Tieteiskirjallisuus

Wikipedia

Espanjankielisiä tieteiskirjoja ja -lehtiä

Tieteiskirjallisuus eli science fiction -kirjallisuus on kirjallisuudenlaji, joka käsittelee tieteen ja teknologian vaikutusta ihmisiin ja koko yhteiskuntaan.

Sisällysluettelo

1 Historia
2 Tieteiskirjallisuuden lajeja
3 Tunnettuja tieteiskirjailijoita
4 Suomalaisia tieteiskirjailijoita
5 Katso myös
6 Lähteitä
7 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

Termi science fiction on amerikkalaisen tieteislehtien toimittajan Hugo Gernsbackin keksimä. Suomessa termin tieteiskirjallisuus loi tohtori Eino Kauppinen 1950-luvun alkupuolella.

Tieteiskirjallisuudelle on laadittu erilaisia määritelmiä, jotka ovat paikoitellen ristiriitaisia. Tieteiskirjallisuuden rajat eivät ole yksiselitteisen selkeät. Tieteiskirjallisuus lähenee monia kirjallisuudenlajeja, erityisesti kauhu- ja fantasiakirjallisuutta. Näillä kolmella lajilla onkin yhteiset juuret 1800-lukua edeltävässä ei-realistisessa kirjallisuudessa. (Bengtsson, s. 12).

Nykyään esillä on ollut myös termi spekulatiivinen fiktio, joka viittaa laajasti kauhuun, fantasiaan ja tieteiskirjallisuuteen. Tarkemmin sanottuna spekulatiiviseen fiktioon kuuluvat kaikki teokset, joissa esiintyy jokin yliluonnollinen, realismin rajoja rikkova piirre. Usein pidetään myös oleellisena, että kyseessä olevalla piirteellä on oleellinen osa tarinan kannalta, eikä se jää kasvottomaksi sivuhuomautukseksi henkilö C:n iltapuhteeksi kertomassa kauhujutussa.

Tieteiskirjallisuus oli alun alkujaan viihteellisin keinoin tieteellisiä faktoja kertovaa tietokirjallisuutta. Edgar Allan Poen (1809–1849) mukaan lajityypissä oli kyse ikään kuin ”vilkaisusta puoliksi suljettujen luomien ali tulevaisuuteen, läpi ajan ja avaruuden”. Vaikka lajityyppi mielletään yleisesti angloamerikkalaiseksi, tieteiskirjallisuus oli levinnyt jo 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ympäri maailman. Esimerkiksi Kiinassa esiteltiin 1900-luvun ensimmäisinä vuosina ’kexuo xiaoshuo’ – karkeasti käännettynä tieteistarinat, ja sekä latinalaisessa Amerikassa että Australiassa ensimmäiset tieteisteokset julkaistiin jo 1800-luvun puolella.

Mary Shelleyn vuonna 1818 julkaisemaa kirjaa Frankenstein, or The Modern Prometheus pidetään yleisesti varhaisen tieteiskirjallisuuden merkkipaaluna, sillä se kuvaa tieteellisen kokeen ennakoimattomia seurauksia. Teos mainitaan yleensä goottilaisen kauhuromantiikan eräänä merkkiteoksena, ja se liitetään usein myös kauhukirjallisuuden genreen.

Tieteiskirjallisuuden keksijänä usein pidetään virheellisesti ranskalaista Jules Verneä (ennen Verneä Ranskassa ilmestyi yli 100 tieteiskirjallisuudeksi luokiteltavaa teosta), jonka kirjoissa esiintyvistä keksinnöistä monet ovat myöhemmin toteutuneetkin. Hän esitti esimerkiksi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, että ilmaa raskaammat lentolaitteet (lentokoneet) tulevat olemaan suurempi menestys kuin ilmaa kevyemmät (kuumailmapallot).

