Christina Aguilera
Wikipedia
Christina María Aguilera (s. 18. joulukuuta 1980, Staten Island, New York, tunnetaan myös lempinimellä Xtina) on yhdysvaltalainen poplaulaja ja lauluntekijä.
Aguilera on 2000-luvun menestyneimpiä popmuusikoita, jonka neljä oktaavia kattavaa lauluääntä on verrattu mm. Mariah Careyhin ja Whitney Houstoniin. Hän on julkaissut kolme Billboard Hot 100-listalla ykköseksi päässyttä kappaletta ja kaksi albumia jotka ovat päässeet Yhdysvaltain albumilistalla viiden myydyimmän joukkoon. Hän on myös muoti-ikoni, jonka tavaramerkki on alati vaihtuva ulkoinen olemus ja rohkeat tyyliyhdistelyt. Hän on voittanut kolme Grammy-palkintoa ja yhden Latin Grammy -palkinnon.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Biografia
Christina Aguilera syntyi Staten Island, New York, USA:ssa, mutta kasvoi Pittsburghissa Wexfordin kaupunginosassa. Christinan isä, Yhdysvaltain armeijassa työskentelevä Fausto Aguilera on saksalaissyntyinen ecuadorilainen ja hänen äitinsä, kääntäjänä toimiva Shelly Fidler (nyk. Kearns) on irlantilainen, jolla on hollantilais-walesiläiset sukujuuret. Christinan perheessä oli perheväkivaltaa, josta kertoo hänen kappaleensa I'm OK. Christinan ollessa noin kuusivuotias hänen vanhempansa erosivat, ja Christina muutti nuoremman siskonsa Rachelin kanssa isoäitinsä luo Pittsburghiin. Christinan isoäiti huomasi ensimmäisenä tytössä piilevät laulunlahjat ja Christina varttui kuunnellen muun muassa Billie Holidayn, Madonnan, Whitney Houstonin, Mariah Careyn, Ella Fitzgeraldin ja Etta Jamesin musiikkia.
Aguilera aloitti laulamisen varhain Mickey Mouse Club -tv-ohjelmassa vangiten välittömästi median huomion. Aguilera olisi otettu sarjaan mukaan jo aiemmin, mutta häntä pidettiin liian nuorena. Ohjelman vuoksi Aguilera kärsi koulukiusaamisesta, sillä muut lapset olivat kateellisia hänen suosiostaan. Aguilera on kertonut, että hän itki joka kerta nähdessään itsestään jutun lehdessä ja tietäessään, että häntä tultaisiin kiusaamaan asiasta koulussa. Kun Aguilera alkoi nähdä painajaisia joka yö ja hänen perheensä auto hajotettiin, hänen äitinsä päätti, että perheen oli aika muuttaa jälleen. Mickey Mouse Club-ohjelmassa esiintyivät myös Joshua Chasez (myöhemmin N'SYNC:in jäsen), Britney Spears ja Justin Timberlake sekä näyttelijät Ryan Gosling ja Keri Russell. Sittemmin Aguileran välit erityisesti Spearsiin ovat kylmentyneet.
Aguileran esikoisalbumi ilmestyi vuonna 1999. Hänen läpimurtohittinsä oli Genie in a Bottle (1999), ja myöhempiä menestyssinglejä ovat olleet Fighter (2002), Dirrty (2002), Beautiful (2002), Ain't No Other Man (2006) sekä Hurt (2006).
Aguilera vihittiin 19. marraskuuta 2005 musiikkituottaja Jordan Bratmanin kanssa Napa Valleyssa, Kaliforniassa. Kaikki häälahjansa Christina Aguilera lahjoitti hurrikaani Katrinan uhrien hyväksi. Vuoden 2006 Back to Basics -albumin kappaleen "Save Me from Myself" Aguilera omisti Jordan Bratmanille.
