Euroopan hullu vuosi

Wikipedia

Euroopan hullu vuosi -nimityksen on saanut historian arkikielessä vuosi 1848. Ranskassa, jota pidetään tapahtumien lähtömaana, vuotta kutsutaan nimellä "Printemps des peuples", mutta yleensä sen nimenä on vuosi 1849 ja vallankumous. Tämä pääsääntöisesti kapinointeja ja erilaisina kansanliikehdintöjä sisältänyt vuosi oli vaikea ja tapahtumarikas lähes kaikkialla Euroopassa.

Sisällysluettelo 1 Taustaa 1.1 Liberalismin vyöry 1.2 Kansallisuusaate 1.3 Erityiset syyt 2 Tapahtumat 2.1 Ranska 2.2 Italia 2.3 Itävalta-Unkari 2.4 Saksa 3 Viitteet 4 Lähteet

[muokkaa] Taustaa

Jotkut kansakunnan olivat nousseet vastustamaan jo Napoleon Bonaparten valloituksia, näin tekivät esimerkiksi espanjalaiset, preussilaiset ja venäläiset. Wienin kongressin jälkeen useissa maissa palattiin vanhoihin asemiin. Näin Ranskan ja Napoleonin valloittamilla alueilla palautettiin valtaan entiset hallitsijat ja myös Ranskaan palautettiin monarkia.

[muokkaa] Liberalismin vyöry

Ranskan suuren vallankumouksen myötä eritoten liberaalit ajatukset olivat lähteneet liikkeelle, kuin myös kansallisuusaate. Ranskassa kaadettiin vuonna 1830 jälleen kuninkaanvaltaa, jonka Wienin kongressi oli uudelleen maahan luonut. Näitä heinäkuun kolmea päivää 27., 28. sekä 29. heinäkuuta 1830 kutsutaan kolmeksi kunniakkaaksi päiväksi. Vuonna 1830 saivat itsenäisyytensä Belgia ja Kreikka ja myös puolalaiset taistelivat nousemalla tsaaria vastustamaan.

[muokkaa] Kansallisuusaate

Saksan ja Italian yhdentymispyrkimykset liikahtivat askeleen eteenpäin. Toisaalta Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia natisi pahasti liitoksissaan, sillä siihen kohdistui Venäjän tsaarin vihamielisyys ja eritoten Venäjän tukemat slaavit halusivat eroon Habsburgien keisarikunnasta.

[muokkaa] Erityiset syyt

Suuri levottomuuksien aiheuttaja, kapinoiden synnyttäjä ja kuninkaiden kukistaja oli myös taustalla tapahtumissa. Nälkä oli saanut pariisilaiset vaikeuksiin. Leivän hinta oli noussut, samoin jauhojen. Tätä oli tapahtunut jo vuodesta 1846 lähtien. Sadot olivat jääneet koko maassa kehnoiksi ja näin oli käynyt monessa muussakin Euroopan valtiossa. Koska kuljetusyhteydet eivät vielä olleet nykyisen kaltaisia, niin hyvän sadon seuduilta ei saatu viljaa kuljetetuksi puutteesta kärsiville alueille.^[1]

[muokkaa] Tapahtumat

[muokkaa] Ranska

Ranskassa Pariisin asukkaat nousivat kapinaan 23-24-25 helmikuuta ja syöksivät kuningas Ludvig-Filipin vallasta ja näin asettivat kyseenalaiseksi koko kuninkaanvallan.

Tapahtumakalenteri:

