Henrik III (Englanti)

Wikipedia

Kuva Henrik III:sta Westminster Abbeyssa

Henrik III (s. 1. lokakuuta 1207, Winchesterin linna – k. 16. marraskuuta 1272, Westminster) oli Englannin kuningas vuosina 1216 – 1272. Pitkästä valtakaudestaan huolimatta hän on jäänyt melko tuntemattomaksi. Henrik III oli Englannin edellisen kuninkaan Juhana Maattoman poika, ja kruunattiin kuninkaaksi vain 9-vuotiaana. Henrik vahvisti Magna Cartan, josta Juhana Maaton oli irtisanoutunut, ja Henrikin hallituskauden aikana se vakiintui osaksi Englannin lakia. Henrik tunnettiin uskonnollisena ja hurskaana kuninkaana, joka teki muutaman tuloksettoman yrityksen Juhanan aikana menetettyjen ranskalaisten alueiden takaisinvaltaamiseksi. Hän joutui ristiriitoihin ylhäisaatelisten paronien kanssa, nämä kapinoivat ja vangitsivat Henrikin, ja maata hallitsi jonkin aikaa paroni Simon V de Montfort, vaikka häntä ei yleensä Englannin hallitsijaluettelossa mainitakaan. Henrikin poika Edvard I kukisti de Montfortin taistelussa 1265 ja Henrikin valta palautettiin. Hän hallitsi nimellisesti kuolemaansa asti, vaikka tosiasiallinen hallitsija olikin jo tuleva kuningas Edvard I.

[muokkaa] Lapsikuninkaana

Henrik syntyi vuonna 1207 kuningas Juhanan ja Isabella Angoulêmelaisen vanhimpana poikana. Juhanan kuoltua vuonna 1216 vasta yhdeksänvuotias Henrik kruunattiin hätäisesti Gloucesterissa. Paronit, jotka olivat aiemmin kannattaneet Ranskan prinssi Ludvigia (myöhempi kuningas Ludvig VIII) Juhanaa vastaan, näkivät nopeasti Henrikin olevan parempi vaihtoehto. Henrik III:sta tuli näin Englannin ensimmäinen lapsikuningas sitten normannien valloituksen vuonna 1066.

Henrikin sijaishallitsijat ilmoittivat välittömästi jatkavansa maan hallintaa Magna Chartan lakien mukaan, tämä jatkuisi kunnes Henrik olisi täysi-ikäinen. Magna Charta uudistettiin vuonna 1217 hyvän tahdon eleenä paroneille. Sijaishallitsijat hallitsivat maata aina vuoteen 1227.

[muokkaa] Täysikäisenä

Henrik III Cassellin History of Englandissa noin vuodelta 1902

Kun Henrik saavutti täysikäisyyden, hän yritti mukailla monia Ranskan monarkian tapoja ja nimitti monia ranskalaisia sukulaisiaan tärkeisiin valtion virkoihin. Vuonna 1236 hän nai Eleanor Provencelaisen, jonka mukana monet näistä ranskalaisista saapuivat hoviin. Englantilaiset lordit osoittivat kuitenkin ulkomaalaisvastaisuutta ja saivat pian etusijan hovissa.

Henrikiä kuvataan toisaalta hurskaana ja rauhallisena kuninkaana, joka samaistui anglosaksien vuonna 1161 kanonisoituun kuninkaaseen pyhään Edvard Tunnustajaan. Henrik rakennutti uuden goottityylisen kirkon Westminsteriin - olihan Edvard restauroinut vanhan. ^[1]

Henrik oli erittäin harras ja hänen matkansa usein viivästyivät, koska Henrik halusi osallistua messun monta kertaa päivässä. Henrikin matka Ranskan hoviin kesti niin kauan, että kuningas Ludvig IX kielsi kaikki papit Henrikin matkareitin varrelta.

