Arthur Conan Doyle

Wikipedia

Sir Arthur Ignatius Conan Doyle (22. toukokuuta 1859 – 7. heinäkuuta 1930) oli skotlantilainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten yksityisetsivä Sherlock Holmesista kertovista tarinoista. Vähemmän tunnettua on, että hän kirjoitti myös tieteiskirjallisuutta, historiallisia romaaneja, runoutta ja tietokirjallisuutta. Conan oli hänen kolmas nimensä, mutta hän liitti sen sukunimeensä.

[muokkaa] Henkilöhistoria

Arthur Conan Doyle

Arthur Conan Doylen patsas

Sherlock Holmes patsas

Arthur Conan Doyle syntyi Edinburghissa, Skotlannissa. Koska hänen vanhempansa olivat hartaita katolilaisia, poika lähetettiin yhdeksänvuotiaana jesuiittojen alkeiskouluun. Uskonnollista hänestä ei kuitenkaan tullut, vaan Doyle hylkäsi katolilaisuuden ja luultavasti koko kristinuskon, ja hänestä tuli agnostikko.

Vuosina 1876–1881 Doyle opiskeli lääketiedettä Edinburghin yliopistossa. Hän työskenteli opintojensa aikana Astonin kaupungissa (nykyisin osa Birminghamia). Ennen loppututkintonsa suorittamista hän toimi laivalääkärinä valaanpyyntialuksella ja myöhemmin Länsi-Afrikan rannikolla liikennöivässä höyrylaivassa. Palattuaan Edinburghiin Doyle valmistui lääkäriksi ja työskenteli Plymouthissa. Asiakkaita oli niukasti, joten Doyle kirjoitti joutoaikana tarinoita. Sherlock Holmesin esikuvaksi on mainittu Doylea opettanut lääkäri, joka pystyi tekemään hyvin tarkkoja havaintoja potilaistaan näennäisesti yhdellä silmäyksellä.

Vuonna 1885 Doyle avioitui Louise Hawkinsin kanssa. Tämä synnytti avioliiton aikana kaksi lasta, Maryn ja Kingsleyn. Doyle perusti oman praktiikan Southseaan, Portsmouthiin, mutta se ei menestynyt. Doylelle jäi kuitenkin enemmän aikaa uppoutua kirjallisuuden pariin. Hänen ensimmäinen merkittävä teoksensa oli A Study in Scarlet (suom. Punaisten kirjainten arvoitus ja Tulipunainen tutkielma), joka ilmestyi Beeton's Christmas Annual -julkaisussa vuonna 1887. Sherlock Holmes esiintyi siinä ensimmäisen kerran. Portsmouthissa ollessaan hän toimi myös jalkapallojoukkue Portsmouth FC:n maalivahtina.

Vuonna 1890 Doyle matkusti vaimonsa kanssa Wieniin ja valmistui siellä silmälääkäriksi. Seuraavan vuonna he muuttivat Lontooseen, ja Doyle työskenteli praktiikallaan silmälääkärinä. Asiakaskunta oli taaskin liian vähäinen, eikä praktiikka menestynyt. Niinpä Doyle lopetti lääkärinammattinsa vuonna 1891 ja ryhtyi ammattikirjailijaksi. Hänen ensimmäinen Sherlock Holmes -tarinakokoelmansa ilmestyi heti seuraavana vuonna.

Sherlock Holmes oli Doylelle kiusallinen hahmo. Marraskuussa 1891 hän kirjoitti äidilleen: ”Harkitsen tappavani Holmesin ... ja tekeväni hänestä kokonaan selvän. Hän estää minua tekemistä parempia asioita.” Joulukuussa 1893 Doyle teki uhkaamansa, kun Holmes ja hänen arkkivihollisensa professori Moriarty kuolivat pudotessaan kallionjyrkänteeltä tarinassa The Final Problem (suom. Viimeinen tapaus, Sherlock Holmesin seikkailut -teoksessa). Julkinen protestointi sai Doylen kuitenkin palauttamaan hahmonsa takaisin ja selitti paluun siten, että Holmes oli kiivennyt takaisin kalliolle jälkeenpäin.

