95 teesiä
Wikipedia

Tohtori Martti Lutherin Disputatio pro declaratione virtutis indulgentiarum (Väittely aneiden voimasta ja tehokkuudesta) eli paremmin tunnettuna 95 teesiä haastoivat roomalais-katolisen kirkon opetukset koskien katumusharjoituksia, paavin valtaa ja aneiden hyödyllisyyttä. Ne saivat aikaan teologisia väittelyitä, joista seurasi lopulta reformaatio ja luterilaisen, reformoidun ja anabaptistisen kristillisyyden synty.
Lutherin toiminta oli suuressa määrin vastine dominikaanipappi Johann Tetzelin harjoittamaa aneiden myyntiä vastaan, jonka laittoivat alulle Mainzin arkkipiispa ja paavi Leo X. Rahankeruun tavoitteena oli rahoittaa Rooman Pietarinkirkon rakennustyötä. Saksin hallitsijat olivat kieltäneet aneiden myynnin maillaan, mutta Lutherin seurakuntalaiset matkustivat muualle ostamaan niitä. Kun he tulivat ripittäytymään, he esittivät ostamansa aneen, ja väittivät, ettei heidän tarvinnut katua syntejään, sillä dokumentti lupasi antaa kaikki synnit anteeksi.
Lutherin on sanottu naulanneen teesinsä saksalaisen Wittenbergin linnankirkon oveen 31. lokakuuta 1517, mutta myöhemmin tätä käsitystä on pidetty vääränä. Perusteluksi on esitetty siihen aikaan yleistä tapaa naulata ilmoituksia yliopistokampuksilla. Kirkkojen ovet toimivat eräänlaisina ilmoitustauluina. Jotkut katsovat, että teesien julkaiseminen on saattanut tapahtua joskus marraskuussa 1517. Joka tapauksessa Luther ainakin postitti teesit Mainzin arkkipiispalle, paaville, ystävilleen ja aikakauden muille yliopistoille.
Vuonna 2007 löydettiin aineistoa, joiden on sanottu puoltavan väitettä, että Luther todellisuudessa naulasi teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen. Asiantuntijat eivät ole vielä varmentaneet aineistoa.[1]
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Lähteet
- Prause, Gerhard: Historian harhaluuloja. 1969.