Venäjän perustuslaillinen kriisi 1993
Wikipedia
Venäjän vuoden 1993 perustuslaillinen kriisi alkoi 21. syyskuuta, kun Venäjän federaation presidentti Boris Jeltsin hajotti maan kansanedustajien kongressin ja korkeimman neuvoston, jotka vastustivat hänen yrityksiään vahvistaa valta-asemaansa ja ajaa läpi epäsuosittuja uusliberaaleja uudistuksia. Jeltsinin syyskuun 21. määräys rikkoi tuolloin voimassa ollutta perustuslakia. Kriisin päättyessä 15. lokakuuta hän järjesti äänestyksen uudesta perustuslaista.
Kansanedustajien kongressi hylkäsi Jeltsinin hajotusmääräyksen ja poisti hänet vallasta virkasyytteellä. Hänen varapresidenttinsä Aleksandr Rutskoi asetettiin presidentinvirkaan perustuslain mukaisesti.
Julkiset mielenosoitukset Jeltsiniä vastaan alkoivat 28. päivä. Parlamentti linnoittautui Moskovan Valkoiseen taloon johtajiensa varapresidentti Aleksandr Rutskoin ja puhemies Ruslan Hasbulatovin johdolla. Sisäministeriön joukot saartoivat kapinalliset parlamenttitaloon katkaisten sieltä sähköt, veden ja puhelimen.
Seuraavalla viikolla protestit kasvoivat 2. lokakuuta joukkoprotesteihin asti, jolloin Venäjä oli sisällissodan partaalla. Ulkoa saapuneet nuoret kovaotteiset mielenosoittajat mursivat Valkoisen talon piiritysrenkaan väkivaltaa käyttäen. Tämän jälkeen mielenosittajat valtasivat pormestarin talon sekä hyökkäsivät melko heikkojen sisäministeriön joukkojen puolustamaa Ostankinon tv-keskusta vastaan. Taisteluissa siellä kuoli kymmeniä.
Tässä vaiheessa turvallisuusjoukot ja armeija asettuivat Jeltsinin puolelle. Ne saartoivat parlamenttirakennuksen ja pakottivat panssarivaunujen tulella opposition ulos. 5. lokakuuta mennessä vastarinta oli kukistettu. Kymmenpäiväisessä konfliktissa kuoli hallituksen arvioiden mukaan 187 ja 437 haavoittui. Venäjän parlamenttitalossa näkyi pitkän aikaa mustaa tykinlaukausten synnyttämän tulipalon jäljiltä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Venäjän perustuslaillisen kriisin taustaa
Venäjän presidentti Boris Jeltsin päätti jättää Neuvostoliiton aikoina valitun parlamentin, korkeimman neuvoston istomaan kautensa loppuun asti. Maaliskuussa 1993 parlamentti kääntyi opposition puolelle, ja mm varapresidentti Aleksandr Rutskoi alkoi tehdä omaa politiikkaansa. Opposition politiikka ratsasti mm. talousuudistusten epäonnistumisilla, joiden takia kansa köyhtyi.
Presidentin ja häntä vastustavan parlamentin välinen valtakiista lamautti normaalin politiikan, ja maata hallittiin pääosin presidentti Boris Jeltsinin ja hallituksen antamilla asetuksilla. Syksyllä 1992 Jeltsin oli menettää otteensa maasta parlamentin harjoittaman armottoman painostuksen takia. Jeltsin erotti parlamenttia hillitäkseen uudistusmielisen pääministeri Jegor Gaidarin, ja asetti tilalle konservatiivisemman kaasumonopolin johtaja Viktor Tshernomyrdinin. Parlamentti oli aluksi mielissään, mutta kun huomattiin, jotta Tshernomyrdin jatkoi tosin hidastaen Gaidarin linjaa, vaikka lopasi muuttaa nykyistä uudistuspolitiikkaa. Näin uudistusmielisen hallituksen ja vanhoillisen parlamentin riita jatkui. Kevättalvella 1993 oppositio oli moneen otteeseen saamaisillaan Jeltsinin äänestyksissään ansaan. Maalis-huhtikuussa 1993 parlamentin puhemies Ruslan Hasbulatov alkoi istuttaa parlamenttia seitsemän päivää viikossa yrittäen väsyttää Jeltsinin. Jeltsin ehdotti kansanäänestystä uudistuspolitiikan kannatuksesta, mihin parlamentti suostui, koska uskoi suuren osan kansaa vihaavan Jeltsiniä. Mutta äänestys tukikin Jeltsiniä. Jeltsin ei hajottanut kansanedustajien kongressia nyt, vaikka olisi ollut tilaisuus. Jeltsin uskoi yhteistyöhän opposition kanssa, turhaan. Vappuna 1993 Moskovassa oppositio mellakoi Moskovassa, ja kesällä oli pieniä mellakoita Moskovassa ja Pietarissa.
