Berliinin taistelu
Wikipedia
| Berliinin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa toista maailmansotaa | |||||||
 |
|||||||
|
|||||||
| Taistelijat | |||||||
 Saksa |
 Neuvostoliitto |
||||||
| Komentajat | |||||||
 Gotthard Heinrici, Helmuth Weidling, Helmuth Reymann, Wilhelm Mohnke |
 Georgi Žukov, Ivan Konev, Konstantin Rokossovski, Vasili Tšuikov |
||||||
| Vahvuudet | |||||||
| 2 miljoonaa miestä ,joista 250 000 sotilaita loput
Volkssturmin joukkoja, 1500 taisteluajoneuvoa, 3300 lentokonetta. |
2,5 miljoonaa miestä, 6250 taisteluajoneuvoa, 7500 lentokonetta, 41 600 tykkiä | ||||||
| Tappiot | |||||||
| 150 000–173 000 kuollutta, 200 000 haavoittunutta, 134 000 vangittua, 152 000 kuollutta siviiliä | 81 000 kuollutta tai kadonnutta (sisältää 2800 puolalaista), 280 000 sairasta tai haavoittunutta, 1997 panssariajoneuvoa, 2108 tykkiä, 917 lentokonetta | ||||||
Taistelu Berliinistä oli toisen maailmansodan viimeisiä taisteluita Euroopassa. Puna-armeija hyökkäsi Saksan pääkaupunkiin Berliiniin idästä ja etelästä. Kun taistelut päättyivät toukokuussa 1945, Berliini oli valloitettu, Hitler oli tehnyt itsemurhan ja viiden päivän kuluttua Saksa antautui ilman ehtoja liittoutuneille.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Alkuasetelmat
Taistelu Berliinistä alkoi, kun 12. tammikuuta 1945 neuvostojoukot mursivat saksalaisten puolustuksen Veikselillä ja Žukovin 1. Valko-Venäjän rintama eteni Oderille ottaen Kustrinissa sillanpääasemat. Samaan aikaan Konevin 1. Ukrainan rintama eteni Breslauhin, jonka se ensin saartoi ja sitten jatkoi etenemistään Neisselle. 2.- ja 3. Valko-Venäjän rintamat kohtasivat tiukkaa vastarintaa Pommerissa ja Itä-Preussissa, jolloin 1. Valko-Venäjän rintama joutui lähettämään osan joukoistaan auttamaan 2.- ja 3. Valko-Venäjän rintamaa.
Ennen Puna-armeijan huhtikuista murtautumista Berliinin oli saksalaisuhka kuitenkin onnistuttu tehokkaasti rajaamaan. Länsiliittoutuneet olivat vastaavasti aloittaneet oman hyökkäyksensä Saksaan maaliskuussa. Yhdysvaltain 9. Armeijan saavuttua Elbelle se otti huhtikuun puolivälissä sillanpääasemat Berliinin länsipuolelta valmistautuen osaltaan sulkemaan kaupungin tiukkaan saartorenkaaseen.
Neuvostojoukkojen asemat olivat tuolloin Itämerestä etelään Oderia ja Neissea pitkin. Pohjoisimpana Rokossovskin 2. Valko-Venäjän rintama vastassaan saksalaisten puolelta 3. Panssariarmeija (kummatkin toimivat vain Berliinin sivustasuojauksena), Žukovin 1. Valko-Venäjän rintama vastassaan Bussen 9. Armeija ja lopuksi Konevin 1. Ukrainan rintama vastassaan saksalaisten 4. Panssariarmeija.
Saksan miesvahvuus koostui 250 000 Wehrmachtin sotilaasta. Loput olivat Hitler-Jugendin ja Volkssturmin jäseniä sekä Waffen-SS:n jäseniä (myös Luftwaffen ja Kriegsmarinen miehiä).
[muokkaa] Berliinin saartaminen
16. huhtikuuta Žukovin 1. Valko-Venäjän rintaman joukot mursivat saksalaisten puolustuksen ensimmäiset linjat lähdettyään liikkeelle Oderin sillanpääasemistaan. Edettyään Seelowin kukkuloille 1. Valko-Venäjän rintaman hyökkäys kuitenkin pysähtyi. Samana päivänä ryhtyivät myös Konevin 1. Ukrainan rintaman joukot ylittämään Neissea. Edettyään Spreelle seuraavana päivänä ja senkin ylitettyään otti Konev Staliniin yhteyttä ja sai luvan kääntää panssariarmeijansa kohti Berliiniä.
22. huhtikuuta 1. Ukrainan rintaman 3. Kaartin panssariarmeija saavutti Berliinin eteläisen, Teltowin kanavan ja 4. Kaartin panssariarmeija eteni kohti Potsdamia. Ylitettyään Teltowin kanavan 3. Kaartin panssariarmeija eteni Berliinin etelä-läntisten kaupunginosien ja Grunewaldin läpi, saapuen 27. huhtikuuta Berliinin luoteiseen kaupunginosaan Charlottenburgiin, jonka jälkeen se vedettiin Berliinistä.
18.-19. huhtikuuta taistelu Seelowin kukkuloista saavutti huipentumansa, kun Žukovin 1. Valko-Venäjän rintaman painostuksesta saksalaisten 9. Armeija aloitti vetäytymisensä. Murtauduttuaan saksalaispuolustuksen läpi osa 1. Valko-Venäjän rintamasta eteni Berliinin luoteis- ja pohjoispuolelle sekä osa Berliinin itä- ja kaakkoispuolelle.
