Gunnar Höckert
Wikipedia
Kesäolympialaiset | ||
Kultaa | 1936 | 5000 m |
Gunnar Mikael Höckert (s. 12. helmikuuta 1910, Helsinki – k. 11. helmikuuta 1940, Karjalankannas) oli suomalainen kestävyysjuoksija ja olympiavoittaja 5 000 metrin juoksussa. Koulutukseltaan hän oli ekonomi.
Vauraaseen helsinkiläisperheeseen syntyneen Höckertin juoksu-uran huippuhetket jäivät vuoteen 1936.
5 000 metrin juoksun finaali Berliinin olympialaisissa 1936 alkoi hyvällä vauhdilla. Amerikkalainen Donald Lash aloitti vauhdinpitäjänä, mutta kolme suomalaista ohitti hänet 2000 metrin kohdalla. Pian sen jälkeen kisa muodostui hallitsevan mestarin ja maailmanennätyksen haltijan Lauri Lehtisen ja Höckertin väliseksi kamppailuksi. Viimeisellä kierroksella Höckert jätti Lehtisen taakseen ja voitti maailman sen vuoden parhaalla ajalla ja olympiaennätyksellä 14.22,2. Kolmas suomalainen Ilmari Salminen oli saamassa pronssia ja tuomassa Suomeen kolmoisvoiton, mutta kaatui 50 metriä ennen maalia ja jäi kuudenneksi.
Höckert juoksi Tukholmassa yöhemmin samana vuonna 16. syyskuuta uuden maailmanennätyksen 3 000 metrillä (8.14,8). Viikkoa myöhemmin samalla radalla hän juoksi uuden ennätyksen 2 mailin matkalla (8.57,4) ja vielä viikkoa myöhemmin sivusi ranskalaisen Jules Ladoumèguen 2000 metrin maailmanennätystä 5.21,8 Malmössa.
Myöhemmin Höckertin uraa vaikeutti nivelreuma ja hän ei enää saavuttanut vuoden 1936 tasoaan. Hän osallistui talvisotaan vapaaehtoisena. Reservin vänrikki Höckert sai surmansa Karjalankannaksella vain päivää ennen kuin olisi täyttänyt 30 vuotta. Kilpakumppani Lehtinen lahjoitti oman vuonna 1932 voittamansa olympiakultamitalin talvisodassa haavoittuneelle Matti Mäkiselle kunnioittaakseen Höckertin muistoa.
[muokkaa] Saavutuksia
- olympiakultaa Berliini 1936 (5 000 metrin juoksu)
- kolme maailmanennätystä (2 000 m, 3 000 m ja kaksi mailia)
Miesten 5 000 metrin juoksun olympiavoittajat |
1912: Hannes Kolehmainen | 1920: Joseph Guillemot | 1924: Paavo Nurmi | 1928: Ville Ritola | 1932: Lauri Lehtinen | 1936: Gunnar Höckert | 1948: Gaston Reiff | 1952: Emil Zátopek | 1956: Vladimir Kuts | 1960: Murray Halberg | 1964: Robert Schul | 1968: Mohamed Gammoudi | 1972: Lasse Virén | 1976: Lasse Virén | 1980: Miruts Yifter | 1984: Saïd Aouita | 1988: John Ngugi | 1992: Dieter Baumann | 1996: Vénuste Niyongabo | 2000: Millon Wolde | 2004: Hicham el-Guerrouj |