Sherlock Holmes esiintyi kaikkiaan 56 novellissa ja neljässä Doylen romaanissa (lisäksi myöhemmin myös monissa muiden kirjailijoiden romaaneissa ja tarinoissa). Doylen läheinen ystävä tohtori Mohammed Ebrahim Sufi, brittiläis-intialainen muslimi, ehdotti ystävälleen luettueaan tämän käsikirjoituksia, että toisen hahmon keksiminen Sherlock Holmesin kollegaksi ja henkilökohtaiseksi apulaiseksi lisäisi tarinoiden kiinnostavuutta. Doyle piti Sufin ideasta ja loi heti tohtori Watsonin.^[1]

Doyle osallistui Etelä-Afrikan buurisotaan vuosisadan vaihteessa vapaaehtoisen siviilijärjestön kenttäsairaalan lääkärinä ja toimi myös joidenkin lehtien kirjeenvaihtajana. Hän oli tuohon mennessä kirjoittanut useita historiallisia, sota-aiheisia romaaneja mutta koki omakohtaisen sotakokemuksen puutteen kritisoitavana asiana. Buurisota korjasi asian. Sota inspiroi Doylen kirjoittamaan lyhyen pamfletin nimellä The War in South Africa: Its Cause and Conduct, joka käännettiin monille kielille. Doyle aateloitiin vuonna 1902, ja hän itse uskoi pamflettinsa olleen syynä siihen; todellisuudessa syynä olivat ilmeisesti ansiot buurisodassa.

Palattuaan Englantiin Doyle muutti perheineen Norwoodiin. Vuosina 1902 ja 1906 Doyle asettui ehdolleen parlamenttiin, ensin Edinburgh'ssä ja sitten Border Burghsissa. Hän sai kelvollisen äänimäärän, mutta häntä ei valittu. Sen sijaan Doylesta tuli yksi ensimmäisistä Iso-Britannian Hiihtoseuran kunniajäsenistä.

Doylen vaimo Louise sairasti tuberkuloosia ja kuoli siihen vuonna 1906. Doyle ei aikaillut vaan meni heti seuraavana vuonna naimisiin Jean Leckien kanssa. Hän oli tavannut Jeanin ensimmäisen kerran vuonna 1897 ja rakastunut tähän. Suhde oli silloin pysynyt platonisena ja Doyle uskollisena ensimmäiselle vaimolleen. Jean synnytti Doylelle kolme lasta: Jeanin, Denisin ja Adrianin.

Doyle sai myös kaksi oikeustapausta uudelleen tutkittaviksi. Ensimmäinen tapaus oli ujon brittiläis-intialaisen lakimiehen George Edaljin tapaus vuonna 1906. Tämän väitettiin kirjoittaneen uhkauskirjeitä ja silponeen eläimiä. Poliisit olivat vakuuttuneita Edaljin syyllisyydestä, vaikka silpomiset jatkuivat senkin jälkeen, kun heidän epäiltynsä oli pidätetty. Doyle ryhtyi puolustamaan tuomittua, ja tämä todettiin syyttömäksi silpomisiin vuonna 1907. Tapauksesta seurasi myös vetoomustuomioistuimen perustaminen, jonka kautta voitiin korjata oikeuden tekemiä virheitä.

Toinen tapaus oli Oscar Slaterin tapaus vuonna 1908. Hän oli saksalainen juutalainen ja peliluolakeinottelija, joka oli tuomittu kuolemaan 82-vuotiaan naisen kuoliaaksi nuijimisesta. Tuomio muutettiin kuitenkin vankeudeksi. Doyle kiinnostui tapauksesta siihen liittyvien ristiriitaisuuksien vuoksi. Hän ei onnistunut kuitenkaan lainkaan yhtä hyvin kuin Sherlock Holmes, sillä Slanter vapautettiin vasta vuonna 1927, yli 16 vankeusvuoden jälkeen.

Vanhemmalla iällään Doyle alkoi harrastaa spiritismiä – ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneen poikansa kuoleman masentamana – ja kirjoitti aiheesta professori Challenger -romaanin The Land of Mist. Yksi Doylen harrastukseen liittyvistä omituisuuksista oli hänen kirjansa The Coming of the Fairies (1921). Doyle oli ilmeisesti täysin vakuuttunut Cottingleyn keijukaisista otettujen valokuvien aitoudesta ja käytti niitä kirjassaan, jossa oli myös teorioita keijujen luonteesta ja olemassaolosta. Doyle oli myös innostunut taikuri Harry Houdinista ja väitti tämän käyttävän magiaa tempuissaan, vaikka Houdini itse kiisti tämän.

