Boris Jeltsin

Wikipedia

Boris Jeltsin

Venäjän presidentti
Varapresidentti	{{{varapresidentti}}}
Virassa	10.7. 1991–kevät 2000
Edeltäjä	–
Seuraaja	Vladimir Putin
Syntymäaika	1. helmikuuta 1931
Syntymäpaikka	Sverdlovsk
Kuolinaika	{{{kuolinaika}}}
Kuolinpaikka	{{{kuolinpaikka}}}
Puolue	{{{puolue}}}
Ammatti	{{{ammatti}}}
Uskonto	{{{uskonto}}}
Puoliso	{{{puoliso}}}
Allekirjoitus	{{{allekirjoitus}}}

Boris Nikolajevitš Jeltsin (ven. Бори́с Никола́евич Е́льцин, s. 1. helmikuuta 1931) oli Venäjän presidentti vuosina 1991–2000.

Neuvostoliiton aikoina rakennusinsinööri Jeltsin yleni työnjohtajasta Sverdlovskin alueen puoluejohtajaksi ja lopulta politbyrooseen, josta hänet erotettiin hänen arvosteltuaan Gorbatšovin uudistuksia liian hitaiksi. Boris Jeltsin nousi Neuvostoliiton jälkeisen Venäjän presidentiksi sen jälkeen, kun Neuvostoliiton vallankaappausyritys epäonnistui elokuussa 1991. Hän taisteli parlamenttia vastaan 1993 ja ajoi läpi uuden perustuslain.

Jeltsinin vapautettua hinnat maa ajautui pitkäksi aikaa vakavaan talouskriisin ja kansa köyhtyi huomattavasti. Jeltsinin kaudella alueiden johtajat saivat valtaa, ja harvat liikemiehet rikastuivat ökyrikkaiksi oligarkeiksi. Oligarkit auttoivat Jeltsinin toiselle presidenttikaudelle pelätessään kommunistien voittavan vaalit. Jeltsin vaihtoi pääministereitä poliittisen tilanteen mukaan. Viimeisinä vuosinaan hän kärsi sydänvaivoista ja alkoholismista. Jeltsiniä epäiltiin korruptiosta jo hänen hallitusaikanaan. Jeltsin erosi vuoden 1999 lopulla antaen tietä pääministeri Vladimir Putinille, josta tuli seuraava presidentti.

Sisällysluettelo 1 Boris Jeltsinin elämä ennen vallankaappausta 1991 2 Jeltsin aloitti uuden aikakauden Venäjällä 3 Jeltsin Venäjän presidenttinä 4 Toinen kausi 5 Lähteet

[muokkaa] Boris Jeltsinin elämä ennen vallankaappausta 1991

Boris Jeltsin syntyi 1. helmikuuta 1931 Sverdlovskissa, Venäjällä, Neuvostoliitossa. Hän kävi Puškinin keskikoulun viimeisiä luokkia Bereznikissä, Permin alueella. Jeltsin menestyi koulussa hyvin, oli luokkansa johtaja ja kurittomana luonteena usein riidoissa opettajien ja isänsä kanssa. Hän myös osallistui katutappeluihin. 12- tai 13-vuotiaana hän leikki armeijan varastosta viemällään kranaatilla, joka räjäytti kaksi sormea hänen vasemmasta kädestään. Jeltsin kävi Uralin polyteknistä instituuttia Sverdlovskissa opiskellen rakennusalaa. Vuosina 1955–1957 Jeltsin toimi työnjohtajana rakennustyömaalla, josta yleni lopulta eri vaiheitten kautta Sverdlovskin rakennuskombinaation johtoon 1965.

Jeltsin oli kommunistisen puolueen jäsen vuodesta 1961 heinäkuuhun 1990. Hän alkoi työskennellä puolueen hallinnossa 1969. Vuonna 1977 hän määräsi Sverdlovskin puoluejohtajana Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n murhapaikan Ipatjevin talon purettavaksi aamulla 18. syyskuuta 1977.

Mihail Gorbatšov nimitti Jeltsinin politbyroon jäseneksi. Jeltsin oli NKP:n Moskovan kaupunkikomitean ensimmäinen sihteeri eli Moskovan pormestari 24. joulukuuta 1985–1987, jolloin hänet erotettiin politbyroosta ja pormestarin virasta hänen kritisoituaan Gorbatšovia ja uudistusten tahtia. Jeltsin esiintyi tuolloin Moskovassa populistina ja uudistajana.

