Wilhelm Furtwängler
Wikipedia
Wilhelm Furtwängler (s. 25. tammikuuta, 1886 – k. 30. marraskuuta, 1954) oli 1900-luvun maineikkaimpia kapellimestareita. Hän loi maineensa etenkin Wienin ja Berliinin filharmonikkojen johtajana.
Wilhelm Furtwänglerille oli ominaista "valkohehkuinen", liki jäljittelemättömänä pidetty orkesterisointi. Sen salaisuutena on pidetty pikemminkin johtajan inspiroivaa läsnäoloa kuin soittajiston tiukkaa prässäystä, josta puolestaan tuli tunnetuksi Furtwänglerin suoranaisena "antiteesinä" pidetty kapellimestarikollega Arturo Toscanini.
Furtwänglerin leipälaji, jos kohta rajoituksin, oli kuolleiden saksalaisten säveltäjäsuuruuksien parissa tehty tulkintatyö. Tämän lajityypin ulkopuolelta hän kelpuutti muun muassa Pjotr Tshaikovskin, Jean Sibeliuksen ja Igor Stravinskyn työt, ainakin osittain.
Furtwänglerin suhde kansallissosialisteihin on ollut runsaasti keskustelun kohteena. Huolimatta kunnioituksestaan saksalaista kulttuuria kohtaan, tai juuri siksi, hän ei koskaan liittynyt natsipuolueeseen tai edes todella myötäillyt kansallissosialisteja. Hän puolusti alaisuudessaan työskennelleitä juutalaisia niin pitkään kuin se oli mahdollista. Läpi toisen maailmansodan Berliinin filharmonikkojen soittajat myös välttivät asepalveluksen johtajansa ponnistelujen ansiosta. Sodan jälkeen voittajavaltojen miehityshallinto luki kapellimestarin niin sanotusti harmaalla vyöhykkeellä natsivallan aikana toimineeksi taiteilijaksi.
Wilhelm Furtwängler ei pitänyt studiotyöskentelystä, vaan edellytti ihmisyleisön läsnäoloa myös äänitystilanteissa. Furtwänglerin kolme eri versiota Ludvig van Beethovenin 9. sinfoniasta luetaan joka tapauksessa tämän teoksen parhaisiin levytysversioihin kuuluviksi.