Arthur Conan Doyle kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1930 kotonaan Windleshamissa, Sussexissa. Hänet haudattiin ensin kotinsa puutarhaan, mutta myöhemmin hänen jäännöksensä siirrettiin Hampshiressä sijaitsevan Minsteadin kylän hautausmaalle. Doyle lupasi ennen kuolemaansa suuren palkinnon sille, joka ottaa häneen yhteyttä hänen kuolemansa jälkeen.

[muokkaa] Doylen suomennetut teokset

Alla olevassa listassa on luultavasti samoja teoksia eri nimillä. Osasta on merkitty toinen painos, jos ensimmäisen painoksen ilmestymisvuotta ei ole löytynyt (tässä ei ole kaikkia.)

Aarnihauta eli kullankaivaja Jackmans Gulchissa sekä muita jännittäviä kertoelmia (G. W. Edlund 1901)
Aatelinen varas (Otto Andersin 1918) [ei Doylen kirjoittama. Saksalaista alkuperää]
Abbey Grangen murha (Yrjö Weilin 1907)
Amerikkalaisen perinnöttären häät (Yrjö Weilin 1907)
Baskervillen koira (J. H. Rosenqvist 1904)
Beryllikruunu (2. painos; Yrjö Weilin 1907)
Charles Augustus Milwertonin seikkailu (Yrjö Weilin 1907)
Cloomber Hallin salaisuus (Pohjalaisen kirjapaino 1900)
Cloomberyn salaisuus eli astraalikello (Kirja 1922)
Enoni: muistoja Napoleonin ajoilta (KS, 1898; ilmeisesti myös nimellä Eno Bernac: muistoja Napoleonin ajoilta, Otava 1912)
Erämaan murhenäytelmä (Gummerus 1924)
Halkihuulinen kerjäläinen (2. painos; Yrjö Weilin 1907)
Haudantakainen elämä (Karisto 1923)
Hopeapeili (Isak Julin 1909)
Hämärätarinoita (Kirja 1926)
Hänen viimeinen tervehdyksensä (Kirja 1921; myös nimellä Viimeinen tervehdys, The Crime Corporation 1988)
Jännittäviä kertomuksia (Suomalais-amer. kustannusyhtiö 1897)
Kadonnut jalkapallon pelaaja (Yrjö Weilin 1907)
Kadonnut kilpajuoksija (Yrjö Weilin 1907)
Kadonnut lapsi (Yrjö Weilin 1907)
Kadonnut maailma (Gummerus 1916)
Kadonnut pikajuna y.m. kertomuksia (Otava 1911)
Kadonnut sulhanen (2. painos; Yrjö Weilin 1907)
Kaksoisihminen (Yrjö Weilin 1907)
Kamala öinen kummitus (Pohjalaisen kirjapaino 1904)
Katkaistu peukalo (2. painos; Yrjö Weilin 1907)
Kauhun laakso 1–2 (Kirja 1915)
Kaviaarilaatikko (Isak Julin 1910)
Keltainen naama (Yrjö Weilin 1907)
Kertomus paperirasiasta (Yrjö Weilin 1907)
Kirjava nauha sekä muita kertomuksia (Viihdeviikarit 1981)
Kolme ylioppilasta (Yrjö Weilin 1907)
Kostaja (Otto Andersin 1899)
Kosto (Suomalais-amer. kustannusyhtiö 1898)
Kreikkalaisen tulkin seikkailut (Yrjö Weilin 1907)
Kullan voima (Karisto 1907)
Kultasankaiset silmälasit (Yrjö Weilin 1907)
Kun maa kirkui ja muita epätavallisia tarinoita (WSOY 1992)
Kuningas pulassa (Yrjö Weilin 1907)
Kuusi Napoleonin rintakuvaa (Yrjö Weilin 1907)
Laivastosopimus (WSOY, 1936)
Lääkäri ja hänen potilaansa (Otto Andersin 1917)
Maailmankuuluja jännitysnovelleja (Nide 1953)