Hänet alennettiin rakentamisesta vastaavan valtionkomitean ensimmäiseksi apulaiskomissaariksi, koska joutui riitoihin pääideologi Jegor Ligatšovin kanssa, ja koska piti uudistusten vauhtia hitaaksi arvostelevan kiivaan puheen politbyroossa. Gorbatšovin mielestä Jeltsin oli poliittisesti epäkypsä ja vastuuton, ja kukaan ei tukenut häntä. Erottamisen jälkeen Jeltsin oli hetken aikaa pois tolaltaan ja nöyryytetty.

Jeltsin alkoi voimakkaasti arvostella Gorbatšovia. Tämän jälkeen Kreml aloitti parjauskampanjan juopottelevaa Jeltsiniä vastaan, mutta Jeltsin sai siitä vain lisää kansan tukea. Kansa oli tyytymätön maan johdon politiikkaan, ja Jeltsin sanoi katkaisseensa välit perestroikan vastustajien kanssa.

Maaliskuussa 1989 Jeltsin valittiin kansanedustajain kongressiin. Hänet valittiin Venäjän neuvostotasavallan korkeimman neuvoston puheenjohtajaksi eli presidentiksi toukokuussa 1990. Samoihin aikoihin kommunistisen puolueen johtava asema purettiin, ja monipuoluejärjestelmä perustettiin. Venäjän julistauduttua itsenäiseksi Jeltsin erosi Neuvostoliiton kommunistipuolueesta heinäkuussa 1990. 12. kesäkuuta 1991 järjestetyssä presidentinvaalissa Jeltsin sai 57 % äänistä ja hänestä tuli Venäjän ensimmäinen presidentti 10. heinäkuuta 1991.

[muokkaa] Jeltsin aloitti uuden aikakauden Venäjällä

Epäonnistunut vallankaappausyritys 18. elokuuta 1991 pyrki Mihail Gorbatšovin ja Jeltsinin syrjäyttämiseen, mutta vapaalle jalalle jäänyt Jeltsin oli mukana käännyttämässä armeijan joukkoja vallankaappaajia vastaan. Kansanjoukot puolustivat valkoista taloa asettumalla ihmiskilviksi Venäjän parlamentin ympärille, ja Jeltsin piti kansalle puheen seisoen panssarivaunun päällä. 21. elokuuta kaappaajat pakenivat Moskovasta. Kaappausyrityksen päätyttyä Jeltsiniä pidettiin sankarina.

Gorbatšovin valta oli mennyttä, vaikka hän palasikin Neuvostoliiton presidentiksi, Venäjän poliitikot eivät enää totelleet häntä. Syksyllä 1991 Venäjä valtasi ministeriön toisensa jälkeen ja marraskuussa 1991 Jeltsin kielsi kommunistipuolueen Venäjällä. Ukraina erosi Neuvostoliitosta kansanäänestyksellä joulukuun alussa 1991, jonka jälkeen Jeltsin tapasi neuvostotasavaltojen johtajat Belavežkaja Puštšassa Valko-Venäjällä. Kokouksessa perustettiin Itsenäisten valtioiden yhteisö ja neuvostotasavallat tunnustivat toisensa itsenäisiksi. Gorbatšov erosi 25. joulukuuta 1991 ja Neuvostoliitto virallisesti lakkasi olemasta.

[muokkaa] Jeltsin Venäjän presidenttinä

Jeltsin aloitti uuden aikakauden vapauttamalla tuotteiden hinnat 2. tammikuuta 1992, jolloin myös kansalaiset saivat matkustaa vapaasti ulkomailla. Hintojen vapautus ajoi maan nopeasti räjähdysmäiseen inflaatioon, joka köyhdytti tavallisen kansan. Toisaalla monet entiset Komsomolin aktiivit ja entisen kommunistipuolueen jäsenet rikastuivat luottokeinottelulla ja Neuvostoliiton omaisuuden yksityistämisestä syntyneillä mahdollisuuksilla. Raskaat uudet verot astuivat voimaan, mutta niitä kierrettiin.