• 1847–1848: Maassa vallitsi talouskriisi ja tasavaltalaiset vastustivat Heinäkuun monarkiaa vuodelta 1830 ja lanseerasi julkisten kokousten kampanjan ja ne kiellettiin tammikuun lopulla 1848. Eräs poliittinen kokous johti 21. helmikuuta 1848 protestikulkueeseen ja se muuttui kapinoivaksi mellakaksi. Tällöin kansalliskaarti liittyi mielenosoittajiin.
• 24. helmikuuta: Ludvig-Filip luopuu vallasta ja kansanedustajat, jotka saapuvat edustajainhuoneesta Pariisin kaupungintalolle, julistavat väliaikaisen hallituksen. Julistetaan tasavalta, jossa tulee voimaan miesten yleinen äänioikeus, kehdistö- ja kokoontumisvapaus sekä orjuuden kielto.
• 26. helmikuuta: Kansallistuen työhuoneiden luominen tarkoituksena ratkaista työttömyysongelma suurissa kaupungeissa, Jo edellisenä vuotena oli alkanut voimakas talouslama.
• 15. maaliskuuta: Äärivasemmisto pyrkii käyttämään tilannetta hyväkseen ja siirtämään vaaleja.
• 23. ja 24. huhtikuuta perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaalit. Vain tasavaltalaiset ovat ehdokkaina.
• 21. kesäkuuta: Kansalliset työhuoneet suljetaan, syynä niiden suuret kustannukset, koska töitä ei enää ole. Tämä mahdollistaa kiihkeän poliittisen agitaation.
• 22. kesäkuuta: Kesäkuun kansannousun alku, jonka kenraali Cavaignac voimatoimin tukahduttaa.
• 25. kesäkuuta: Pariisin arkkipiispan, Manseigneur Affren kuolema barrikaadeilla. Murhaajina kenraali Bréan kapinaan liittyneet sotilaat.
• 26. kesäkuuta: Kapinnoin loppuminen viimeisen barrikaadin petettyä faubourd Saint-Antoinen alueella. Näinä kapinan pöivinä 1500 sai surmansa ja 15.000 joutui vangiksi ja kuljetettiin Algeriaan. Kansalliskokous päätti jatkaa toimintaansa Louis Blancin tapauksesta huolimatta.
• 28. kesäkuuta: Kansalliskokous kiittää kenraali Cavaignacia ja nimittää hänet toimeenpanovallan haltijaksi.
• 3. heinäkuuta: Kansallisten töhuoneet suljetaan lopullisesti.
• 27. heinäkuuta: Kesäkuun tapausten vaikutuksesta Kansalliskokous kiristaan erilaisten kerho9jen toimintaa ja kieltää naisten ja lasten osallistumisen niiden toimintaan.

[muokkaa] Italia

Italian niemimaa koostuu vuonna 1848 useista pienistä valtioista. Kuitenkin kapinointi räjähtää myös Palermossa, Toscanassa, Kirkkovaltiossa, Milanossa ja muissakin osissa Italiaa.

Joskin järjestys palautetaan melko pikäisesti kaikkialle ranskalaisten ja itävaltalaisten avustuksella, niin useat hallitsijat joutuvat antamaan asukkaille perustuslain. Tämä on lisäksi selkeä alku vähän myöhemmin tapahtuvalla Italian yhdentymiselle Sardinian kuningaskuntan kuningaskunnan johdolla.

[muokkaa] Itävalta-Unkari

Kapinat leimahtavat liekkeihin Prahassa ja Wienissä. Kansan viha kohdistui erityisesti pääministeri, ruhtinas Metternichiin, jonka eroa vaadittiin. Kansalliskaarti piirittikin keisarin palatsin ja keisarin oli pakko suostua pääministerinsä eroon. Ruhtinas pakeni Englantiiin. Keisari antoi maalle perustuslain. Keisari Ferdinand I luopui myös vallasta veljenpoikansa Frans Joosef I:n hyväksi.

Itävallan keisarin hetkellinen heikkous rohkaisi sekä unkarilaisia että saksalaisia kapinointiin.

Unkarissa lakkautettiin vanha feodaalinen yhteiskunta valtiopäivien toimesta. Maa julistautui itsenäiseksi huhtikuussa 1849, muutta kapina kukistettiin seuraavassa elokuussa itävaltalaisten ja venäläisten toimesta.

[muokkaa] Saksa

Berliinissä leinahtivat kapinat ja preussin kuningas Fredrik-Wilhelm IV kieltäytyi keisarin kruunusta, jota Frankfurtin parlamentti hänelle tarjosi. Itävallan painostuksesta olot palautuivat ennalleen vuonna 1859. Kuitenkin tapahtumat olivat preludi parikymmentä vuotta myöhemmin tapahtuneelle Saksan yhdentymiselle Preussin johdolla.

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ Katso aiheesta enemmän mm. Pariisin tilanteesta: Jean-Paul Aron; La cuisine, Une menue au XIXe siècle, teoksessa Jacques Le Goff ja Pierre Nora (toim.); Faire de l'histoire. T. III. Nouveaux objets. Pariisi 1974. ss. 192-219.

[muokkaa] Lähteet

• Jean-Paul Aron; La cuisine, Une menue au XIXe siècle, teoksesssa Jacques Le Goff ja Pierre Nora (toim.); Faire de l'histoire. T. III. Nouveaux objets. Pariisi 1974. ss. 192-219.
• Peruskoulun 7-luokan historian oppikirjat.