Douglas DC-9

Wikipedia

UM Airlinesin DC-9-50 (entinen Finnairin kone)

McDonnell Douglas DC-9, alkujaan Douglas DC-9 on kaksimoottorinen, kapearunkoinen, lyhyen kantaman lentokone, joka aloitti liikennöinnin vuonna 1965. DC-9 oli suosittu konetyyppi, ja sitä on kehitelty edelleen aina 2000-luvun alkupuolelle. DC-9 tyyppitunnus muuttui 1980-luvulla MD-80-sarjaksi ja myöhemmin vielä MD-90-sarjaksi. Sittemmin Boeingin omistuksessa konetyyppiä on edelleen kehitetty ja se tunnetaan Boeing 717:nä. Tämän konetyypin tuotanto loppui vuonna 2006, joten DC-9:ää on tämän jälkeen valmistettu kaiken kaikkiaan eri nimillä samaan perusrakenteeseen turvautuen yli 40 vuotta. Tämä onkin ilmailun historiassa yksi menestyksekkäimmistä konetyypeistä. DC-9 on lentoyhtiöiden aikatauluissa ja tiedotuksessa usein nimellä Boeing DC-9 tai myöhemmät mallit esim. Boeing MD-80, Series 80 tai Super 80.

[muokkaa] Historiaa

SASin MD-87 -matkustajakone

Midwestin Boeing 717 -matkustajakone

DC-9:ää alettiin suunnitella vuonna 1963, ja sen oli tarkoitus täydentää DC-8:n laivuetta. DC-9:stä tuli DC-8:aa huomattavasti pienempi ja sillä oli lyhyempi kantama. Kun DC-8 oli pitkän kantaman kone, DC-9 oli tarkoitettu lyhyille reiteille. DC-8:ssa oli kuusi istuinta rinnakkain, DC-9:ään mahtui vain viisi. DC-9 perustui aivan uudelle suunnittelulle.

DC-9-10 teki ensilentonsa 1965 ja aloitti liikennöinnin vielä samana vuonna Delta Air Linesin väreissä. DC-9 oli välittömästi suosittu konetyyppi, ja sitä ehdittiin valmistaa lähes 1000 kappaletta, ennen kuin Douglas ja McDonnell yhdistyivät vuonna 1967.

DC-9-15:sta oli suurempi polttoainekapasiteetti ja suurempi kantavuus, DC-9-20:ssä oli tehokkaammat moottorit ja uudenlainen siipi. Näiden versioiden valmistusmäärät jäivät vähäisiksi.

DC-9-30 oli suosittu malli, sitä valmistettiin 662 kappaletta. Tämä versio aloitti liikennöinnin 1967. Malli oli aiempiin verrattuna 4,5 metriä pitempi ja siinä oli isompi siipien kärkiväli ja suurempi kantavuus. Näitä koneita on vielä nykyäänkin jopa länsimaisten yhtiöiden käytössä.

DC-9-40 oli edelleen pidennetty malli ja se aloitti liikenteessä 1968. Se oli DC-9-30:tä kaksi metriä pitempi ja siihen mahtui 125 matkustajaa. Tätä mallia valmistettiin 71 kappaletta.

DC-9-50 oli viimeinen DC-9 -nimen alla kulkeva kehitysversio. Se oli DC-9-40:tä 2,5 metriä pitempi ja siihen mahtui 139 matkustajaa ja siinä oli uusittu matkustamo ja useita pieniä parannuksia. Se tuli liikenteeseen 1975. Näitä koneita valmistettiin 96 kappaletta.

Vuonna 1975 alkoi tehokkaamman ja taloudellisemman version suunnittelu. Tästä tuli lopulta DC-9 Super 80 (DC-9-80). Tämä versio sai tyyppihyväksynnän vuonna 1981. McDonnell-Douglass uudelleennimesi DC-9-80 sarjan MD-80-sarjaksi vuonna 1983.

Alkuperäinen MD-80-sarjan versio oli MD-81, joka siis tuli liikenteeseen 1981. MD-82:ssa oli tehokkaammat moottorit, MD-83:ssa oli pitempi kantama ja vielä tehokkaammat moottorit. MD-87 oli lyhennetty versio aiemmista (samankokoinen kuin DC-9-30), ja siinä oli moderni ohjaamo elektronisine näyttöineen. Tämä versio sai tyyppihyväksynnän vuonna 1987. MD-87:llä ei ollut suurta kysyntää. Finnairin laivastossa oli lukuisia MD-80-sarjan versioita, mutta sekä DC-9 että MD-80 ovat jo poistuneet laivastosta uusien Embraerien tehdessä tuloaan.