Merisopimus (Yrjö Weilin 1907)
Musgravien perhesalaisuus (Yrjö Weilin 1907)
Mustan Pekan seikkailu (Yrjö Weilin ?)
Myrkkyvyöhyke (Karisto 1922)
Nahkaratti (Isak Julin 1910)
Napoleonin sotilaan seikkailut (Ahjo 1919)
Neljän merkit (Porilaisen kirjapaino 1894)
Norwoodin rakennusmestarin seikkailu (Yrjö Weilin 1907)
Nuoren lesken salaisuus (Amer.-Suom. kustannusyhtiö, 1912) [ei Doylen kirjoittama. Saksalaista alkuperää]
Pakolaiset 1–2 (Gummerus 1925–1926)
Pelko- ja kauhutarinoita (Kirja 1925)
Pimeä linna y.m. sotilaskertomuksia (Sampo 1926)
Prikaatinkenraalin urotyöt (Enkvist 1897)
Punaisten kirjainten arvoitus (Lehtikirjakauppa 1982)
Punanen hiuspalmikko (2. painos; Yrjö Weilin 1907)
Punapäiden yhdistys (Yrjö Weilin 1907)
Punatukkaisten säätiö sekä muita kertomuksia (Viihdeviikarit 1981)
Raajarikko (Yrjö Weilin 1907)
Reigaten murha (Yrjö Weilin 1907)
Revitty kirjeenkulma (Otto Andersin 1917)
Rikollista neroa (Viipurin kustannusliike [1911]) [ei Doylen kirjoittama. Saksalaista alkuperää]
Ruskea kummitus (H. Nurhonen 1906)
Salaperäinen kirje (Yrjö Weilin 1907)
Salaperäinen polkupyöräilijä (Yrjö Weilin 1907)
Salaperäinen rikos metsälammin rannalla (2. painos; Yrjö Weilin 1907)
Salaperäinen suojelija (Minerva 1923)
Salapoliisin seikkailuja (Kuopion uusi kirjapaino 1894)
Salatusta maailmasta (Otto Andersin 1917)
Seikkailu autiossa talossa (Yrjö Weilin 1907)
Sherlock Holmesin muistikirja (Kirja 1928)
Sherlock Holmesin parhaita (Basam Books 2001)
Sherlock Holmes'in seikkailuja 1–4 (Yrjö Weilin 1904–1905)
Sherlock Holmesin seikkailut (Arthur Runehjelmin kustantamo 1917)
Sherlock Holmesin seikkailut 1–2 (WSOY 1933)
Sininen kiiltokivi (Yrjö Weilin 1907)
Tanssivat kuviot (Yrjö Weilin 1907)
Tarinoita lääkärien elämästä (Kirja 1926)
Tarinoita menneiltä ajoilta (Kirja 1926)
Tarinoita merirosvoista ja aavoilta ulapoilta (Kirja 1925)
Tarinoita nyrkkeilijöistä ja sotilaista (Kirja 1925)
Thothin sormus (Otto Andersin 1910)
Tohtorin salaperäinen suojelija (Yrjö Weilin 1907)
Toisen tahran tarina (Yrjö Weilin 1907)
Täplikäs otsavyö (Yrjö Weilin 1907)
Uusi katakombi ja muita kertoelmia (Kustannus-o.y. Kansa 1907)
Vain pisara mustetta (Suom.-amer. kustannusyhtiö 1912) [ei Doylen kirjoittama. Saksalaista alkuperää]
Vainottu (G. Ronelius 1908)
Valtiosalaisuus ynnä muita salapoliisikertomuksia (Carl Geisler 1927)
Vampyyri (Minerva 1924)
Varastettu sotilassalaisuus (Karisto 1915)
Vedenalaisten saartama maa ynnä muita kertomuksia (Gummerus 1917)
Verenimijän uhri 1–2 (Suomalais-amerikkalainen kustannusyhtiö 1906–1907)
Viimeinen tehtävä (Yrjö Weilin 1907)
Viisi appelsinin siementä (2. painos; Yrjö Weilin 1907)
Ystävämme salapoliisin seikkailuja (Wickstrand'in kirjapaino 1896)