Habakukin kirja
Wikipedia
Habakukin kirja (hepreaksi חבקוק) on yksi Raamatun Vanhan testamentin pienistä profeetallisista kirjoista. Se on Raamatun 35. ja juutalaisten Tanakhin Nevi'imin seitsemästoista kirja.
[muokkaa] Historia
Profeetta Habakukista ei ole juurikaan elämäkerrallisia tietoja. Hänestä tiedetään itse asiassa vähemmän kuin kenestäkään muusta Vanhan testamentin profeetasta. Kirjan luonne on hyvin liturginen, ja siitä jotkut tutkijat ovat päätelleet, että Habakuk olisi ollut temppeliprofeetta. Temppeliprofeettoja kuvataan Ensimmäisessä aikakirjassa henkilöinä, jotka ylistivät Jumalaa pyhässä hurmoksessa lyyrilla, harpuilla ja symbaaleilla (1 Aik. 25:1 [1]). Jotkut ovat ajatelleet, että Habakukin jakeen 3:19 [2] loppuosa viittaisi tähän.
Nykyään ei tiedetä, mihin aikaan Habakuk eli ja saarnasi. Yksi vihje Habakukin mahdolliseen ajoitukseen on viittaus kaldealaisten nousuun ja menestykseen jakeissa 1:6-11. Tämä ajoittaisi kirjan 600-luvun eaa. viimeiselle neljännekselle. Yksi mahdollisuus olisi kuningas Jojakimin hallintokaudella vuosina 609-598 eaa. Syynä tähän ajoitukseen on se, että tuolloin babylonialaiset kasvattivat valtaansa. He marssivat Jerusalemia vastaan vuonna 598 eaa., jolloin Jojakim surmattiin. Jakeet 1:12-17 vihjaavat läheiseen tietoon babylonialaisten julmuuksista.
[muokkaa] Sisältö
Habakukin kirja koostuu kolmesta luvusta, ja se voidaan jakaa seuraaviin osaan:
- Ennustus (1:1-11)
- Habakukin ja Jumalan välinen keskustelu (1:12-2:5)
- Pilkka- tai valituslaulu kaldealaisista (2:6-2:20)
- Psalmi (3)
Kirjan keskeisenä teemana on kasvaminen eksyneestä ja epäilevästä uskosta täydelliseen luottamukseen Jumalaa kohtaan. Habakuk valittaa Juudan kansan rappiota ja syntejä ja sitä, että kuritus oli tuleva kaldealaisilta, kansalta, joka oli Habakukin silmissä syntinen kansa.