Jeltsinin ajan politiikkaa leimasi vapautuminen, lehdistön vahvistaminen demokratian apuvälineeksi vapauttamalla se säädetystä arvonlisäverosta, yksityistäminen sekä yksityistämisen myötä syntynyt oligarkkien välinen kilpailu myös lehdistössä ja televisiossa. Lopulta he vähitellen yksityistivät itselleen. Inflaatio ja teollisuuden sekä erityisesti koneenrakennusteollisuuden kuin myös vahvan ruplan politiikan aiheuttama kollektiivisen maatalouden kriisi aiheuttivat talouden uudelleen suuntautumisen kevyeen teollisuuteen sekä samalla maahantuontiin. Nämä vaikuttivat Venäjän federaation neuvostomielisten elementtien voiman heikkenemiseen. Jeltsin toimi politiikassa hajota ja hallitse-periaatteella: hän antoi Venäjän alueille valtaa, ja erotti liian suositut pääministerit, jotka uhkasivat hänen asemaansa. Hän haki poliittisia liittolaisia itselleen tilanteen mukaan. Jeltsinin aika oli liittoutumapolitiikan eli koalitiopolitiikan aikaa. Jeltsinin aikana sisäpolitiikkaa leimasi parlamentin ja duuman jyrkkä vastakkaisasettelu.

Jeltsinin kansansuosio heikkeni nopeasti talousuudistusten edetessä, sillä Jeltsin ei kyennyt mm. keräämään maasta veroja palkkojen maksuun. Räjähdysmäinen inflaatio nosti elintarvikkeiden hintoja ja mitätöi monien keskituloisten säästöt. Vanhat mummot myivät tavaroitaan torilla ostaakseen ruokaa. Ihmiset alkoivat kaipailla Neuvostoliittoa, jossa toimeentulo oli niukka, mutta varma.

Jeltsin vaihtoikin pian pääministeriksi uudistukset aloittaneen Jegor Gaidarin tilalle maltillisemman Venäjän kaasuyhtiön johtajan Viktor Tšernomyrdinin.

Jeltsinin kauden alussa maata hallittiin lähinnä presidentin asetuksilla, sillä parlamentin ja presidentin välit olivat tulehtuneet pahoin. Neuvostoaikoina valittu parlamentti alkoi vastustaa Jeltsinin politiikkaa keväällä 1992. Kommunistit yrittivät saada maan hallintaan parlamentissa. Parlamentti koetti kaataa Jeltsinin laillisesti monta kertaa keväällä 1993.

Rutskoi syytti monia Jeltsinin hallituksen jäseniä korruptiosta, kooten 11 matkalaukkuun todisteita korruptiosta mm. Jegor Gaidaria, Gennadi Burbulisia, Mihail Poltoraninia, Vladimir Šumeikoa ja Aleksandr Šohinia, Anatoli Tšubaisia ja ulkoministeri Andrei Kozyrevia vastaan. 45 Rutskoin kokoamasta 51 kohdasta näitä vastaan osoittautuivat myöhemmin oikeiksi.^lähde? Jeltsin erotti Rutskoin sanoen että hänellä on Sveitsin pankin tili. Öljyrikkaat Tatarstan ja Baškiria halusivat erota Venäjästä. 26. maaliskuuta 1992 kommunistit yrittivät ajaa parlamentissa läpi Jeltsinin kaatamiseen tähtäävän epäluottamuslauseen, mutta eivät onnistuneet. 25. elokuuta 1993 Jeltsin voitti kannatustaan mittaavan kansanäänestyksen.

Jeltsin hajotti vastoin vielä voimassa olevaa Neuvostoliiton lain pykälää hankalan parlamentin 21. syyskuuta 1993. Tämän lain mukaan hajottaminen johtaisi presidentin vallan menetykseen.

Parlamentin Jeltsiniä vastustava puhemies Ruslan Hasbulatov ja varapresidentti Aleksandr Rutskoi julistivat neuvostovaltion jälleen voimaan. Venäjää uhkaisi "punaruskeitten", kommunistien ja fasistien valta. Jeltsin onnistui kukistamaan vastustajansa koska onnistui saamaan puolustusministeri Pavel Gratšovin johtaman haluttoman armeijan puolelleen.