Kun saksalaisten Wenkin 12. Armeijan yritys murtautua Berliinin avuksi 21. huhtikuuta oli epäonnistunut, muisti Hitler SS:n III. Armeijakunnan, joka sijaitsi sopivasti 1. Valko-Venäjän hyökkäysuran yläpuolella ja antoi tälle käskyt hyökätä Berliiniä kohti etenevän 1. Valko-Venäjän rintaman kylkeen. Mutta kun SS:n III. Armeijakunta oli jo aikaisemmin joutunut luovuttamaan joukkojaan tueksi horjuvalle Oderin puolustukselle, kieltäytyi SS:n III. Armeijakunnan komentaja hyökkäämästä. Tajutessaan tämän seuraavana päivänä Hitler sai raivokohtauksen ja Jodl ehdotti Elbellä amerikkalaisia vastassa olevan Wenkin 12. armeijan kääntämistä kohti Berliiniä. Niinpä Hitler antoi 12. ja 1. Valko-Venäjän ja 1. Ukrainan rintaman saartamaksi joutuvalle Bussen 9. Armeijalle käskyn murtautua Berliiniin. 24. huhtikuuta Wenkin 12. Armeija aloitti etenemisensä kohti Berliiniä, mutta joutui pysähtymään törmättyään kohti Potsdamia etenevään 4. Kaartin panssariarmeijaan. Bussen 9. Armeija puolestaan kieltäytyi ottamasta enää vastaan mitään Hitlerin esikunnan käskyjä ja yritti puolestaan 26. huhtikuuta murtautua 1. Ukrainan rintaman läpi länteen, kohti Wenkin 12. Armeijaa. Lopuksi vain pienet yksittäiset ryhmät 9. Armeijasta onnistuivat saavuttamaan Wenkin armeijan.
[muokkaa] Neuvostojoukkojen eteneminen Berliinissä
1. Valko-Venäjän rintaman 8. Kaartin armeijan ja 1. Kaartin panssariarmeijan edettyä eteläisessä Berliinissä sijaitsevalle Tempelhofin lentokentälle jatkuivat taistelut siellä aina 27. huhtikuuta asti, jolloin saksalaisten puolustus aloitti vetäytymisensä kohti Berliinin hallintokaupunginosaa. Ylitettyään Berliinin keskellä kulkevan Landwehr-kanaalin jakautui 8. Kaartin armeija siten, että osa siitä eteni kohti Tiergartenin puistoa kohdatakseen pohjoisesta etenevät 2. Kaartin panssariarmeijan ja 3. Iskuarmeijan ja osa kohti Potsdamin asemaa ja Hitlerin bunkkeria (Reichkanzlei). Kuljettuaan läpi Berliinin pohjoisen kaupunginosan saapui 3. Iskuarmeija lopulta 28. huhtikuuta Moltken sillalle ja eteni seuraavana päivänä sisäministeriön rakennukselle, josta Königsplatzin yli Valtiopäivätalolle (Reichstag). Reichstagin rynnäköiminen alkoi 30. huhtikuuta ja klo 22.50 oli voitonlippu nostettuna Reichstagin kupolin ylle. Taistelut rakennuksessa jatkuivat aina 2. toukokuun aamuun saakka, jolloin loputkin Reichstagin puolustajat antautuivat.
[muokkaa] Kansallissosialistisen Saksan hajoaminen
28. huhtikuuta oli Hitler saanut tietää Heinrich Himmlerin rauhanneuvotteluista länsiliittoutuneiden kanssa. Tästä raivostuneena Hitler erotti Himmlerin puolueesta ja kokosi uuden hallituksen (jättäen vallan Karl Dönitzille, Joseph Goebbelsille ja Martin Bormannille) ja teki 30. huhtikuuta itsemurhan. Estääkseen Himmleriä muodostamasta uutta hallitusta länteen, päätti Göbbels aloittaa rauhanneuvottelut Neuvostoliiton kanssa (ja samalla saada Neuvostoliiton tunnustamaan uuden Saksan kansallissosialistisen hallituksen). Krebsin ilmestyttyä 8. Kaartin armeijan esikuntaan neuvottelemaan aselevosta, otti 8. Kaartin armeijan komentaja Tšuikov Žukoviin yhteyttä, joka puolestaan otti yhteyden Staliniin. Neuvostoliiton ylimmän johdon antama käsky keskellä yötä oli, että vain ja ainoastaan ehdoton antautuminen onnistuu. Niinpä uudelle Saksan kansallissosialistiselle hallitukselle ei jäänyt paljon muita vaihtoehtoja kun ulosmurtautuminen Berliinistä (tosin Goebbelsit valitsivat itsemurhan) ja 1. ja 2. toukokuun välisenä yönä hallituksen osat yrittivät sitä neljässä ryhmässä epäonnistuen kaikissa. 2. toukokuun aamulla Weidling (LVI panssariarmeijakunnan, mutta myös Berliinin puolustuksen komentaja) allekirjoitti vetoomuksen taisteluiden lopettamisesta Berliinissä.
Tämän jälkeen sotaa käytiin vielä viikon verran Tšekkoslovakiassa olevien saksalaisten kukistamiseksi. Lopullinen antautumissopimus kirjoitettiin 9.5. Prahan vapauttamisen jälkeen.