[muokkaa] Kriisi kärjistyy
Syyskuussa 1993 Jeltsin hajotti häntä vastaan kapinoivat parlamentin vastoin maan lakeja. Lakien mukaan parlamentin puhemies Ruslan Hasbulatov olisi tullut maan presidentiksi silloin.
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 21.-22.1993, vähän yli puolenyön jälkeen kiihtynyt Ruslan Hasbulatov julisti varapresidentti Aleksandr Rutskoin presidentiksi. Rutskoi vannoi virkavalansa. Neuvostovalta uhkasi palata taas vanäjälle. Myöskään korkein neuvosto ei noudattanut perustuslakia, koska päätti erottaa Jeltsinin vajaalukuisena. Tämän jälkeen Hasbulatov säädätti joukon poikkeustilalakeja, mm kuolemanrangaistuksen Jaltsinin johtaman hallituksen seuraajille. Sisäministeriön turvallisuusjoukot saartoivat valkoisen parlamenttitalon, josta sähkö, vesi ja puhelin katkaistiin. Viikon ajan Hasbulatovin ja Rutskoin johtava parlamentti juhlivat uudelleen perustettavaa neuvostovaltiota. Pidettiin neuvotteluja, järjesteltiin vartiointia ja säädettiin lakeja. Rutskoi kierteli "valtakuntaansa" määrättyinä kellonaikoina. Alussa saartorenkaan läpi pääsi suuntaan ja toiseen, pian se kuitenkin suljettiin. Linnoittautuneet kulkivat renkaan läpi salakäytävien ja viemärien kautta. Tuhansie kommunisteja jäi piiritysrenkaan ulkopuolelle odottaen turhaan parlamenttitaloon pääsyä. Alussa lyhytkestoiseksi aiottuun etäällä Valkoisesta talosta alkaneeseen kommunistien mielenosoitukseen liittyi noin 1000 voimakasta nuorta miestä, jotka marssivat yliopiston sijasta kohti valkoista taloa. Hyvin koulutetut mellakoijat tuhosivat busseja ja autoja sekä hakkasivat miliisejä verille. Mielenosittajat mursivat Valkoisen talon piiritysrenkaan ajamalla kuorma-autolla piikkilangan läpi. Oppositiota kutsuttiin "punaruskeiksi", heissä oli äärioikeistolaisia fasisteja ja kommunisteja. Välittäjänä toiminut ortodoksisen kirkon patriarkka Aleksi II järkyttyi pahoin alkaneista murhista ja sai sydänkohtauksen, minkä takia joutui pitkäksi aikaa sairaalahoitoon. Valkoisen talon lähellä taisteltiin vuorokauden verran.
