni Tybeckin selkeästi parempi merimiestaito auttoi selviämään, kunnes VMV 2 ehti hätiin - ja vartioveneen keulatykin alkaessa puhua "suulla suuremmalla" oli salakuljettajien pakko antautua.
VMV 2 toimi sotien aikana vuosina 1939–1940 sukellusvenehävittäjälaivueessa, vuonna 1941 varmistuslaivueessa ja vuosina 1942–1944 1. vartiomoottorivenelaivueessa.
Alus poistettiin loppuun käytettynä miinanraivauskauden päätyttyä vuonna 1950 - sotakulutus mukaan laskettuna reippaasti yli kaksi kertaa myöhemmin kuin alun perin hankittaessa suunniteltiin: eduskunnan lähetekeskustelussa alusten hankinnasta päätettäessä käyttöajaksi vaadittiin kymmenen vuotta, mistä väännettiinkin kaikkein pisimpään; merivartiolaitos olisi kelpuuttanut lyhyemmänkin ajan. Eli nämä "Kallion kanuunapaatit" kuten kansanedustaja Ikola keskustelussa niitä pääministerin mukaan kutsui tuottivat jopa moninkerroin voittoakin siihen nähden mitä niistä maksettiin.
