Yliopiston kansleri
Wikipedia
Yliopiston kansleri on muutamissa Suomen yliopistoissa käytettävä virka, jonka hoitajan tehtävänä on edistää tieteitä ja valvoa yliopiston yleistä etua ja toimintaa. Jos yliopistossa on kansleri, hän on yliopiston ylin viranomainen. Helsingin yliopiston kanslerilla on oikeus olla läsnä ja käyttää puhevaltaa valtioneuvostossa käsiteltäessä Helsingin yliopistoa koskevia asioita. Alkujaan Helsingin yliopiston ja sen edeltäjien kansleri oli kuninkaan ja sittemmin keisarin nimittämä edustaja autonomisessa yliopistossa. Historian kuluessa kanslerin rooli on muuttunut tästä yliopiston korkeimmaksi edustajaksi valtiollisissa ja yhteiskunnallisissa yhteyksissä. Tästä historiasta johtuen kanslerin muodollisen nimityksen tekee nykyäänkin Tasavallan presidentti, joskin käytännössä yliopiston asettamasta ehdokkaasta.
Kanslerin tehtävänä yliopistossa on vahvistaa yliopiston johtosäännöt ja muut vastaavat määräykset, nimittää yliopiston professorit ja dosentit sekä myöntää lupa promootioiden järjestämiseen. Kansleri ratkaisee myös tiettyihin virantäyttöasioihin liittyviä laillisuusmuistutuksia. Lisäksi kansleri tekee esityksiä ja antaa lausuntoja niistä yliopistoa koskevista asioista, jotka eivät kuulu yliopiston omaan päätösvaltaan. Yliopiston omista varoista myönnettävällä kanslerin matkatuella rahoitetaan yliopiston tutkijoiden ja opettajien tieteellisiä ulkomaanmatkoja. Kanslerin apuna toimii oikeusoppinut kanslerinsihteeri ja kanslerinvirasto.
Kansleri valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan. Kanslerin nimittää Tasavallan presidentti. Esityksen tekee valtioneuvosto kolmesta yliopiston kollegion vaaleilla asettamasta ehdokkaasta. Kansleriksi voidaan nimittää henkilö, joka on toiminut ansiokkaasti tieteen tai yliopistolaitoksen hyväksi. Käytännössä Helsingin yliopistossa on ollut pitkään tapana, että edellisen kanslerin jäädessä eläkkeelle uudeksi kansleriksi on seurannut yliopiston sen hetkinen rehtori.
Yliopistojen kanslerit Suomessa:
- Helsingin kauppakorkeakoulu: Matti Lehti (2005-)
- Helsingin yliopisto: Kari Raivio (2003-)
- Tampereen yliopisto: Jorma Sipilä (2004-)
- Turun yliopisto: Eero Vuorio (2003-)
- Åbo akademi: Christoffer Taxell (2004-).