MD-88 teki ensilentonsa 1987. Siinä oli MD-83:n moottorit ja moderni ohjaamo elektronisine näyttöineen ja uudistettu matkustamo sekä useita parannuksia.

MD-90 (MD-90-30) on DC-9:n kehitysversioista suurin, 1,4 metriä pitempi kuin aiemmat MD-80 -versiot (6,8 metriä MD-87:ää pitempi). Ensilento oli 1993 ja tyyppihyväksyntä tuli 1994. MD-90:n moottoreiksi valittiin tehokkaat IAE:n (International Aero Engines) V2500 moottorit, joiden työntövoima on 111 kN. MD-90:stä on myös pitkän kantaman versio MD-90-30ER. Lisäksi MD-90:stä on olemassa versio MD-90-50, jossa on vielä pitempi kantama, suurempi enimmäislentoonlähtöpaino ja isommat polttoainesäiliöt. MD-90-55:ssä on suurempi matkustajakapasiteetti (187 matkustajaa yhdessä luokassa), minkä mahdollistavat kaksi ylimääräistä ovea koneen etuosassa, jolloin vaatimus evakuointinopeudesta täyttyy. Blue1 on äskettäin hankkinut käyttöönsä kolme tällaista konetta.

MD-95 oli puolestaan lyhennetty versio, jonka tarkoituksena oli korvata vanhimpia DC-9-koneita. MD-95 kuitenkin nimettiin Boeing 717:ksi McDonnell Douglasin ja Boeingin yhdistyttyä vuonna 1997. Boeing 717 aloitti liikenteessä vuonna 1999. Kone on 1,45 metriä pidempi kuin DC-9-30, ja siinä on sama ohjaamo ja matkustamo kuin MD-90:ssä, mutta siinä on uudet moottorit. Mallin valmistus loppui vuonna 2006, kun AirTranin viimeinenkin tilaama kone toimitettiin ostajalleen.

DC-9:t ovat osoittautuneet erittäin kestäviksi koneiksi, monia yli 30 vuotta vanhoja koneita on edelleen liikenteessä, esimerkiksi Northwest Airlinesilla.

[muokkaa] Teknisiä tietoja

	DC-9-10	DC-9-21	DC-9-30	DC-9-40	DC-9-50
Matkustajia (1 luokka)	90	90	115	125	139
Suurin lentoonlähtöpaino	41140 kg	44492 kg	49940 kg	51756 kg	54934 kg
Suurin kantama	2036 km	2977 km	2631 km	2712 km	2631 km
Matkanopeus	903 km/h	896 km/h	917 km/h	917 km/h	898 km/h
Pituus	31,82 m	31,82 m	36,37 m	38,28 m	40,72 m
Siipien kärkiväli	27,25 m	28,47 m
Korkeus	8,38 m
Moottorit	2 x 54,5 kN Pratt & Whitney JT8D-5	2 x 64,5 kN Pratt & Whitney JT8D-9	2 x 68,94 kN Pratt & Whitney JT8D-15		2 x 71,17 kN Pratt & Whitney JT8D-17

	MD-81	MD-82	MD-83	MD-87	MD-88	MD-90-30	Boeing 717
Matkustajia (1 luokka)	172			139	172		117
Suurin lentoonlähtöpaino	63503 kg	67812 kg	72575 kg	63503/67813 kg	67810 kg	70760 kg	54885 kg
Suurin kantama	2897 km	3798 km	4635 km	4395 km	4850 km	4023 km	2545/3815 km
Matkanopeus	811 km/h
Pituus	45,1 m			39,7 m	45,1 m	46,51 m	37,8 m
Siipien kärkiväli	32,87 m				32,87 m		28,44 m
Korkeus	9,02 m			9,3 m		9,02 m	8,87 m
Moottorit	2 x 82,29 kN Pratt & Whitney JT8D-209	2 x 88,97 kN Pratt & Whitney JT8D-217A/C	2 x 93,4 kN Pratt & Whitney JT8D-219	2 x 68,9 kN Pratt & Whitney JT8D-217C	2 x 93,4 kN Pratt & Whitney JT8D-219	2 x 111,2 kN IAE V2525D5	2 x 82,3kN Rolls-Royce BR715-A1-30.