Kolmas ristiretki

Wikipedia

Kolmas ristiretki alkoi 1189 yrityksenä vapauttaa Pyhä maa Saladinilta, joka oli valloittanut Jerusalemin.

Saladin nousi Egyptin hallitsijaksi 1169 ja otti päämääräkseen ajaa kristityt Palestiinasta. Saavutettuaan Egyptin ja Syyrian hallinnan, hän oli ympäröinyt ristiretkeläisten valloitukset. 4. heinäkuuta 1187 hän voitti taistelun Hattinissa ja 2. lokakuuta Jerusalem antautui. Kristityt hallitsivat edelleen Antiokiaa, Tripolia, Tyyrosta ja Marqabia (Margat).

Paavi Gregorius VIII toivoi Englannin ja Ranskan kuninkailta apua. Henrik II ja Filip II August lopettivatkin keskinäisen sotansa. Sota puhkesi kuitenkin pian uudelleen, ja Henrik II:n pojat aloittivat kapinan Henrikiä vastaan äitinsä ja Henrikin vihollisten yllytyksestä 1173. Vuodeksi 1188 kerättiin Englannissa ja osassa Ranskaa "Saladinin vero", joka oli suurin Englannissa koskaan kerätty vero, retken rahoitusta varten. Henrik kuitenkin ehti käyttää siitä osan sotiinsa. Henrik kuoli katkerana miehenä 1189 ja hänen poikansa Rikhard I "Leijonamieli" seurasi häntä. Rikhard oli innokas ristiretkeläinen ja vietti vain viisi kuukautta kymmenvuotisesta valtakaudestaan Englannissa.

Keisari Fredrik Barbarossa vastasi myös paavin kutsuun, ja oli ensimmäisenä lähtövalmis 1189. Bysantin keisari Isaak II Angeloksen oli tehnyt salaisen sopimuksen Saladinin kanssa ja vastusti retkeä. Fredrik ylitti nopeasti Bysantin maat, ja valtasi seldžukkien pääkaupungin Iconiumin 18. toukokuuta 1189. Keisari kuitenkin hukkui retkellä Salefjokeen 10. kesäkuuta 1190. Hänen Saladinia suurempi armeijansa alkoi pian hajota ja mukaan jääneet lyötiin pian taistelussa heidän ehdittyään Syyriaan.

Rikhard ja Filip matkustivat meritse ja saapuivat Pyhälle maalle 1191. Rikhard pysähtyi matkalla Kyprokseen, jossa hän loukkaantui hallitsija Isaak Komnenoksen kohtelusta. Hän valloitti koko saaren toukokuuhun mennessä ja myi sen nimelliselle Jerusalemin kuninkaalle, Guy de Lusignanille.

Tällä välin Filip oli saapunut Tyyrokseen ja liittoutui Conrad de Montferratin kanssa, joka myös vaati Jerusalemin kuninkaan asemaa. He piirittivät Akkon (Saint Jean d'Acre) huhtikuussa 1191 Fredrikin armeijan jäänteiden kanssa. Rikhard liittyi kesäkuussa heihin ja otti komennon. Saladinin armeija yritti murtaa saarron, mutta hänet torjuttiin ja kaupunki vallattiin 12. kesäkuuta. Komentajat ajautuivat valtataisteluun saksalaisten komentajan, Itävallan herttua Leopold V:n, vaadittua samaa tunnustusta kuin kuninkaat Rikhard ja Filip, mutta Rikhard repi Leopoldin lipun vallatun kaupungin yltä. Myös Filip luopui ristiretkestä elokuussa.

Rikhard ja Saladin kaksintaistelussa. Englantilainen näkemys n. vuodelta 1340.

22. elokuuta Rikhard teloitutti 3000 Akkon muslimivankia, oltuaan sitä mieltä, ettei Saladin kunnioittanut Akkon antautumisehtoja. Seuraavaksi Rikhard päätti vallata Jaffan, joka tarvittiin hyökkäykseen Jerusalemiin. Marssilla Saladin hyökkäsi, mutta Rikhard voitti kirkkaasti.

Tammikuussa 1192 Rikhard oli valmis hyökkäykseen Jerusalemiin, mutta Saladin vahvisti armeijaansa ja linnoitti kaupungin. Hän saavutti kahdesti näköetäisyyden kaupunkiin, mutta Saladinin joukot löivät hänet takaisin. Seuraavaksi Saladin yritti valloittaa takaisin Jaffan, mutta Rikhardin pienempi armeija voitti hänet 31. heinäkuuta.

2. syyskuuta 1192 Rikhard ja Saladin sopivat kolmen vuoden aselevosta, jossa Jerusalem jäisi muslimivaltaan, mutta aseettomat pyhiinvaeltajat saisivat vierailla kaupungissa. Rikhard palasi Englantiin syyskuun lopussa, Leopold V sai hänet kuitenkin vangiksi matkalla ja vaati korkeat, 150 000 markan lunnaat ja alistumista keisarin vasalliksi.

Pyhällä maalle jääneet saksalaiset muodostivat Saksalaisen ritarikunnan perustan. Ristiretken epäonnistuminen johti seuraavaan retkeen kuusi vuotta myöhemmin. Kolmannen ristiretken merkitsivät muistiin Ambrose teoksessaan L'Estoire de la guerre sainte ja Giraldus Cambrensis teoksissaan Itinerarium Cambriae ja Descriptio Cambriae.