[muokkaa] Henrik ja Simon de Montfort

Henrikin pahimmat vastustajat olivat Leicesterin kuudennen jaarlin Simon V de Montfortin johtamat paronit. Ranskalaissyntyinen de Montfort oli alkujaan yksi monista Henrikin ulkomaalaisista neuvosherroista, mutta kun hän nai Henrikin siskon Eleonoora Englantilaisen kysymättä lupaa kuninkaalta, heidän suhteensa muuttui. Henrikin ja de Montfortin suhde ajautui kriisiin 1250-luvulla, jolloin de Montfort asetettiin syytteeseen teosta joita hän teki luutnanttina Gasconyssa - viimeisellä Plantagenetien maa-alueella Ranskassa. Kuninkaan harmiksi aateliset vapauttivat hänet syytteistä.

Kuningas Henrik rahoitti myös paavin sotaa Sisiliassa saadakseen vastalahjaksi arvonimen toiselle pojalleen Edmundille. Edmund hallitsi Sisiliassa muutaman vuoden kunnes saari joutui muiden käsiin. Paronien mielestä Henrik alkoi seurata isänsä Juhanan jalanjälkiä ja vuonna 1258 seitsemän paronia de Montfortin johdolla pakotti Henrikin vannomaan yhteisessä valan, jolla vahvistettiin ns. Oxfordin sopimusehdot. Niiden mukaan perustettiin viidentoista jäsenen neuvosto, jossa kuningas oli "ensimmäisenä muiden joukossa".

Seuraavien vuosien aikana vastakkainasettelu paronien ja kuninkaan välillä lisääntyi. Henrik hankki vuonna 1262 paavilta bullan, joka vapautti hänet valasta - molemmat osapuolet alkoivat kerätä asevoimia. Seurasi Toisen paronien sodan nimellä tunnettu sisällissota.

Karismaattisen de Montfortin johdolla hänen joukkonsa valtasivat suurimman osan kaakkoista Englantia vuonna 1263. Lewesin taistelussa 14. toukokuuta 1264 Henrik lyötiin ja otettiin vangiksi. De Montfortista tuli nyt väliaikainen hallitsija ja Henrik poikansa Edvard Pitkäsäären kanssa joutui kotiarestiin. De Montfortin lyhyellä valtakaudella Englanti oli lähimpänä ennen lordiprotektorien aikaa 1649-1660 hylätä monarkian kokonaan ja monet epäileväiset paronit alkoivat siirtyä kuninkaan puolelle.

Ja vain viisitoista kuukautta myöhemmin Edvard Pitkäsääri oli paennut vankeudesta ja johti kuningasmielisten joukot voittoon Eveshamin taistelussa 4. elokuuta 1265. Simon de Montfort sai surmansa taistelukentällä. Henrik eli viimeiset vuotensa nimellisenä hallitsijana, tosiasiallista valtaa käytti jo hänen poikansa Edvard. Vuonna 1269 uusi Westminster Abbey valmistui ja Edvard Tunnustajan jäännökset siirrettiin sinne. Kun Henrik kuoli 1272 hänen ruumiinsa asetettiin tilapäisesti Edvard Tunnustajan hautakammioon.

Jumalaisessa näytelmässä Dante kuvasi Henrikin "yksinkertaisena kuninkaana, joka istuu itsekseen".

Henrikin arkku Westminster Abbeyssa

[muokkaa] Avioliitto ja lapset

Henrik meni naimisiin Eleonoora Provencelaisen kanssa 14. tammikuuta 1236 Canterburyn katedraalissa, Kentissä. He saivat ainakin viisi lasta:

Edvard I (1239-1307)
Margaret (1240-1275), joka nai Skotlannin kuninkaan Aleksanteri III:n
Beatrice (1242-1275), joka nai Bretagnen herttua Juhana II:n
Edmund Kyyryselkä (1245-1296)
Katharine (1253-1257)

Jotkut lähteet kertovat Henrikillä ja Eleonooralla olleen muitakin lapsia. Rikhard, Juhana ja Henrik tunnetaan ainoastaan 1300-luvun lisäyksinä Flores Historiarum -kronikkaan. Vilhelmillä tarkoitetaan Henrikin velipuolen veljenpoikaa Vilhelm Valencelaista. Tytär nimeltä Matilda löytyy vain Haylesin luostarin kronikasta, jossa on muitakin fiktiivisiä lapsia kuten Juhanan Vilhelm-poika ja Edvard I:n äpärälapsi Juhana. Matildan olemassaolo on vähintään epäiltävää.