Isotooppi
Wikipedia
Alkuaineen isotoopit ovat atomeja, joissa on sama määrä protoneja, mutta eri määrä neutroneja, joten ne poikkeavat massaltaan toisistaan. Nimitys isotooppi on laina "samanpaikkaista" tarkoittavasta kreikankielisestä sanasta ja viittaa siihen, että saman alkuaineen isotoopit ovat alkuaineiden jaksollisessa järjestelmässä samassa paikassa.
Kaikilla alkuaineilla on useampia isotooppeja. Hyvä esimerkki on kloori, joka esiintyy luonnostaan seoksena, jossa noin 3/4 atomeista on atomimassaltaan 35 ja 1/4 on massaa 37. Keskimääräinen atomimassa on siis 35,5 g/mol. Alkuaineilla on yleensä vain hyvin pieni määrä vakaita isotooppeja eikä lyijyä raskaammilla aineilla ole yhtäkään. Liian raskas tai kevyt isotooppi hajoaa radioaktiivisesti. Ns. isotooppisäteilylähteet sisältävät jotain vakaaksi liian raskasta isotooppia alkuaineesta, jonka luonnossa esiintyvät isotoopit ovat vakaita. Esimerkiksi koboltin luonnolliset isotoopit ovat vakaita aineita, mutta sen epävakaita isotooppeja käytetään sädehoidossa.
Kemiallisessa mielessä alkuaineiden isotoopit katsotaan identtisiksi, eikä niitä yleensä voida erottaa toisistaan kemiallisten reaktioiden avulla. Käsitteenä isotooppi liittyy atomin ytimeen. Ydinfysiikka tutkii atomin ytimessä tapahtuvia vuorovaikutuksia.
[muokkaa] Vakaa isotooppi
Vakaat isotoopit ovat atomien isotooppeja, jotka eivät hajoa eli eivät ole radioaktiivisia.
[muokkaa] Isotoonit ja isobaarit
Ydinfysiikassa käytetään isotoopin lisäksi usein myös termejä isotooni ja isobaari:
- Isotooni on ydin jonka neutroniluku on yhtä suuri, mutta varausluku erisuuri kuin ytimellä johon sitä verrataan.
- Isobaari on ydin jonka massaluku on yhtä suuri kuin ytimellä johon sitä verrataan.