Kesällä 2006 Aguilera julkaisi ensimmäisen uuden singlensä neljään vuoteen, nimeltä Ain't No Other Man. Hän käytti kappaleeseen 1920-luvun jazz-vaikutteita, mutta lisäsi siihen nykyaikaisen R&B-sävyn. Kappale on menestynyt hyvin, nousten singlelistan kymmenen myydyimmän joukkoon sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa.
[muokkaa] Diskografia
[muokkaa] Albumit
(Listasijoitukset Yhdysvaltain Billboard-listalta ja Britannian top 40-listalta)
- Christina Aguilera (1999, US #1, UK #14) Myynti 12,5 miljoonaa kopiota
- Mi Reflejo (2000, US #27) Myynti 2,2 miljoonaa kopiota
- My Kind of Christmas (2000, US #28) Myynti 3 miljoonaa kopiota
- Just Be Free (2001, US #71) Myynti 100 000 kopiota
- Stripped (2002, US #2) Myynti 9,5 miljoonaa kopiota
- Back to Basics (2006, US #1, UK #1) Myynti 3.5 miljoonaa kopiota
[muokkaa] Singlet
Christina Aguilera
- Reflection (1998, US #19)
- Genie In A Bottle (1999, US #1, UK #1)
- What A Girl Wants (1999, US #1, UK #3)
- I Turn To You (2000, US #3, UK #19)
- Come on Over (All I Want Is You) (2000, US #1, UK #8)
- Genio Atrapado
- Por Siempre Tu
- Ven Conmigo
- Falsas Esperanzas
- Pero Me Acuerdo De Tí
My Kind Of Christmas
- The Christmas Song (1999)
- Dirrty (2002, US #48, UK #1)
- Beautiful (2002, US #2, UK #1)
- Fighter (2003, US #20, UK #5)
- Can't Hold Us Down (2003, US #12, UK #3)
- The Voice Within (2003, US #33, UK #11)
- Infatuation (2004) (Julkaistiin vain Etelä-Afrikan & Espanjan radioissa)
- Ain't No Other Man (2006, US #6, UK #2)
- Hurt (2006, US #22, UK #11)
- Candyman (2007, US #25, UK #17)
- Slow Down Baby (2007)
Muut singlet
- Hello (2004)
- Here to Stay (Pepsi) (2006)
- Dadada (Pepsi) (2006)
Yhteistyö muiden aritistien kanssa
- All I Wanna Do (1994) (Keizo Nakanishi)
- Nobody Wants To Be Lonely (2001) (Ricky Martin)
- Whats Going On (2001) (Useiden artistien kanssa julkaistu AIDS:in vastainen single)
- En Ultimos Adios (2001) (Useiden artistien kanssa julkaistu AIDS:in vastainen single)
- Lady Marmalade (2001) (Lil' Kim, Mya, Missy Elliott & Pink)
- Car Wash (2004) (Missy Elliott)
- Tilt Ya Head Back (2004) (Nelly)
- A Song For You (2005) (Herbie Hancock)
- Somos Novios (It's Impossible) (2006) (Andrea Bocelli)
- Tell Me (2006) (P. Diddy)
[muokkaa] Videojulkaisut
- Genie Gets Her Wish (1999)
- My Reflection (2000)
- Stripped Live In the UK (2004)
[muokkaa] Triviaa
- Christinan lempinimiä ovat Chrissy, X-Tina, Baby Jane ja Christi.
- Hän on vain 159 cm pitkä.
- Omistaa Cadillac SUV:n ja Range Roverin.
- On hyvä ystävä raplaulaja Lil' Kimin kanssa.
- Hänen idolinsa on legendaarinen laulaja Etta James.
- Hänen äänensä kantaa 4 oktaavia.
- Sharon Stone, Pink, Nelly Furtado ja Justin Timberlake kuuluivat hänen 130 häävieraaseesnsa.
- Christina on poseerannut alastomana.