12. joulukuuta valittiin uusi parlamentti, jossa oli suuri määrä kommunisteja ja liberaalidemokraatteja, mutta Jeltsinin puolue "Venäjän valinta" menestyi heikosti. Samoihin aikoihin pidettiin perustuslakia säätävä kokous. Uusi perustuslaki takasi Venäjän presidentille laajat valtaoikeudet, oikeuden nimittää hallitus, erottaa pääministeri ja myös oikeuden erikoistapauksissa hajottaa duuma. Venäjän uusi perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksen yksinkertaisella enemmistöllä, ja se toimi perustana myös muulle uudenlaisen Venäjän federaation lainsäädännölle, kuten esimerkiksi siviilikoodeksille, mikä loi perustan markkinasuhteille.

Mutta yhtä kaikki lahjonta ja byrokratia jatkuivat Venäjällä. Vuonna 1993 alkanut yksityistäminen siirsi omaisuuden lopulta kansalta keinottelijoille, kun yksityistämiskupongit kasautuivat ennestään hyvätuloisten käsiin. Yhdellä kupongilla pystyi inflaation vuoksi lopulta ostamaan yhden vodkapullon. Yksityistämisellä pyrittiin taistelemaan kommunismin uhkaa vastaan.

Jeltsinin aikana käytiin myös ensimmäinen Tšetšenian sota, missä Venäjä pyrki lopulta rauhanomaiseen ratkaisuun. Joulukuussa 1994 Jeltsinin käskystä alkanut ensimmäinen Tšetšenian sota myös osaltaan alensi Jeltsinin kansansuosiota. Kenraali Aleksandr Lebed neuvotteli rauhansopimuksen 1996.

Jeltsin muistetaan monista pikku sattumuksista. 30. syyskuuta 1994 Jeltsin ei astunut ulos koneestaan valtiovierailulla tapaamaan Irlannin pääministeriä. Virallisen selityksen mukaan hän nukkui, mutta hänen uskotaan olleen juovuksissa.^[1] Jeltsin käyttäytyi muutenkin joskus omituisesti.

Valtansa huipulla Jeltsin alkoi nimittää sukulaisiaan valtansa avainvirkoihin, mm. tyttärensä Tatjana Djatšenkon 1996 neuvonantajaksi. Kremliin syntynyttä Jeltsiniä tukevien oligarkkien ryhmittymää kutsuttiin "perheeksi". Jeltsin sai 1990-luvulla rahaa enemmän kuin mitä palkoistaan, luultavasti suurliikemies Roman Abramovitšiltä.

[muokkaa] Toinen kausi

Jeltsin valittiin presidentiksi toisen kerran vuoden 1996 presidentinvaaleissa. Jeltsinin kansansuosio oli ennen vaaleja vain noin 10 %. Aluksi nykyaikainen, virtaviivaistettu kommunistijohtaja Gennadi Zjuganov näytti olevan varma voittaja, ja Jeltsin sai ensimmäisellä kierrokselle vain 35 % äänistä. Venäjän suurliikemiehet, oligarkit pelkäsivät vaalien ennakkosuosikin kommunisti Zjuganovin voittavan vaalit. Presidentin henkivartijoiden päällikkö Koržakov suositteli duuman hajottamista ja Jeltsinin pysymistä presidenttinä ilman vaaleja.^lähde?

Jeltsin lähti kuitenkin vaaleihin ja hyvin suunniteltu massiivinen vaalikampanja ja valtamedia, kuten oligarkki Boris Berezovskin mediaimperiumin tuki käänsi 54 % kansasta äänestämään Jeltsiniä. Jeltsin nähtiin tanssimassa TV:ssä nykymusiikin tahdissa. Toisella kierrokselle Jeltsin saikin yli puolet äänistä. Jeltsinin toista presidenttikautta leimasi hänen heikko terveytensä ja juopottelu. Kulissien takana käytiin valtataistelua seuraavasta presidentistä. Jeltsin vaihtoi pääministereitä tiuhaan tahtiin mm. pelätessään joidenkin, mm. Jevgeni Primakovin, nousevan kilpailijakseen. Jeltsinillä oli huonot välit esim. Moskovan pormestariin Juri Lužkoviin. Jeltsiniäkin alettiin syyttää korruptiosta. Hänen erotessaan presidentinvirasta hänen kansansuosionsa oli vain 5 %.