Rutskoi saapui pian suurelle Valkoisen talon pohjoisparvekkeelle, ja käski mielenosittajia hyökkäämään kohti pormestarin taloa ja Venäjän päätelevisioasemaa, Ostankinon televisiokeskusta. Myöhemmin Rutskoi kiisti ulkomaisen TV-yhtiön CNN:in nauhalle saaman hyökkäyskäskyn. Myös Hasbulatov käski mielenosoittajia hyökkäämään, ja eläkkeellä ollut kenraali Aleksandr Makashov tuli hyökkäykseen mukaan. Kapinalliset ajoivat kahdella kuorma-autolla pormestarin talon katukerroksen ikkunoista sisään, ja talo oli helpolla vallattu. Pian panssarit ja kuorma-autot lähtivät ajamaan kohti Ostankinon televisiokeskusta punaliput liehuen ja neuvostoliiton hymni soiden. Kremlistä oli kuitenkin samaan aikaan lähtenyt muutama hallituksen panssariauto puolustamaan tv-keskusta. Otsnkinossa taisteltiin tunteja, ja kymmeniä kuoli. TV sammui pian sen jälkeen, kun alakerrasta oli alkanut kuulua raskaiden konekiväärien rätinää. Tunnin pimennyksen jälkeen tv:n ykköskanava aloitti lähetykset salaisesta kriisistudiosta. Nyt TV:ssä nähtiin mm. itkevä Jegor Gaidar joka pyysi uudistusmielisiä tulemaan ihmiskilviksi Tverin kaduille kaupungintalon ympärille panssareita vastaan. Sinne saapuikin melko pieni määrä, vain muutamia tuhansia ihmisiä. Moskovan keskiluokka ei pitänyt uudistuksista. Toimintakyvytön hallitus pysyi hiljaa, ja iltapäivää kohti hallituksen edustajia alkoi saapua istuntoon. Samaan aikaan Rutskoi määräsi ilmavoimat pommittamaan Kremliä. Rutskoi uskoi kesän laajelle Venäjälle tekemiensä vierailuretkiensä pohjalta valtakunnan asevoimien tukevan häntä. Jeltsin onnistui taivuttamaan politiikkaan sekaantumaan haluttomat asevoimat puolelleen ja määräämään Moskovan lähellä majailevan Tamanin divisioonan kukistamaan kapinaa. Jeltsinin milestä asevoimien pitki suojella kansaa väkivaltaisesti toimivia, aseita siviiliväestöäkin tappaakseen käyttäviä kapinallisia vastaan. Ostankinon ammuskelu levisi myös Moskovan kaupunkiin. Jo maanantaina hieman yli puolenyön panssarit ajoivat jo piirittämään Valkoista taloa. Aamuyöllä sadat Valkoisessa talossa olevat lähtivät sieltä, mutta kapinallisten ydinjoukko jäi paikoilleen. Maanantaiaamuna panssarit ampuivat tykeillä Valkoista taloa, jonka keskikerroksissa syttyikin tulipalo iltapäivällä. Valkoisen talon saartejiin kuuluva "Erikoisosasto Alfa" halusi neuvotella kapinallisten kanssa, mutta eräs sen valkoista lippua kantaneista upseereista kuoli kapinallisen luodista. Tämä muutti Alfan johtajan mielen, ja Alfan kommandot hyökkäsivät Valkoiseen taloon edeten siellä kerros kerrokselta varoen. Valkoisesta talosta tulitettiin lähitaloja, ja utelias moskovalaisyleisö seurasi tapahtumia henkensä kaupalla. Valkoinen talo paloi näyttävänä soihtuna, ja siitä nousi taivaalle paksu savupatsas. Kapinalliset ja toimittajat piileksivät kellareissa. Yli tuhat kapinallista nousi talosta antautuen. Antautuva Hasbulatov oli romahtaneen näköinen, Rutskoi ylimielinen. Viemärien kautta paennut fasistijohtaja Alaksandr Barkashov löydettiin aamulla Moskovan kaduilta vaikeasti haavoittuneena, mutta pääsi sairaalaan ja palasi taas oppositiotoimiinsa. Kapinan takia rangaistu ketään, vaikka kapinan johtajat joutuivat Lefortovon vankilaan kuulusteluihin. Ketään ei syytetty yli 150 ihmisen kuolemasta. Toiset uudistusmieliset arvostelivat Jeltsiniä asevoiman käytöstä Valkoista taloa vastaan.
[muokkaa] Lähdekirjallisuutta
- Esa Seppänen: Kuuma elokuu 1991, musta lokakuu 1993 Moskovassa
- Sailas, Susiluoto,Sepänen: Venäjä, jättiläinen tuuliajolla
- Matkaopas historiaan: venäjä
[muokkaa] Katso myös:
 |
Kapinat ja vallankumoukset Venäjän historiassa |
|
Stenka Razin 1670 | Ivan Mazepa 1709 | Jemeljan Pugatšov 1773 | Dekabristit 1825 | Vuoden 1905 vallankumous | Helmikuun vallankumous 1917 | Lokakuun vallankumous 1917 | Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991 | Perustuslaillinen kriisi 1993 |
|
