Yrjö Murto
Wikipedia
Yrjö Aleksanteri Murto (24. elokuuta 1899, Revonlahti – 17. joulukuuta 1963, Helsinki) oli suomalainen poliitikko, joka toimi Suomen kansan demokraattisen liiton kansanedustajana (1948–1963) sekä ministerinä Paasikiven III (1945–1946) ja Pekkalan hallituksessa (1946–1948).
Yrjö Murto aloitti poliittisen toimintansa 1920-luvulla ammattiyhdistysliikkeessä. Hän toimi 1920-luvun lopussa Suomen puutyöläisten liiton luennoitsijana ja 1930-luvun alussa puheenjohtajana.[1] Suomen kommunistiseen puolueeseen kuulunut Murto siirtyi Neuvostoliittoon vuonna 1930. Siellä hän opiskeli kolme vuotta Karjalan kommunistisessa maatalouskorkeakoulussa. Kesällä 1935 Murto sai komennuksen maanalaiseen puoluetyöhön Suomeen, mutta hän jäi kiinni lähes heti ja joutui istumaan vankilassa Moskovan välirauhaan (1944) asti.[2]
Vapauduttuaan Yrjö Murto nousi vaikutusvaltaisiin asemiin SKP:ssä ja SKDL:ssä. Hän toimi muun muassa molempien puolueiden varapuheenjohtajana. Kulkulaitosministerinä Murto ajoi Hella Wuolijoen pääjohtajaksi Yleisradioon. Myös ura ammattiyhdistysliikkeessä jatkui, sillä Murto valittiin Kansainvälisen rakennus-, rakennusaine- ja puuteollisuustyöväen liiton pääsihteeriksi. Murto kuului myös Helsingin kaupunginvaltuustoon ja hänet valittiin kolmesti presidentin valitsijamieheksi.[1]
Yrjö Murron tytär Pauliina Murto-Lehtinen työskentelee Euroopan parlamentin vasemmistoryhmän sihteeristössä.