On väitetty Jeltsinin tukemien poliitikkojen ja liikemiesten kähveltäneen IMF:ltä saadut 40 miljardia dollaria, ja että lainanotto IMF:ltä 1998 olisi ollut suunniteltu petos.^lähde? Jeltsinin turvallisuuspalvelun kenraali Koržakovin mukaan suurliikemies Roman Abramovitš oli Jeltsin "perhettä" eniten tukenut oligarkki. Vastapainoksi Jeltsin tuki Abramovitšiä rikossyyteitä vastaan. Ne koskivat valtion omaisuuden anastusta.^lähde?15. maaliskuuta 1999 Jeltsin selvisi epäluottamuslauseesta, jonka antoi duuman oppositio, demokraatit ja kommunistit. Duuma syytti Jeltsiniä mm. Neuvostoliiton hajottamisesta ja Tšetšenian sodasta.^lähde? 9. elokuuta 1999 Jeltsin erotti impulsiiviseen tapaansa hallituksensa, ja uudeksi pääministeriksi tuli Vladimir Putin. Jeltsin oli viimeiset kuukaudet epäsuosittu, vain 5 % kansasta kannatti häntä.

Presidentti Jeltsin käytti runsaasti alkoholia. Hän oli vallanhaluinen ja häntä syytettiin eräiltä tahoilta jo hallitusaikana korruptiosta. Jeltsin hajautti hallintoa, paikalliset kuvernöörit voimistuivat ja rikkaat liikemiehet saivat poliittista valtaa. Jeltsinin kaudella tapahtui rahauudistus ja yksityistäminen, mutta markkinataloutta edistäviä lakeja hän sääti seuraajaansa Putinia hitaammin. Toisaalta Jeltsin antoi tiedonvälityksen toimia vapaasti.

Valtakunnansyyttäjä Juri Skuratov syytti 1999 Jeltsiniä ja hänen tyttäriään Tatjana Djatšenkoa ja Jelena Okulovaa lahjusten ottamisesta sveitsiläiseltä Mabetexilta, joka oli saanut merkittäviä sopimuksia. Pian tämän jälkeen Jeltsin yritti erottaa Skuratovin, mutta liittoneuvosto hylkäsi erottamispäätöksen kolme kertaa. Myöhemmin Skuratov liitettiin seksiskandaaliin ja valtakunnallinen tv-kanava näytti filmin, jossa hän puuhaili prostituoitujen kanssa. Skuratov sai eron vasta huhtikuussa 2000 Putinin valinnan jälkeen.^[2]

Alkoholismista ja muista terveysongelmista kärsinyt Jeltsin ilmoitti siirtyvänsä syrjään 31. joulukuuta 1999 nimittäen pääministeri Vladimir Putinin virkaatekeväksi presidentiksi kevään 2000 presidentinvaaliin saakka. Päästyään presidentiksi Putin allekirjoitti paperin, joka suojeli Jeltsiniä joutumasta tuomituksi laittomuuksista, joita tämä oli tehnyt uransa aikana, mm. hajottanut parlamentin ja syyllistynyt korruptioon^lähde?.

[muokkaa] Lähteet

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa parantamaan artikkelia lisäämällä asianmukaisia lähteitä.

1. ↑ 1994: Sleepy Boris 'snubs' Irish leader BBC. Luettu 31.12.2006.
2. ↑ Prosecutor General MosNews. Luettu 11.02.2007.

	Venäjän presidentit
	Boris Jeltsin (1991–2000) | Vladimir Putin (2000–)

	Venäjän federaation pääministerit
	Boris Jeltsin (1991–1992) | Jegor Gaidar (vt.) | Viktor Tšernomyrdin (1992–1998) | Boris Jeltsin (vt.) | Sergei Kirijenko (1998) | Viktor Tšernomyrdin (vt.) | Jevgeni Primakov (1998–1999) | Sergei Stepašin (1999) | Vladimir Putin (1999–2000) | Mihail Kasjanov (2000–2004) | Viktor Hristenko (vt.) | Mihail Fradkov (2004–)