Edwin Linkomies

Wikipedia

Edwin Johan Hildegard Linkomies, vuoteen 1928 Flinck (22. joulukuuta 1894, Viipuri – 8. syyskuuta 1963, Helsinki) oli Helsingin yliopiston Rooman kirjallisuuden professori, rehtori ja kansleri sekä kokoomuslainen poliitikko ja pääministeri. Linkomiehen vaikutus sekä suomalaiseen tiedepolitiikkaan että valtakunnanpolitiikkaan on ollut merkittävä.

[muokkaa] Varhempi akateeminen ura

Akateemisella urallaan Linkomies oli monessa suhteessa ennätyksellinen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Rauman lyseosta jo 16-vuotiaana, hypättyään yli monta luokkaa. Helsingin yliopistossa, jossa hänen pääaineenaan oli latinan kieli, hän valmistui filosofian kandidaatiksi 19-vuotiaana ja tohtoriksi 25-vuotispäivänään vuonna 1919. Toimittuaan roomalaisen filologian dosenttina 1921-23 Linkomies nimitettiin Rooman kirjallisuuden professoriksi 29-vuotiaana.

Linkomies toimi historiallis-kielitieteellisen osaston (nyk. humanistinen tiedekunta) dekaanina 1931-32 ja yliopiston vararehtorina 1932-43. Satakuntalainen osakunta valitsi Linkomiehen 1934 inspehtorikseen, mitä virkaa hän hoiti vuoteen 1944.

[muokkaa] Poliittinen ura

Edwin Linkomies oli kannattanut koulupoikana Risto Rytin nuorsuomalaisia, mutta hallitusmuototaistelun yhteydessä hän liittyi monarkismia kannattaneeseen kokoomuspuolueeseen ja liukui sen oikeistosiipeen. Edwin Linkomies toimi mm. Suomalais-Saksalaisen Seuran (SSS) puheenjohtajana ja tuki myös Isänmaallista kansanliikettä (IKL). Eduskuntaan hänet valittiin 1933 ja hän istui sen varapuhemiehenä kauden 1939-1943. Talvisodan loppuvaiheessa Linkomies kannatti rauhaa kovillakin ehdoilla. Välirauhan aikana hän kannatti aktiivisesti saksalaissuuntausta.

Jatkosodan vuosina Edwin Linkomiehen ja Risto Rytin välit paranivat uudelleen. Keväällä 1943 Ryti nimitti Linkomiehen pääministeriksi kokoomushallitukseen. Hän toimi pääministerinä jatkosodan aikana 5. maaliskuuta 1943 - 8. elokuuta 1944. Linkomiehen muodostama hallitus Maalaisliiton Tyko Reinikkaa lukuun ottamatta kannatti rauhanpolitiikkaa, ja hallitus tiedustelikin Neuvostoliiton ehtoja useaan otteeseen 1943-1944. Hallitus totesi kuitenkin Neuvostoliiton ehdot liian koviksi, jotta niihin silloisessa tilanteessa armeijan seisoessa lyömättömänä Syvärillä asti ja saksalaisten yhä piirittäessä Leningradia olisi voitu suostua. Ainoastaan sosiaalidemokraattien Väinö Tanner kannatti silloisten ehtojen hyväksymistä. Neuvostoliiton aloitettua suurhyökkäyksen Linkomiehen hallitus suunnitteli Mannerheimin valintaa presidentiksi ja sen jälkeistä hallituksen vaihtoa, jotta rauhanneuvotteluihin päästäisiin uudestaan. Linkomies taivutteli Rytin väistymään 'terveydellisiin syihin' vedoten.

Sodan jälkeen Linkomies joutui 1946 muun sodanaikaisen valtiojohdon kanssa sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin ja sai viiden ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen. Hän suoritti siitä noin kolme vuotta, minkä jälkeen presidentti Paasikivi armahti hänet. Vankilavuosinaan Linkomies kirjoitti muistelmateoksen Vaikea aika, joka julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Linkomies ei enää palannut varsinaiseen päivänpolitiikkaan vaan keskittyi yliopistouraansa. Hänen suhteensa sotasyyllisyysoikeudenkäynnin aikaiseen oikeusministeri Urho Kekkoseen normalisoituivat tämän ensimmäisen presidenttikauden aikana, ja Linkomies tuki Kekkosta vuoden 1962 presidentinvaaleissa.

[muokkaa] Myöhempi akateeminen ura

Vapauduttuaan sotasyyllisyysvankeudesta 1948 Edwin Linkomies jätti politiikan ja siirtyi pysyvästi tieteen pariin. Hän palasi paitsi Rooman kirjallisuuden professorin virkaansa myös moniin muihin sotaa edeltäneisiin tehtäviinsä. Satakuntalainen osakunta valitsi hänet uudelleen inspehtorikseen 1950, mitä virkaa hän hoiti vuoteen 1956. Aikakauslehti Valvojan päätoimittajana hän toimi uudelleen vuodet 1955-1963. Yliopiston rehtoriksi hänet valittiin vuonna 1956 ja kansleriksi vuonna 1961. Hän oli yksi 1950- ja 1960-lukujen merkittävimmistä tiedepoliittisista vaikuttajista ja toimi useiden yliopistolaitoksen toimintaa merkittävällä tavalla linjanneiden komiteoiden jäsenenä.

Edwin Linkomies kuoli Helsingissä syksyllä 1963, 68-vuotiaana. Kuollessaan hän oli ollut professorinvirassaan neljäkymmentä vuotta.

[muokkaa] Teoksia

Linkomies, Edwin (1946): Keisari Augustus ja Rooman perintö. Helsinki: Otava.
Linkomies, Edwin (1947): Antiikin kulttuuri tutkimuksen kohteena. Helsinki: Otava.
Linkomies, Edwin (1970): Vaikea aika. Helsinki: Otava.

[muokkaa] Kirjallisuus

Jokisipilä, Markku (1997): Edwin Linkomiehen poliittinen toiminta 1943-1946. Turku: Turun yliopisto.
Tommila, Päiviö & Heikkilä, Hannu (toim.) (1996): Edwin Linkomies - suomalainen vaikuttaja. Helsinki: Otava.