Proto-scifi tarkoittaa niitä tieteisteoksia, jotka on kirjoitettu ennen varsinaista lajityypin syntyä. Shelleyn ja Vernen teokset kuuluvat niihin, samoin kuin antiikin ajoista saakka moninaiset teokset: Lukianoksen (125–200) Satiirit, Voltairen (1694–1778) Micromegas, William Godwinin (1756–1836) Man on the Moon tai Jonathan Swiftin (1667–1745) Gulliverin matkat.

Yleistäen voidaan sanoa, että tieteiskirjallisuus alkoi muotoutua omaksi lajikseen vasta 1800-luvun lopulla, jolloin teollisen vallankumouksen ja Darwinin kehitysopin vaikutukset heijastuivat kirjailijoiden, muun muassa Jules Vernen ja H. G. Wellsin tuotantoon. Monet tieteiskirjallisuuden yksittäiset ainekset ja piirteet olivat kuitenkin esiintyneet jo aiemmassa kirjallisuudessa. Varsinaisen tieteiskirjallisuuden – lajin sisäisistä käytänteistä tietoisen kirjallisuuden – kirjoittaminen käynnistyi laajemmin vasta 1920-luvulla. (Bengtsson, s. 10). Erityisesti 1900-luvun alun Amerikassa ja Englannissa lajityyppi keskittyi tähtitieteen ja avaruusmatkailun popularisointiin kaunokirjallisuuden keinoin, mutta mukana olivat myös monenlaiset muut vaikutteet, kuten psykologiset, poliittiset ja utopistiset teemat.

Suomeen tieteiskirjallisuus rantautui maailmankirjallisuuden myötä, mutta erityinen nousukausi koettiin 1950-luvulla, jolloin kustantajat päättivät alkaa tarjota nuorille pojille angloamerikkalaisen mallin mukaisia "avaruusseikkailuja". Vuonna 1955 ilmestyi Mitä missä milloin-kirjassa laaja ja asiantunteva lajityypin esittely aina antiikin kirjallisuudesta saakka.

Myös poliittiset utopiat ja dystopiat koetaan tieteiskirjallisuudelle läheiseksi. Platonin (427–347 eaa.) Valtiosta Ursula K. Le Guinin (1929–) Osattomien planeettaan voidaan vetää linjoja taolaisuuden ja anarkian kautta marxilaisuuteen, kun taas esimerkiksi George Orwellin Vuonna 1984 on ankaraa neuvostomallisen diktatuurin kritiikkiä.

Lajityyppi on kokenut monia vaiheita 1950-luvun tummasävyisestä maailmanlopun kirjallisuudesta 1970-luvun feministisyyteen ja 1980-luvun kyberpunkin virtauksiin. Nykyisin tieteiskirjallisuus, joka on ollut monessa suhteessa nykykirjallisuuden edelläkulkija, sisältää moninaisia alalajeja. Silmiinpistävää on myös se, että valtavirtakirjallisuus käyttää yhä enenevässä määrin tieteiskirjallisuuden elementtejä, kuten esimerkiksi Merete Mazzarellan Marraskuu-romaanissa.

Avaruusooppera-sanan juuret ovat saippuaoopperassa, väljimmillään sillä tarkoitetaan mitä tahansa avaruuteen sijoittuvaa seikkailua, mutta toisaalta sillä voidaan viitata myös kyseisen alalajin laatuun: toimintapainotteiset, liioittelevat tai viihteelliset avaruusseikkailut leimataan monesti avaruusoopperoiksi. Parhaimmillaan avaruusoopperat ovat taidokkaita luomuksia, mutta ne voivat myös parodioida lajin militaristisia puolia. (Bengtsson, s. 10).

Joissakin lähteissä paleofiktio eli ihmiskunnan esihistoriaa kuvaavat teokset luetaan tieteiskirjallisuudeksi, mutta se voidaan sijoittaa myös historiallisen romaanin alalajiksi tai erikoistapaukseksi. Toisaalta historiallinen romaani ja tieteiskirjallisuus ovat aikajanalla menneisyys-nykyisyys-tulevaisuus samalla tasolla vaihtoehtohistorioita lukuun ottamatta.